Teoreettinen ja käytännöllinen filosofia
Kun filosofia syntyi antiikin Kreikassa, kaikki maailmaa koskevan tiedon hankinta luettiin filosofian alaan. Aristoteles jakoi ensimmäisenä tieteet kahteen osaan, teoreettisiin ja käytännöllisiin tieteisiin, mistä on peräisin nykyisinkin yleinen filosofian jako kahteen osaan, teoreettiseen ja käytännölliseen filosofiaan.
Teoreettisen filosofian tehtävänä on tutkia olemassaoloa ja inhimillistä tietoa koskevia kysymyksiä.[1] Siihen luetaan logiikka, ontologia, metafysiikka, tietoteoria, mielen filosofia, kielifilosofia ja tieteenfilosofia, sekä useat erityistieteiden filosofiat, kuten matematiikan filosofia. Aristoteleella teoreettisten tieteiden alaan kuuluivat myös sellaiset tieteet kuin fysiikka, tähtitiede, kemia, biologia ja psykologia. Nykyään näitä osa-alueita vastaavat omat erityistieteensä.
Käytännöllisen filosofian tehtävänä on tutkia inhimillistä toimintaa.[1] Siihen luetaan etiikka, yhteiskuntafilosofia ja yhteiskuntatieteiden tieteenfilosofia. Aristoteleelle siihen kuuluivat kaikki yksilön käyttäytymiseen, yhteiskuntaelämään, oikeudelliseen säätelyyn ja politiikkaan liittyvät alat, edellisten lisäksi myös muun muassa estetiikka, kuten retoriikka ja runousoppi.
Joissain yliopistoissa (kuten Helsingin ja Turun yliopistoissa) filosofian opiskelu jaetaan edelleen laitos- tai oppiainetasolla teoreettiseen ja käytännölliseen filosofiaan. Jako on nykyään varsin mielivaltainen, sillä käytännöllinen filosofia ei ole kovin paljoa käytännöllisempää kuin teoreettinenkaan (soveltava etiikka on tuonut jonkin verran "käytännöllisyyttä" käytännölliseen filosofiaan). Näiden filosofian osa-alueiden käyttämä metodologia on pitkälti sama, joten ainoaksi rajaavaksi tekijäksi jäävät aihepiirit. Tämäkään raja ei ole tiukka, ja monia asioita voidaan tutkia yhtä lailla teoreettisen kuin käytännöllisen filosofian piirissä.
Useimmissa yliopistoissa tällaista filosofian kahtiajakoa ei tehdä, vaan filosofiaa opetetaan joko yhtenä oppiaineena, tai se jaetaan esimerkiksi logiikkaan, metafysiikkaan ja etiikkaan.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Häyry, Matti: Ihannevaltio. Historiallinen johdatus yhteiskuntafilosofiaan. WSOY: Porvoo, Helsinki, Juva, 2000. ISBN 951-0-25224-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gadamer, Hans-Georg: "Teoreettinen ja käytännöllinen ymmärtäminen", teoksessa Gadamer, Hans-Georg: Hermeneutiikka: Ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa. Valikoinut ja suomentanut Ismo Nikander. (2. painos 2005. Saksankieliset alkuperäisartikkelit sisältyvät Gadamerin teoksiin: Gesammelte Werke, osat 2 ja 4.). Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-132-1 (sid.).