Isyysvapaa

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Isyysvapaa on isälle myönnettävä palkaton vapaa. Suomessa se lakkautettiin elokuussa 2022 perhevapaauudistuksen myötä, kun vanhempainvapaat muutettiin sukupuolineutraaleiksi.[1] Sitä ennen Suomessa vapaan pituus oli 54 arkipäivää, josta enintään 18 arkipäivää pystyi käyttää samaan aikaan kuin lapsen äiti viettää äitiysvapaata tai vanhempainvapaata. Tänä aikana isällä oli oikeus hakea Kansaneläkelaitokselta isyysrahaa. Isyysrahan saanti edellytti, että hän oli asunut 180 päivää Suomessa välittömästi ennen lapsen laskettua syntymäaikaa ja että hän oli lapsen äidin kanssa avioliitossa tai asuu samassa taloudessa. Myös adoptioisällä on oikeus isyysrahaan.[2] Isyysrahan määrä laskettiin yleensä verotuksessa vahvistettujen työtulojen mukaan. Isyysrahaa maksettiin kuitenkin 15,20 euroa jokaiselta arkipäivältä isyysvapaalla olevalle isälle, joka suorittaa samanaikaisesti ase- tai siviilipalvelusta.

Isyysvapaata voi pitää 1–4 jaksossa äitiys- ja vanhempainrahakauden aikana. Arkipäiviksi lasketaan kaikki päivät lukuun ottamatta sunnuntaita ja juhlapyhiä. Isyysvapaasta oli ilmoitettava työnantajalle viimeistään 2 kuukautta ennen aiottua vapaata, tai mikäli jakson pituus on enintään 12 arkipäivää, yhtä kuukautta ennen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.