COVID-19-näytteenotto

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Näytteenotto Yhdysvalloissa.

COVID-19-näytteenotto on laboratoriotestejä SARS-CoV-2:n aiheuttamille COVID-19-hengitystieinfektioille. Testit ovat sekä menetelmiä, joiden avulla virus havaitaan, että myös menetelmiä, joiden avulla voidaan havaita tartunnan puolustamiseksi syntyneet vasta-aineet. Vasta-aineiden löytämistä, jota kutsutaan serologiaksi, voidaan käyttää sekä kliinisiin tarkoituksiin, että väestön seurantaan. Maaliskuusta 2020 alkaen useimmat maat rajoittivat virusnäytteiden oton haavoittuviin riskiryhmiin, mikä aiheuttaa sen, että viruksen leviämistä koko väestöön on vaikea arvioida.

Virusten toteaminen tapahtuu useimmiten reaaliaikaisella käänteistranskription polymeraasiketjureaktiomenetelmällä (rRT-PCR)[1] näytteillä, jotka saadaan esimerkiksi nenästä tai yskösnäytteestä.[2] Verikokeita, joilla voidaan todeta kehon infektion seurauksena muodostamia vasta-aineita on kehitteillä. [3] Rintakompressoitu tomografia voi joskus auttaa tunnistamaan ja määrittämään keuhkojen patologian, mutta sen avulla on saatu toistaiseksi vielä epäselviä tuloksia COVID-19-tartunnan yhteydessä.[4] Joissakin maissa on perustettu näytteenottoa varten drive-through -asemia, joissa terveydenhuollon ammattilaiset voivat ottaa näytteitä henkilöiltä suoraan heidän autoistaan.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 2019 Novel Coronavirus (2019-nCoV) Situation Summary cdc.gov. 30 January 2020. Arkistoitu 26 January 2020. Viitattu 30 January 2020.
  2. Real-Time RT-PCR Panel for Detection 2019-nCoV cdc.gov. 29 January 2020. Arkistoitu 30 January 2020. Viitattu 1 February 2020.
  3. Coronavirus Disease 2019 (COVID-19) cdc.gov. 11 February 2020. Viitattu 20 March 2020. en-us
  4. Information for Laboratories. CDC, . PubMed:32174129. doi:10.2214/AJR.20.23034. ISSN 0361-803X.
  5. Some states are offering drive-thru coronavirus testing theverge.com. 11.3.2020. Viitattu 13.3.2020. en

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty muulta ulkoiselta sivulta.