Esimies

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esimies on erilaisissa organisaatioissa yleisesti käytetty nimitys henkilölle, joka on esimerkiksi yritykseen, kuntaan tai valtioon työ- tai virkasuhteessa oleva työntekijä, toimihenkilö, yrittäjä tai virkamies, jolla on tai jolle on määritelty oikeus käyttää ennalta määriteltyä työnjohto-oikeutta, direktio-oikeutta, siinä laajuudessa kuin se on määritelty, se on tehtävien suorittamisen vuoksi tarpeellista tai lainsäädännön ja hyvien tapojen mukaan mahdollista. Myös vapaaehtoistyöorganisaatiossa voi usein olla esimiehiä, mutta tällöin heidän työnjohdollinen oikeutensa saattaa olla varsin rajallinen.

Esimiehenä toimiminen voi olla työkohde- tai työmenetelmäkohtaista, projekti- tai prosessiluontoista, sivuluontoista, määräaikaista tai pysyvää. Mahdollinen työnjohto-oikeus saattaa ulottua jopa myös toisen yrityksen tai organisaation työntekijöihin esimerkiksi alihankintatyyppisissä tehtävissä.

Esimiestehtävä ei aina tarkoita sitä, että henkilöllä olisi suoria alaisia tai työnjohdollista oikeutta. Esimiehen käytössä oleva tehtävänimike ei välttämättä eroa tavanomaisesta työtehtävää kuvaavasta nimikkeestä. Toisaalta esimiestehtävä tai työnjohto-oikeus saatetaan tuoda tehtävänimikkeen avulla esille.

Suomessa esimiehiä koulutetaan eri tarpeisiin mm. aikuiskoulutuskeskuksissa, puolustusvoimissa, organisaatioiden omassa koulutuksessa tai ammatillisessa koulutuksessa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.