Frans I (Itävalta)

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Frans I (12. helmikuuta 1768 Firenze, Toscanan suurherttuakunta2. maaliskuuta 1835 Wien, Itävallan keisarikunta) oli viimeinen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari (17921806) ja ensimmäinen Itävallan keisari (18041835).[1] Hän kuului Itävaltaa 1200-luvulta 1900-luvulle hallinneeseen Habsburg-sukuun.[2]

Frans nousi valtaistuimelle vuonna 1792 isänsä, keisari Leopold II:n jälkeen. Tuolloin hänestä tuli Rooman keisari hallitsijanimellä Frans II sekä Itävallan arkkiherttua ja Unkarin ja Böömin kuningas. Napoleonin kukistettua Saksalais-roomalaisen keisarikunnan Frans julisti itsensä vuonna 1804 Itävallan keisariksi hallitsijanimellä Frans I; kaksi vuotta myöhemmin hän luopui virallisesti Rooman keisarin arvonimestään. Hän on Euroopan historian ainoa hallitsija, joka on kantanut yhtaikaa kahta eri keisarinarvoa, ja on siksi saanut kutsumanimen Doppelkaiser ("kaksoiskeisari").

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fransin vanhemmat olivat keisari Leopold II sekä Espanjan prinsessa Maria Louise, Espanjan Bourbon-sukuisen kuninkaan Kaarle III:n tytär. Fransin syntyessä keisarina oli hänen setänsä Joosef II, ja hänen isänsä hallitsi pohjoisitalialaista Toscanan suurherttuakuntaa, joka kuului Habsburg-suvun omistuksiin. Koska Joosef II oli lapseton, näytti todennäköiseltä, että keisariuden perisi hänen veljensä vanhin poika Frans. Tämän vuoksi Frans kutsuttiin 16-vuotiaana keisarilliseen hoviin Wieniin, jossa hän sai kruununperillisen kasvatuksen.

Joosef II kuoli vuonna 1790, ja hänen veljestään Leopoldista tuli uusi keisari. Leopold ehti kuitenkin olla valtaistuimella vain kaksi vuotta, sillä hän kuoli ennenaikaisesti 1792, vain 44-vuotiaana. Hänen poikansa, 24-vuotias Frans, kruunattiin saman vuoden maaliskuussa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi.

Ranskan suuri vallankumous uhkasi Fransin valtakuntaa. Hänen tätinsä Marie-Antoinette kuoli giljotiinilla. Huhtikuussa 1792 vallankumouksellinen Ranska julisti sodan Itävallalle. Ensimmäinen sota kesti viisi vuotta ja päättyi tappioon. Itävalta pakotettiin rauhaan Campo-Formiossa 1797, ja menetti Lombardian ja Reinin länsirannan. Frans johti Itävallan sotaan uudelleen 1799 ja 1805, mutta hävisi molemmilla kerroilla. Pressburgin rauhassa 1805 Fransin oli luovutettava Venetsia Italian kuningaskunnalle ja Tiroli Baijerille.

Frans otti 1804 Itävallan keisarin arvonimen, pian sen jälkeen kun Napoleon julisti itsensä keisariksi. Itävallan keisarina hän oli Frans I. Seuraavan hävityn sodan jälkeen hän hajotti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan.

Frans julisti uudelleen sodan Ranskalle huhtikuussa 1809. Wienin rauhassa 1809 hän menetti Salzburgin, Krainin ja Adrianmeren rannikon. Frans nimitti uuden ulkoministerin, Klemens von Metternichin, ja ryhtyi voittoisan Ranskan liittolaiseksi. Keisarin tytär Maria Louise annettiin Napoleonin puolisoksi ja Ranskaa autettiin Venäjän retkellä.

Vuonna 1813 hän ryhtyi taas sotaan Ranskaa vastaan ja sai Wienin kongressissa (1814–1815) takaisin entisen alueensa, paitsi Belgian ja lisäksi Venetsian. Keisarien solmima Pyhä allianssi takasi taantumuksen pysymisen vallassa ja Euroopan suurvaltojen rajat pysyivät muuttumattomina lähes puoli vuosisataa.

Frans tuki von Metternichin konservatiivista politiikkaa ja palautti katoliselle kirkolle sen menettämää valtaa. Lisäksi hän tuki taiteita ja tieteitä, sekä otti käyttöön höyrylaivat Tonavalla ja oli innostunut rautateiden rakentamisesta.

Frans haudattiin Wienissä keisarilliseen kryptaan hautaan numero 57 neljän vaimonsa ympäröimänä.

Muissa hallitsemissaan maissa hänet tunnettiin nimillä: saksaksi: Franz II/I, tšekiksi: František I, slovakiksi; František I, unkariksi: I. Ferenc, italiaksi: Francesco II/I ja sloveniaksi Franc.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frans I perheensä ympäröimänä.

Frans I oli naimisissa neljä kertaa:[3]

6. tammikuuta 1788 Frans nai Elisabet Württembergilaisen (21.4.1767–18.2.1790), Württembergin herttuan tyttären. Avioliitto kesti vain kaksi vuotta, sillä Elisabet kuoli lapsivuoteeseen synnyttäessään ensimmäistä lastaan. Tytär, arkkiherttuatar Ludovika Elisabet, selvisi hengissä synnytyksestä mutta kuoli jo vuoden ja neljän kuukauden iässä (1790–1791).

19. maaliskuuta 1790 Frans nai serkkunsa, prinsessa Maria Teresan (6.6.1772–13.4.1807), joka oli Molempain Sisilian kuninkaan Ferdinand I:n ja Itävallan arkkiherttuatar Maria Karolinan tytär. He saivat kaksitoista lasta, mutta vain seitsemän saavutti aikuisiän.

  • Marie-Louise, joka nai Napoléon Bonaparten
  • Ferdinand, kruununperillinen ja myöhempi keisari Ferdinand I
  • Maria Leopoldina, joka nai Brasilian Pedro I:n
  • Maria Clementina (1798–1881), joka nai enonsa prinssi Leopoldon (Molempain Sisilian Ferdinand I:n poika).
  • Marie Caroline (1801–1832), joka nai Saksin kuningas Friedrich August II:n
  • Franz Karl, jonka pojasta tuli keisari Frans Joosef I
  • Maria Anna (1804–1858).

Kolmannen kerran Frans nai 6. tammikuuta 1808 toisen serkkunsa Maria Ludovika von Austria-Esten (1787–1816), joka oli arkkiherttua Ferdinand Karlin ja Modenan Maria Beatrice d'Esten tytär. Avioliitto oli lapseton ja päättyi kahdeksan vuoden jälkeen Maria Ludovikan menehtyessä tuberkuloosiin.

Viimeisenä Frans nai 10. marraskuuta 1816 prinsessa Karoline Augusten (1792–1873), joka oli Baijerin kuninkaan Maksimilian I:n tytär ja ollut aiemmin naimisissa Württembergin kruununprinssin Vilhelm I:n kanssa. Lapseton avioliitto kesti Fransin kuolemaan asti, jonka jälkeen Karoline Auguste eli korkeaan ikään ja kuoli 81-vuotiaana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Francis II Encyclopaedia Britannica. Viitattu 26.4.2018.
  2. Martin Mutschlechner: Franz II (I): The ‘apprentice emperor’ Habsburger. Viitattu 26.4.2018.
  3. Martin Mutschlechner: Franz II (I): An upright citizen and his marriages The WOrld of Habsburgs. Viitattu 26.4.2018.