Suomen teollisuus
Suomen teollisuus on Suomen talouden osa-alueista toiseksi suurin palvelutuotannon jälkeen.
Teknologiateollisuus on kasvanut 1990-luvun alun laman jälkeen nopeasti ja on nykyään suurin teollisuuden ala. Siihen lasketaan elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus sekä metallien jalostus, joista osuuttaan on kasvattanut lähinnä elektroniikka- ja sähköteollisuus. Teollisuuden myydyn tuotannon arvo jakaantui nimikkeiden toimialan mukaan vuonna 2015 suurimmilla aloilla seuraavasti:[1]
- metalliteollisuus 41 %
- kemianteollisuus 21 %
- metsäteollisuus 20 %
- elintarvike-, juoma- ja tupakkateollisuus 11 %
- muu tehdasteollisuus 5 %
- kaivostoiminta 1,5 %
- tekstiili- ja nahkateollisuus 0,6 %.
Suurimpia aloja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Metalliteollisuus voidaan jakaa seitsemään alaan: kaivostoiminta, metallien perusteollisuus, metallituoteteollisuus, koneteollisuus, sähkö- ja elektroniikkateollisuus sekä kulkuneuvoteollisuus. Suomalaisen metalliteollisuuden tuotteista noin puolet menee vientiin.[2]
Metalliteollisuuden osa-alueista meriteollisuus on yksi Suomen keskeisistä teollisuudenaloista. Suomalaisella laivanrakennuksella on pitkä historia. Meriteollisuus muodostuu telakoista, meriteknisen alan kokonaistoimittajista, suunnittelutoimistoista, järjestelmä-, laite- ja materiaalitoimittajista sekä offshore-teollisuudesta. Offshore-teollisuus valmistaa esimerkiksi merenalaisille öljy- ja kaasukentille etsintä- ja tuotantokalustoa. Meriteollisuuden liikevaihto on lähes kuusi miljardia euroa ja ala työllistää 20 000 suomalaista.[3]
Kemianteollisuuden osuus Suomen teollisuustuotannosta ja teollisuuden tavaraviennistä vuonna 2014 oli lähes neljännes.[4] Kemianteollisuus työllistää Suomessa suoraan noin 34 000 henkilöä.[5]
Metsäteollisuus tuottaa nykyisin noin viidesosan Suomen vientituloista, hiukan pienemmän osan koko teollisuustuotannosta ja noin 15 % teollisuuden työpaikoista. Sen osuus Suomen taloudesta on pienentynyt 1960-luvun jälkeen merkittävästi.[6][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Teollisuustuotanto 2015 Tilastokeskus. Viitattu 25.6.2017.
- ↑ Metalliteollisuus Suomessa Homma hanskassa - työelämän suomea. Opetushallitus. Arkistoitu 22.4.2016. Viitattu 10.4.2016.
- ↑ Yli 90 prosenttia meriteollisuuden tuotteista menee vientiin Meriteollisuus - Teknologiateollisuus. Viitattu 10.4.2016.
- ↑ 4,0 4,1 Ulkomaankauppa Elinkeinoelämän keskusliitto. Arkistoitu 1.4.2016. Viitattu 10.4.2016.
- ↑ Henkilöstö Kemianteollisuus. 2014. Arkistoitu 23.4.2016. Viitattu 10.4.2016.
- ↑ Suomen metsäteollisuus numeroina Metsäteollisuus ry.. Arkistoitu 10.7.2015. Viitattu 9.7.2015.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta [[Antsamedia Commons:Category:{{#property:p373|from=}}|Suomen teollisuus]] Antsamedia Commonsissa