Ammattikorkeakoulu

Antsawikistä
(Ohjattu sivulta Amk)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ammattikorkeakoulut ovat työelämäsuuntautuneita korkeakouluja. Ammattikorkeakouluja on muun muassa Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä sekä Pohjoismaissa. Ammattikorkeakouluista käytetään englanniksi käsitettä University of Applied Sciences[1] ja saksaksi Fachhochschule.

Ammattikorkeakoulut Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2019 alussa Suomessa oli 25 ammattikorkeakoulua, joista 23 toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla. Högskolan på Åland toimii toimii Ahvenanmaan maakuntahallinnon alaisuudessa ja Poliisiammattikorkeakoulu sisäministeriön alaisuudessa. Ammattikorkeakouluista 24 sijaitsi Manner-Suomessa, lisäksi Ahvenanmaalla toimii . Kaikki opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa olevat ammattikorkeakoulut ovat osakeyhtiöitä (ammattikorkeakouluosakeyhtiö[2]).[3]

Puolet ammattikorkeakouluista (13) on kunnan tai kuntien enemmistöomistamia ja 8 on täysin kuntien omistamia. Viidellä ammattikorkeakoululla enemmistöomistus on yksityisillä tahoilla kuten säätiöillä. Viisi on yliopistojen omistamia. Useimpien ammattikorkeakoulujen omistus on hajaantunut usealle taholle. Vain kuudella on yksi omistaja, kun mukaan lasketaan PolAMK ja Högskolan på Åland.

Suomessa ammattikorkeakoulut ovat erityisesti keino vastata ammatillisessa työelämässä tapahtuviin nopeisiin muutoksiin. Niiden toiminnassa korostuvat aktiiviset ja toimivat yhteydet elinkeinoelämään, yritystoimintaan, yrittäjyyteen ja alueelliseen kehittämiseen.[4]

Ammattikorkeakoulututkinto on korkeakoulututkinto, joka antaa sinulle valmiudet erilaisiin asiantuntija-, suunnittelu- ja kehittämistehtäviin. Ammattikorkeakoulututkinnot ovat laajuudeltaan 210, 240 tai 270 opintopistettä tutkinnosta riippuen. Opintojen ohjeellinen kesto on noin 3,5 – 4,5 vuotta. Yhden opintopisteen (op) suorittaminen tarkoittaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä.


  1. Universities of Applied Sciences Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 15.5.2016.
  2. Ammattikorkeakoululaki 932/2014 www.finlex.fi. Viitattu 4.5.2018.
  3. Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 19.4.2016.
  4. Ammattikorkeakoulujen tutkimus ja kehitystyö Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 1.11.2012.