Hannu Koskivuori

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hannu Kalevi Koskivuori (6. tammikuuta 1922 Virolahti8. maaliskuuta 2000 Kotka) oli suomalainen yritys- ja urheilujohtaja, joka sai ensimmäisenä Suomessa liikuntaneuvoksen arvonimen, vuonna 1979.[1]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskivuoren vanhemmat olivat työnjohtaja, maanviljelijä Toivo Koskivuori ja Linnea Hellin Kivelä ja puoliso vuodesta 1950 Irene Meri Virta. Keskikoulun käynyt Koskivuori oli yritysjohtaja Haminassa vuodesta 1945. Veikkauksen palveluksessa aluejohtajana Kuopiossa hän toimi 1974–1987. Urheilujohtajana ja urheilun monissa luottamustehtävissä toiminut Koskivuori oli Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana vuodesta 1967 vuoteen 1985, jolloin hänet kutsuttiin liiton kunniapuheenjohtajaksi. Hän toimi myös Suomen olympiakomitean varapuheenjohtajana ja SVUL:n liittovaltuuston puheenjohtajana sekä hallituksen jäsenenä, samoin kuin Kansainvälisen hiihtoliiton luottamustehtävissä. Suomen talviolympiajoukkueen ylijohtajana Koskivuori toimi viisissä eri kisoissa. Hän oli Haminan kaupunginvaltuuston jäsen 1960–1974.[1][2][3]

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuren ansioristin Koskivuori sai 1987.[4] Vuonna 1985 hän sai itse sai ensimmäisen Hannu Koskivuori -mitalin.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiihtäjä. Suomen hiihtoliiton vuosikirja, 1967, 1968, 1969, 1970, 1971, 1972, 1973, 1982, 1984, Hannu Koskivuori, ym. (toim.)
  • Vuokatin Urheiluopisto 25 vuotta, 1970, Hannu Koskivuori, ym. (toim.)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 Liikuntaneuvos Hannu Koskivuori kuollut. HS Urheilu, 9.3.2000. (Tilaajille, Viitattu 24.7.2020)
  2. Kuka kukin on 1990 (Aikalaiskirja). Helsinki: Otava, s. 470.
  3. Joviaali urheilujohtaja oli isähahmo. Entinen puheenjohtaja Hannu Koskivuori. HS Ihmiset, 10.3.2000. (Tilaajille, Viitattu 24.7.2020)
  4. Alppilajien kehno tilanne harmittaa yhä. HS Ihmiset, 5.1.1992. (Tilaajille, Viitattu 24.7.2020)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]