Esa Kirkkopelto

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esa Matti Kirkkopelto (s. 25. tammikuuta 1965 Luumäki)[1] on suomalainen teatteriohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hän on toiminut myös Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen professorina vuosina 2007-2018. Koulutukseltaan hän on dramaturgi ja filosofian tohtori. Hän alkoi opiskella filosofiaa vuonna 1984 Helsingin yliopistossa ja vuotta myöhemmin dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa Jussi Parviaisen oppilaana.

Kirkkopelto nousi julkisuuteen vuonna 1987 Jumalan teatteri -skandaalin yhteydessä. Esityksessä teatteriammattilaisista koostunut yleisö sai päälleen muun muassa ulostetta.[2] Kirkkopelto on kommentoinut Jumalan teatterin synnyttämää kohua myöhemminkin. Hän toteaa skandaalista samoin kun Risto Alapuro, että muualla Euroopassa tapaus ei olisi nostanut kaiken median lävistämää kohua vaan olisi pikemminkin jäänyt teatteriksi ja esitykseksi herättämättä laajempaa huomiota ja aikanaan jopa määritelty esityksenä provosoivaksi, mutta silti sofistikoduksi korkeakulttuuriksi.[3] Hänen 1990-luvun ohjauksiaan ovat muun muassa Ylioppilasteatterin esitykset Mahnovitshina (1993, Teatteri-lehden kriitikkoäänestyksen voittaja[4]) ja Kostamus-sinfonialähde? sekä Q-teatterin Oidipus Kolonoksessa.[5]

Kirkkopelto asui 1990–2000-luvuilla useita vuosia Ranskassa, Strasbourgissa ja väitteli siellä tohtoriksi vuonna 2003 väitöskirjallaan Tragédie de la Metaphysique – Contributions à la Théorie de la Scène. Suomeen paluunsa jälkeen Kirkkopelto on toiminut tutkijana ja opettajana Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen laitoksella ja tehnyt samaan aikaan teatteria. Q-teatterissa esitettiin vuonna 2003 hänen näytelmänsä Vetoapua ja läheltä piti -tilanteita, ja vuodesta 2004 hän on vetänyt Nälkäteatteri-ryhmän Toisissa tiloissa -projektia. Ryhmän Harry Martinsonin tekstiin pohjautuva Aniara-esitys sai ensi-iltansa vuonna 2006. Ryhmän Franz Kafkan novelliin ”Perheenisän huoli” pohjautuva Odradek-muunnelmia-esitys sai ensi-iltansa Kiasma-teatterissa vuonna 2007. Ryhmä toimii edelleen ja on muun muassa järjestänyt työpajoja nimellä ”Salainen uudelleenkoulutusleiri”.lähde?

Kirkkopelto on myös suomentanut muun muassa Sofokleen ja Friedrich Hölderlinin teoksia. Vuonna 2007 Kirkkopellolta ilmestyi hänen 1990-luvun ohjauksiaan käsittelevä kirja Nuori kaarti: Esa Kirkkopellon 1990-luvun teatteri (Like, Teatterikorkeakoulu, 2007, ISBN 978-952-471-412-9. Sisältää artikkeleita sekä näytelmät Pontikkatehdas, Mahnovitsina, Yrjö Kallisen valaistuminen ja Kostamus-sinfonia[6]).

Kirkkopelto on saanut muun muassa Nuoren taiteen Suomi-palkinnon vuonna 1995 ja Vuoden valopilkku -palkinnon vuonna 1995.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilkka Arminen: Juhannustansseista Jumalan teatteriin. Gummerus, 1989. ISBN 951-9297-72-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. Paska juttu - Jumalan teatteri Oulussa Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 19.4.2012.
  3. Arminen, sivut 169–171
  4. Moring, Kirsikka: Laatua ei voi tilastoida! Mutta sekin voisi kohdata katsojan!. Helsingin Sanomat, 7.2.1994, s. 31. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  5. Haku Kirkkopelto, Esa Ilona-esitystietokanta. Teatterin tiedotuskeskus. Viitattu 28.6.2019.
  6. Nuori kaarti : Esa Kirkkopellon 1990-luvun teatteri Fennica-tietokanta. Kansalliskirjasto. Viitattu 28.6.2019. [vanhentunut linkki]