Tremulantti
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit lisätä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Lähes täysin lähteetön. |
Tremulantti[1] eli täryäänne on konsonanttiäänne (kontoidi), joka tuotetaan päästämällä ilmaa suusta sellaisella voimakkuudella, että jokin osa ääntöväylästä alkaa tehdä nopeaa edestakaisliikettä Bernoullin efektin seurauksena. Liikkeen aikaansaamiseksi ei siis käytetä lainkaan lihasvoimaa, vaan sopivan rentoa suunosaa liikuttaa pelkkä ilmavirta. Tremulantit ovat resonantteja ja muodostavat lateraalien kanssa likvidoiden luokan.
Tremulantit jaetaan usein yksitäryisiin (engl. flap, tap) ja monitäryisiin tremulantteihin (engl. trill). Yksitäryistä täryäännettä kutsutaan myös napausäänteeksi. Useissa maailman kielissä tremulanttifoneemit edustavat selväjakoisesti vain toista näistä luokista: monitäryinen tremulanttiäänne voidaan samassakin kielessä lausua yhtä hyvin kaksi-, kolmi- tai useampitäryisenä, mutta yksitäryisellä tremulantilla täryjä ei koskaan ole enempää kuin yksi.
Kielten diakronisessa kehityksessä tremulanteilla on toisinaan taipumus muuttua muiksi äänteiksi, tavallisesti frikatiiveiksi tai puolivokaaleiksi. Näin esimerkiksi englannin r-kirjaimella merkitty äänne, joka aikanaan merkitsi suomen r:n kaltaista tremulanttia, on nykyään tavallisimmin alveolaarinen tai retrofleksinen puolivokaali [ɹ] tai [ɻ]. Joissakin englannin kielen muodoissa, kuten skotlanninenglannissa äänne on säilynyt tremulanttina.
Tremulantit maailman kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa tremulanttifoneemeja on yksi: kielen kärjellä tuotettu alveolaarinen /r/. Siitä esiintyy kaksi pituusastetta, lyhyt ja pitkä, joista kumpikin esiintyy tavallisesti monitäryisenä. Kahden vokaalin välissä lyhyt r voi olla myös yksitäryinen, mutta sanan alussa ja konsonanttien vieressä se on tavallisesti monitäryinen. Suomen pitkän ja lyhyen r:n ero on siis puhtaasti ajallinen: pitkän r:n lausumiseen käytetään noin kaksinkertainen aika lyhyeen r:ään verrattuna (absoluuttinen aikaero riippuu puhenopeudesta). Täryjä niiden tuottamisessa lausutaan niin paljon kuin aikaraamiin niitä mahtuu.
Espanjan kielessä sen sijaan tremulanttifoneemeja on kaksi: yksitäryinen /ɾ/ (esimerkiksi sanassa pero /ˈpeɾo/ ’mutta’) ja monitäryinen /r/ (sanoissa perro /ˈpero/ ’koira’ ja río /ˈrio/ ’joki’). Monitäryisen /r/:n lausumiseen ymmärrettävästi käytetään enemmän aikaa kuin yksitäryisen /ɾ/:n, mutta kuitenkaan näiden kahden välinen ero ei ole sama kuin suomen lyhyen ja pitkän /r/:n. Espanjan /ɾ/ nimittäin ei voi esiintyä monitäryisenä, koska niin lausuttuna se tulkittaisiin heti /r/:ksi.
Islannin ja kymrin kielissä monitäryisiä tremulanttifoneemeja on kaksi: soinnillinen alveolaarinen /r/ (isl. raða /raːða/ ’asettaa’, kym. dau rosyn /dai̯ roːsin/ ’kaksi ruusua’) ja soinniton alveolaarinen /r̥/ (isl. hraða /r̥aːða/ ’kiirehtiä’, kym. rhosyn /r̥oːsin/ ’ruusu’). Soinnittomat tremulantit ovat typologisesti maailman kielissä suhteellisen harvinaisia, mutta eivät kuitenkaan aivan tavattomia.
Myös venäjässä monitäryisiä tremulantteja on kaksi. Niiden erona ei kuitenkaan ole sointi vaan sekundääriartikulaatio. Esimerkiksi sana рад ’iloinen’ lausutaan tavanomaisella alveolaari-r:llä /rat/ ja se eroaa sanasta ряд ’rivi’, jossa r on palatalisoitu /rʲat/.
Monissa saksan ja hollannin kielen muodoissa sekä Etelä-Ruotsin ruotsissa esiintyy suun takaosassa lausuttu soinnillinen uvulaaritremulantti [ʀ]. Tämän tuottamiseen kieli ei osallistu lainkaan, vaan täryn muodostaa Bernoullin efektillä kitakieleke eli uvula. Suomessa [ʀ]:n tuottaminen alveolaarisen [r]:n sijaan lasketaan puhehäiriöksi, ärräviaksi. Äännettä ei tule sekoittaa samantapaiseen uvulaarifrikatiiviin [ʁ], jota myös esiintyy monissa länsieurooppalaisissa kielissä, esimerkiksi Pariisin ranskassa. Nykyisin monilla saksankielisilläkin alueilla [ʀ]:n on korvannut tärytön, kitakielekettä vasten lausuttu [ʁ]. Monissa toisen maailmansodan aikaisissa saksalaisissa äänityksissä sekä ranskassa esimerkiksi kuuluisan chanson-laulaja Édith Piafin lauluissa uvulaaritremulantti on helposti kuultavissa.
Hindissä, urdussa ja joissakin muissa nykyindoarjalaisissa kielissä esiintyy kolme tremulanttifoneemia: alveolaarinen monitäryinen /r/ (hin. राह /raːh/ ’tie’), yksitäryinen aspiroimaton retrofleksitremulantti /ɽ/ (hin. बाड़ /baːɽ/ ’(pensas)aita’) ja yksitäryinen aspiroitu retrofleksitremulantti /ɽʱ/ (hin. बाढ़ /baːɽʱ/ ’tulva’). Tietyissä sana-asemissa myös hindin retrofleksinasaali /ɳ/ voi ääntyä nasaalisena tremulanttina [ɽ̃], esimerkiksi प्रणाम [prəɽ̃aːm] ’tervehdys’.[2]
Joissakin harvoissa Euroopan ulkopuolisissa kielissä esiintyy huulten avulla tuotettu bilabiaalitremulantti [ʙ]. Esimerkiksi Papua-Uudessa-Guineassa puhutussa titanin kielessä tämä esiintyy prenasalisoituna ja klusiilialulla sanassa [ᵐb͡ʙulei] ’rotta’. Suomessa vastaava klusiilialkuinen [b͡ʙ] esiintyy ajoittain lasten leikeissä matkittaessa auton moottorin ääntä: bryym! [b͡ʙyːm].
Vokaalinen tremulantti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muiden resonanttien tapaan tremulantit voivat toimia tavun ytimenä. Artikulatorisesti tremulantit ovat konsonantteja (kontoideja), mutta yksittäisissä kielissä ne voivat käyttäytyä vokaalin tavoin. Tällöin niitä nimitetään vokaalisiksi eli tavua kannatteleviksi (englanniksi syllabic consonant).
Indoeurooppalaisista kielistä vokaalisia tremulantteja esiintyy muun muassa slaavilaisissa kielissä. Esimerkiksi tšekin kielen sana prst ’sormi’ lausutaan niin kuin se suomeksikin luettaisiin [pr̩st]. Tässä vokaalinen r toimii ikään kuin tavun vokaalina, johon muut konsonantit liittyvät. Myös indoeurooppalaiseen kantakieleen on rekonstruoitu kaksi vokaalista tremulanttia: lyhyt r̥ [r̩] ja pitkä r̥̄ [r̩ː].
Merkintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa, IPA:ssa, tremulanteille varattuja symboleja on kuusi: bilabiaalinen monitäryinen [ʙ], labiodentaalinen yksitäryinen, dentaalinen, alveolaarinen tai postalveolaarinen monitäryinen [r], uvulaarinen monitäryinen [ʀ], dentaalinen, alveolaarinen tai postalveolaarinen yksitäryinen [ɾ] sekä yksitäryinen retrofleksi-[ɽ]. Sekundääriartikulaatioita ja muita lisäominaisuuksia merkitään tarkkeilla, esimerkiksi palatalisoitu [rʲ], velarisoitu [rˠ] tai aspiroitu [ɽʱ].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Suomenkielinen oppikirja. Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Artikulaatiopaikka → | Labiaali | Koronaali | Dorsaali | Radikaali | Glottaali | ||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Artikulaatiotapa ↓ | Bilabiaali | Labiodentaali | Dentaali | Alveolaari | Postalveolaari | Retrofleksi | Palataali | Velaari | Uvulaari | Faryngaali | Epiglottaali | ||||||
| Nasaali | m | ɱ | n | ɳ | ɲ | ŋ | ɴ | ||||||||||
| Klusiili | p b | p̪ b̪ | t d | ʈ ɖ | c ɟ | k ɡ | q ɢ | ʡ | ʔ | ||||||||
| Frikatiivi | ɸ β | f v | θ ð | s z | ʃ ʒ | ʂ ʐ | ç ʝ | x ɣ | χ | ʁ | ħ | ʕ | ʜ | ʢ | h ɦ | ||
| Approksimantti | β̞ | ʋ | ɹ | ɻ | j | ɰ | |||||||||||
| Tremulantti | ʙ | r | ɽ͡r | ʀ | я | ||||||||||||
| Yksitäryinen tremulantti | ⱱ̟ | ⱱ | ɾ | ɽ | ɢ̆ | ʡ̯ | |||||||||||
| Lateraalinen frikatiivi | ɬ ɮ | ɭ˔̊ | ʎ̥˔ | ʟ̝̊ | |||||||||||||
| Lateraalinen appr. | l | ɭ | ʎ | ʟ | |||||||||||||
| Lateraalinen nap.äänne | ɺ | ɺ̠ | ʎ̯ | ||||||||||||||