Hermafrodiitti

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lierot ovat kaksineuvoisia eli hermafrodiitteja eläimiä.

Hermafrodiitti eli kaksineuvoinen on eläin, joka tuottaa sekä naaras- että koiraspuolisia sukusoluja, tai kasvi, jolla on sekä hede- että emikukat samassa yksilössä.[1] Monissa eliöryhmissä hermafroditismi on vallitseva lisääntymisjärjestelmä. Yleisintä se on yksikotisilla kasveilla ja selkärangattomilla eläimillä. Sitä esiintyy kuitenkin myös kaloilla ja vähäisemmissä määrin muilla selkärankaisilla.

Hermafrodiittisuus ilmenee monilla lajeilla samanaikaisena kaksineuvoisuutena, jolloin yksilö voi samaan aikaan toimia sekä naaraana että koiraana. Toisaalta hermafrodiitteja ovat myös eliöt, jotka voivat vaihtaa sukupuoltaan elinkaarensa aikana. Monilla hermafrodiittisilla eliöillä on mekanismeja, jotka estävät itsesiitoksen.[2][3]

Eläimillä, jotka normaalisti ovat yksineuvoisia (kuten esimerkiksi nisäkkäät), esiintyy joskus yksilönkehityksen poikkeavuutena yksilöitä, joilla on kummankin sukupuolen lisääntymiselimet tai sukurauhaskudosta. Erityisesti ihmisen kohdalla tällöin puhutaan nykyisin mieluummin intersukupuolisuudesta kuin hermafroditismista.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]