Globaali demokratia

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Globaali demokratia on Heikki Patomäen ja Teivo Teivaisen kirja, jonka on julkaissut Gaudeamus vuonna 2003.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoittajien mukaan yhä useammat ihmisten elämää koskevat päätökset tehdään maan rajojen ulkopuolella. Täten demokratian tulisi löytää uusia muotoja, jotta kansalaiset voivat vaikuttaa päätöksiin. Tekijät tarkastelevat ylikansallisia globalisaation piirissä toimivia laitoksia Maailmanpankkia, Kansainvälistä valuuttarahastoa, Maailman kauppajärjestöä, Euroopan unionia ja Yhdistyneitä kansakuntia. He ehdottavat YK:n talous- ja sosiaalineuvoston aseman vahvistamista sekä IMF:n ja WTO:n uudistamista.[2]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mika Hannula sanoi Helsingin Sanomien arvostelussaan, että ajatusleikkinä maailmanlaajuisen kansanvallan rajat tulevat pian vastaan. Esimerkiksi maapallon väestön enemmistö ei välttämättä kannata tekijöiden korostamaa avoimuutta ja suvaitsevuutta. Kansanvalta on hänen mukaansa ehkä enemmän väline kuin arvo sinänsä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Patomäki, Heikki & Teivainen, Teivo: Globaali demokratia. Helsinki: Gaudeamus, 2003. ISBN 951-662-879-6.
  2. 2,0 2,1 Hannula, Mika: Vakavaa leikkiä mahdollisuuksien maailmalla Helsingin sanomat. 6.8.2003. Viitattu 23.10.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]