Herman Wouk

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Herman Wouk (27. toukokuuta 1915 New York17. toukokuuta 2019 Palm Springs, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen kirjailija, jonka tunnetuimpiin romaaneihin kuuluu Cainen kapina.

Herman Wouk syntyi New Yorkissa Venäjältä muuttaneeseen juutalaisperheeseen. Hän kasvoi Bronxin esikaupungissa ja kävi Townsend Harris High School -oppilaitoksen. Akateemisen bachelor of arts -tutkinnon hän suoritti Columbian yliopistossa vuonna 1934.

Valmistuttuaan Woukista tuli radio-ohjelmien käsikirjoittaja, ja hän työskenteli David Freemanin ja Fred Allenin kanssa. Esimerkiksi vuonna 1941 hän tuotti Yhdysvaltain hallituksen toimeksiannosta sotaobligaatioita markkinoivia ohjelmia.

Nuorena Wouk ei ollut uskonnollinen, mutta puolivälissä kolmattakymmentään hän omaksui esikuvakseen uskonnollisen isoisänsä elämäntyylin. Pyhien kirjoitusten lukeminen hepreaksi kuului siitä lähtien hänen päivittäisiin rutiineihinsa.

Wouk liittyi Yhdysvaltain merivoimiin ja palveli Tyynellämerellä. Hän toimi kahden miinanlaskijan (USS Zanen ja USS Southardin) kansiupseerina. Hän alkoi tuolloin kirjoittaa vapaa-aikoinaan ensimmäistä romaaniaan Aurora Dawn. Wouk sai tiedon käsikirjoituksensa hyväksymisestä ollessaan Okinawan edustalla. Romaani julkaistiin lopulta vuonna 1947.

Herman Wouk avioitui Betty Sarah Brownin kanssa vuonna 1945. Päätoiminen kirjailija hänestä tuli 1946. Sotaa käsittelevien romaaniensa lisäksi Wouk on kirjoittanut tutkielman ortodoksijuutalaisesta elämäntavasta ja jumalakäsityksestä. Teoksen nimi on This Is My God: The Jewish Way of Life.

Wouk kuoli 103-vuotiaana kotonaan Kalifornian Palm Springsissä 17. toukokuuta 2019.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cainen kapina
  • Marjorie
  • Menestyksen hinta
  • Karnevaalit
  • Sodan tuulet
  • Tulimyrsky
  • Hyvästi huominen
  • Maailmanpalo
  • Tulipilven takana
  • Sodan mainingit
  • Sodan muisto
  • Manhattan

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Italie, Hillel: ‘Caine Mutiny,’ ‘Winds of War’ author Herman Wouk has died AP News. 17.5.2019. The Associated Press. Viitattu 17.5.2019.