Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on yksi Helsingin yliopiston 11:stä tiedekunnasta. Se on toimialallaan Suomen ainoa korkeinta yliopisto-opetusta tarjoava ja johtava koulutus- ja tutkimusyksikkö. Tiedekunta sijaitsee Viikin kampusalueella yhdessä bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan, farmasian tiedekunnan ja eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Tiedekunnan tieteenalat ovat elintarviketieteet, maataloustieteet, metsätieteet, taloustieteet ja ympäristötieteet.

Tiedekunnassa oli vuonna 2007 yli 3000 opiskelijaa opiskelemassa 16:ssa hakukohteessa ja 18:ssa pääaineessa. Se on opiskelijamäärältään Helsingin yliopiston viidenneksi suurin tiedekunta. Tiedekunnan dekaanina toimii Ritva Toivonen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkein maatalousopetus päätettiin siirtää Tammelan Mustialan maanviljelysopistosta Aleksanterin Yliopistoon eli nykyiseen Helsingin yliopistoon vuonna 1896, jolloin myös perustettiin filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattiseen osastoon maanviljelystalouden sekä maanviljelyskemian ja -fysiikan professuurit. Vuonna 1902 syntyi maanviljelys-taloudellinen tiedekuntaosasto, jonne agronomiopetus siirtyi vuonna 1907 ja jossa aloitettiin myös metsätieteellinen tutkimus ja opetus vuodesta 1908 alkaen. Vuonna 1924 maanviljelys-taloudellinen tiedekuntaosasto erotettiin filosofisesta tiedekunnasta, ja itsenäinen maatalous-metsätieteellinen tiedekunta aloitti toimintansa.

Alkuaikoina maatalous- ja metsätieteen opetus toimi keskustassa erilaisissa tilapäistiloissa ja koeviljelyä harjoitettiin Jokiniemen koetilalla Helsingin maalaiskunnassa. Helsingin keskustaan valmistui vuonna 1939 Metsätalo, jonne muutti tiedekunnan metsätieteellinen opetus sekä Metsäntutkimuskeskus. Valtiolle kuulunut Viikin Latokartanon tila luovutettiin vuonna 1931 Helsingin yliopistolle uudeksi koetilaksi, ja vankeinhoitolaitos kunnosti tilan vuosina 1931-1946. Opetus- ja koetilan talouskeskus perustettiin metsäsaarekkeeseen tilan päärakennuksen kaakkoispuolelle ja uudet rakennukset valmistuivat vuosina 1934-1939 ja 1946-1956. [1] Opetus- ja koetilan pohjoispuolella sijaitsevasta kampusalueesta tehtiin rakentamispäätös 1949. 1950- ja 1960-lukujen aikana Viikkiin nousivat ensimmäiset laitosrakennukset maatalous-, elintarvike-, kotitalous- ja ympäristötieteille. Kampuksella onkin siitä lähtien rakennettu uutta koko ajan, mm. suuret tutkimuskasvihuoneet, infotalo/kirjasto ja uudet elintarviketieteiden tilat yhdessä eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Metsätalon metsäylioppilaat siirtyivät 2000-luvun alussa Viikkiin. Suitian kartanon maatila Siuntiossa on myös ollut tiedekunnan käytössä vuodesta 1975. Vuodesta 1996 alkaen Muddusjärven tutkimusasema Inarissa on ollut hallinnollisesti liitettynä Viikin opetus- ja tutkimustilan yhteyteen ja vuoden 2010 maataloustieteiden laitoksen yhteyteen.

Tiedekunnan laitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedekunnassa on 1. tammikuuta 2010 alkaen neljä laitosta.[2]

Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos on ollut elintarviketeknologian sekä soveltavan kemian ja mikrobiologian laitokset.

Maataloustieteiden laitos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maataloustieteiden laitos koostuu agroteknologian, kotieläintieteen ja soveltavan biologian laitoksista. Maataloustieteiden laitoksen opiskelijoiden piirissä toimii vuonna 1907 perustettu Sampsa ry, joka koostuu opintosuunnittain muodostuneista alakerhoista, kuten Akateeminen Karjakerho (AKK) [3], Akateemiset Kasvintuottajat [4] , Tekniikka-Agraarit [5] ja Markkina-Agraarit. [6] [7]

Metsätieteiden laitos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsätieteiden laitos on ollut metsäekologian, metsäekonomian ja metsävarojen käytön laitokset.

Taloustieteen laitos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tero Halonen: Maasta ja puusta pidemmälle (2008).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]