Suomen historia

Suomen historia on ajanjakso, jolta on käytössä Suomea koskevia kirjallisia lähteitä. Ensimmäiset Suomea koskevat kirjalliset lähteet ovat 1100-luvulta. Vanhin tunnettu Suomea koskeva kirjallinen lähde on Gravis admodum -nimellä kutsuttu paavi Aleksanteri III:n kirje vuodelta 1171 tai 1172. Tätä edeltävää aikaa kutsutaan Suomen esihistoriaksi. Suomen historia alkaa kristinuskon saavuttua eteläiseen Suomeen, jolloin ensimmäiset kirjalliset lähteet ovat syntyneet. Suomen historian alkaminen aloitti myös Suomen keskiajan. Varhaisimmat historialliset lähteet painottuvat yhteiskunnan ylimpiin kerroksiin ja niistä on mahdotonta luoda kokonaiskuvaa Suomen menneisyydestä ennen 1540-lukua. Suomea koskevia lähteitä tunnetaan 1100-luvulta kaikkiaan parikymmentä. Näistä noin puolet ovat syntyneet Paavin kuuriassa ja loput pääasiassa Novgorodin kronikoissa. Näitä aikalaistietoja täydentävät 1200- ja 1300-luvuilla kirjoitetut lähteet, kuten Pyhän Eerikin legenda, Pyhän Henrikin legenda, sekä Eerikinkronikka. 1200-luvulta tunnetaan noin kaksisataa Suomea koskevaa kirjallista lähdettä. Lähteiden niukkuudesta johtuen 1100- ja 1200-lukuja voidaan kutsua Suomen varhaishistoriaksi esihistorian ja historiallisen ajan välissä. Uusia Suomen varhaishistoriaa koskevia kirjallisia lähteitä löytyy enää harvoin.

Kirjallisten lähteiden määrä kasvaa 1300-luvulla, jolta niitä tunnetaan lähes tuhat. Lähteiden kasvun taustalla on vuosisadan puolivälissä paperin yleistyminen, joka oli halvempaa kuin aiemmin käytetty kallis pergamentti. 1400-luvulta kirjallisia lähteitä tunnetaan jo noin neljä tuhatta. Suomea koskevista lähteistä osa on säilynyt alkuperäisinä, osa aikalaiskopioina ja loput myöhempinä kopioina. Yksittäinen merkittävästi kirjallisten lähteiden määrään vaikuttanut seikka oli noin vuonna 1540 Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan määräys voudeilleen toimittaa tilinsä Tukholmaan tarkastettavaksi. Tästä eteenpäin historiallisista lähteistä saatu tieto muuttuu paljon yksityiskohtaisemmaksi. Suomen voidaankin katsoa siirtyneen todelliseen historialliseen aikaan 1500-luvulla.

Varhaishistoria (1100-luvun loppu – 1200-luvun loppu)

Pääartikkeli: Ristiretket Suomeen, Kristinuskon historia Suomessa

Ristiretkiaikainen hevosriipus Kaukolan Kekomäen kalmistosta

Suomen keskiajan katsottiin pitkään alkaneen 1150-luvulle ajoitetun myyttisen ensimmäisen ristiretken myötä. Retki ja siihen liittyneiden kuningas Eerikin ja piispa Henrikin olemassaolo on sittemmin kyseenalaistettu. Selkeää arkeologista muutosta ei Suomessa voida ajoittaa vielä 1100-luvun puoliväliin. Näkyvä muutos tapahtuu kuitenkin 1200-luvulla, jolloin katolinen kirkko levittäytyi Suomeen. Tämän seurauksena Etelä-Suomi tuli osaksi läntistä kristikuntaa ja Rooman paavin valtapiiriä suuren osan Karjalasta päätyessä idän kirkon valtapiiriin.

Maskusta Varsinais-Suomesta löytynyt ristiretkiaikainen hopeakoristeltu tapparan terä.

Historiallisten lähteiden valossa 1100–1300-luvut olivat Itämeren alueella rauhatonta aikaa. Katolinen kirkko pyrki käännyttämään alueen pakanallisia kansoja kristinuskoon Itämeren kehittymässä olevien kuningaskuntien, mahtimiesten ja heimojen sotiessa usein keskenään. Kirkon tavoitteita toteuttivat lähetyssaarnaajien ohella orastaneet katoliset kuningaskunnat kuten Tanska ja Ruotsi, mutta myös muut ryhmät, kuten kalparitarit ja vapaaehtoiset ristiretkeläiset. Palkinnoksi retkille osallistuneelle yläluokalle ja ristiretkiläisille annettiin aneita sekä voitettujen pakanoiden alueita hallittavaksi. Käännytystyö aiheutti usein myös vastareaktioita kuten vuoden 1237 Hämeen kapina sekä Lalli-tarusto kertovat. Baltian käännytystyötä kuvaava aikalaiskuvaus 1200-luvulta, Henrikin Liivinmaan kronikka, antaa verisen kuvan Itämeren alueen käännytystyöstä. Idän ortodoksinen Novgord oli maltillisempi käyttämään väkivaltaa käännytystyössä, mutta teki usein sotaretkiä nykyisen Suomen ja Karjalan alueelle. Itämeren alueen suomensukuiset kansat sotivat myös keskenään ja liittoutuivat vaihtelevasti Ruotsin ja Novgorodin kanssa tehden myös hyökkäyksiä omien alueittensa ulkopuolelle. Useat Suomen muinaislinnat olivat käytössä kyseisenä aikana. Tanskan Suomeen vuosina 1191 ja 1202 tekemien kahden ristiretken jälkeen Ruotsin keskiajalla kehittymässä ollut kuningaskunta teki mahdollisesti vuosina 1249–1250 niin sanotun toisen ristiretken hämäläisiä vastaan, sekä niin sanotun kolmannen ristiretken vuonna 1293 karjalaisia vastaan. Nykytutkimuksen mukaan kuitenkin vain jälkimmäistä näistä on mahdollista pitää todellisena ristiretkenä, Hämeeseen tehdyn sotaretken edustaneen niin sanottua ledung-sotaretkeä. Näiden sotaretkien sekä Suomen rannikon ruotsalaisen kolonisaation seurauksena Suomen alue alkoi kehittymään osaksi Ruotsin orastavaa kuningaskuntaa sekä katolista kirkkoa. Ruotsin vallan ohella myös Novgorodin vaikutus ulottui Suomeen ja erityisesti Karjalaan. Suomi ei kuitenkaan ollut vielä tällöin yhtenäinen alue, vaan Länsi-Suomen maanviljelysalue, Laatokan ympäristö ja Keski- ja Pohjoissuomen erämaat muodostivat omat kulttuurialueensa tai heimonsa. Tämä niin sanottu ristiretkiaika päättyi Pähkinäsaaren rauhaan vuonna 1323 Ruotsin kuningaskunnan ja Novgorodin solmiessa ensimmäisen tunnetun rajan valtakuntien välillä. Länsi-Suomeen vakiintui katolinen kirkko, kun taas Novgorodin valtaan joutunut osa Karjalaa omaksui ortodoksisen uskon.

Elinkeinot ja asuminen

Ristiretkiaikana rukiin viljely yleistyi ja sen kaksivuoroviljely alkoi 1200-luvun kuluessa. Ristiretkiajan yhteisöt harjoittivat pyyntielinkeinoja asuinalueidensa lähiympäristössä ja myös kaukaisemmilla eräsijoilla. Esimerkiksi lounaisrannikon asukkaat saattoivat kalastaa, linnustaa ja pyytää hylkeitä saaristossa ympäri vuoden. Kalastus oli tärkeä elinkeino. Asuinpaikkojen ja kalmistojen yhteydestä on löytynyt ongenkoukkuja ja atraimia sekä hauen, ahvenen ja särki- ja lohikalojen luita. Arkeoglogisissa kaivausten löydyissä metsästyksestä kertovat esimerkiksi hirven, oravan, ilveksen, karhun ja saukon luut. Pohjois-Suomessa peuran metsästyksellä oli suuri rooli.

Hämeenlinnan Varikkoniemestä löytyneen ristiretkiaikaisen kaksihuoneisen hirsirakennuksen pienoismalli.

Rekonstruktio 1100-luvulla käytössä olleesta niin sanotusta Perniön puvusta.

Turkismetsästys ja -kauppa olivat merkittäviä elinkeinoja myös ristiretkiajalla. Hopearahoja ei ole löytynyt Suomen alueelta kovin paljoa 1000-luvun puolivälin jälkeen, mutta erilaiset hopeakorut osoittavat että ainakin osittan turkiksista maksettiin hopealla. Itämeren kauppaa hallitsi Gotlanti, mutta myös friisiläisiä kauppiaita nykyisen Hollannin ympäristöstä liikkui alueella. Tästä on jälkinä mm. Karjalan Heinjoelta löytynyt hopea-aarre noin vuodelta 1070, joka sisälsi pääasiassa friisiläisiä rahoja. Lyypekin perustamisen jälkeen vuonna 1152 myös saksalaiset kauppiaat tulivat itämeren markkinapaikoille ja kauppareiteille. Myös Novgorod kävi itämerellä kauppaa.

Myöhäisin Suomessa tunnettu pitkätalo oli käytössä Hämeenlinnan Varikkoniemessä, mutta rautakauden lopulla viimeistään 1000-luvulla alettiin käyttää jo hirsisalvostekniikkaa jolla myös nykyiset hirsimökit rakennetaan. Asunnon lämmitykseen oli useita eri ratkaisuja. Ne lämmitettiin joko avoliedellä tai kehittyneemmällä sisäänpäin lämpiävillä uuneilla. Myös rakennuksen nurkkaan sijoitettuja kivisiä kiuasuuneja sekä savesta koottuja kupoliuuneja tunnetaan. Savi- ja kiuaskupoliuuneja käytettiin myös pihalla sijaitsevina ulkouuneina.

Ruotsin vallan aika (1200-luvun loppu – 1809)

Pääartikkeli: Ruotsin vallan aika Suomessa

Keskiaika (1200-luvun loppu – 1397)

Pääartikkeli: Suomen keskiaika

Ruotsin valta vakiintui 1300-luvulla Suomenniemen etelä- ja länsiosissa ja ne tulivat osaksi Rooman kirkkoa sekä länsieurooppalaista kulttuuripiiriä. Rannikon kolonisaatio ruotsalaisilla siirtolaisilla jatkui yhä. Itä- ja Pohjois-Suomen laajoja harvaan asuttuja alueita yhdisti vain löyhät siteet lännen Turkuun ja Tukholmaan tai idän Novgorodiin. Suomi muodosti keskiajalla Ruotsin valtakunnan itäisen osan jota hallittiin Turun, Hämeen ja Viipurin linnoista, jotka olivat vielä vaatimattomia ja pääasiassa rakenteilla.

Kuningas Maunu Eerikinpojan hallituskaudella 1320-1340-luvuilla Ruotsin valtakunta alkoi kehittymään selvemmäksi kokonaisuudeksi. Vasta näihin aikoihin myös Keski-Ruotsissa sijaitseva Hälsingland tuli Ruotsin kuninkaan hallittavaksi. Ruotsin kuningaskunnan voidaan sanoa syntyneen noin vuonna 1350, kun ensimmäiset valtakunnalliset lait tehtiin. Ruttoepidemia surmasi suuren osan väestöstä Ruotsissa ja Novgorodissa vuonna 1349, mutta niukkojen historiallisten lähteiden vuoksi tiedot sen leviämisestä Suomeen ovat puutteellisia.

Kalmarin unionin aika (1397-1523)

Pääartikkeli: Kalmarin unioni

Kalmarin unioni syntyi kun saksalainen Albrekt Mecklenburgilainen syrjäytettiin Ruotsin kuninkaan paikalta vuonna 1389. Tämän johdosta Tanskan ja Norjan kuningatar Margareta I:stä tuli myös Ruotsin, ja näin myös Suomen hallitsija. Vanhan vallan saksalaisia kannattajia liittyi Itämerelle vitaaliveljiksi kutsuittuihin merirosvoihin, jotka aiheuttivat merellä levottomuutta 1390-1430-luvuilla, mm. Turun ja Tukholman kaupungit olivat hetkellisesti heidän hallussaan. Taalainmaalla vuonna 1434 alkanut talonpoikaiskapina ulottui myös Suomeen Davidin kapinan syttyessä vuonna 1438. Kalmarin unionin loppuaika oli väkivaltaista aikaa sisäisten valtakamppailuiden johdosta. Tanskalaiset tekivät sotaretkiä Ruotsiin ja hävittivät myös useaan otteeseen Suomen rannikkoseutuja edeten aina Hämeeseen asti. Samaan aikaan jatkuvat rajakahakat Novgorodin kanssa laajenivat 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa ajoittain myös sodaksi. Helmikuussa 1520 Tanskan kuningas Kristian II valloitti Ruotsin ja surmautti suuren osan Ruotsin yläluokasta Tukholman verilöylyssä. Ruotsalaiset nousivat kapinaan tanskalaisia vastaan ajen heidät pois maasta. Kalmarin unioni päättyi vuonna 1523.

Suomen suuriruhtinaskunnan ymmärrettiin 1600-luvun puolivälissä käsittävän osapuilleen Tarton rauhan rajojen mukaisen Suomen ja Länsipohjan.

Vaasa-aika (1523–1617)

Kuningas Kustaa Vaasa irrotti Ruotsin Kalmarin unionista sekä nosti Vaasojen hallitsijasuvun Ruotsin valtaistuimelle. Hänen hallituskaudellaan valtakunnassa toteutettiin laajamittaisia uudistuksia, kuten esimerkiksi uskonpuhdistus. Ruotsista tehtiin lisäksi perinnöllinen kuningaskunta, ja Kustaa Vaasan kuoltua hänen poikiensa välillä syntyi kiistoja vallanperimyksestä. 1500-luvulla Ruotsi kävi myös useita sotia Venäjää vastaan, mikä vaikutti Suomen ja varsinkin talonpoikien asemaan. Suomalaiset talonpoikaislevottomuudet johtuivat Kustaa Vaasan aloittamasta kuninkaanvallan kasvusta, joka aiheutti talonpojille taloudellisia rasitteita. Merkittävin kapina oli nuijasota, joka suuntautui aatelia ja erityisesti Klaus Flemingiä vastaan ja sai alkunsa linnaleirijärjestelmän rasitteista sekä Ruotsin valtakunnan valtaistuinriidoista.

Suurvalta-aika (1617–1721)

Vuoteen 1648 mennessä Ruotsi nousi suurvallaksi 1600-luvun alkupuolella käytyjen pitkällisten sotien seurauksena. Kustaa II Aadolfin hallituskaudella valtakunnan hallintoa ja sotalaitosta uudistettiin. Suomi jaettiin hallinnollisesti lääneihin ja Turkuun perustettiin Kuninkaallinen hovioikeus sekä Suomen ensimmäinen yliopisto Turun Akatemia. Suurvalta-aika kuitenkin kulutti pahoin Ruotsin ja Suomen voimavaroja. Ruotsi menetti suurvalta-asemansa Venäjälle suuressa Pohjan sodassa. Venäläiset miehittivät myös Suomea, Pohjanmaan aluetta lukuun ottamatta vuosina 1714–1721 ja ajanjaksoa kutsutaan Suomen historiassa isoksi vihaksi.

Vapauden aika ja kustavilainen aika (1721–1809)

Ruotsi epäonnistui yrityksissään saada suurvalta-asemaa takaisin. Kustaa III palautti vallan valtiopäiviltä kuninkaalle v. 1772. Suomi kehittyi ja vaurastui hitaasti mutta varmasti. Puhdasoppisuuden ajan jälkeen olot tasaantuivat ja Turun akatemian piirissä heräsi kiinnostus Suomen kieltä ja kulttuuria kohtaan H. G. Porthanin johdolla.

Sprengtporten ja Anjalan liiton upseerit vastustivat Kustaan sotasuunnitelmia ja suunnittelivat jopa itsenäistymistä Venäjän avulla. Suomen sodan jälkeen vuonna 1809 Suomi liitettiin Venäjään ja siitä tehtiin autonominen suuriruhtinaskunta.

Autonomia Venäjän keisarikunnassa (1809–1917)

Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunta

Aleksanteri I, Suomen ensimmäinen suuriruhtinas.

Heikentyvällä Ruotsin suurvallalla ei ollut enää edellytyksiä ylläpitää Itämeren ympäristön valloituksia hallussaan ja se joutui sotien seurauksena luovuttamaan itäosan Venäjälle. Ensin isovihan ja pikkuvihan myötä siirtyivät ns. Vanhan Suomen alueet, ja Suomen sodan myötä Suomi siirtyi kokonaan autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi Venäjän keisarikuntaan vuonna 1809. Suomella oli suuriruhtinaskunnan asema vuodesta 1809 vuoteen 1917.

Voidaan perustellusti sanoa, että vuoden 1905 suurlakon jälkeiset uudistukset Venäjällä tekivät lopun Suomen autonomiasta. Näiden reformien myötä Venäjä sai pääministerijohtoisen ministeristön, jonka kautta kulkivat tästä lähin kaikki Suomea koskevat, keisarille menevät asiat. Näin voidaankin sanoa, että Suomen autonomia loppui tai korkeintaan rajoittui enää niihin asioihin, jotka eivät tarvinneet keisarin ja sitä kautta Venäjän hallituksen hyväksyntää. Tässä yhteydessä merkittävä oli myös vuoden 1908 esittelyjärjestys, joka oli itse asiassa määritelty jo vuosien 1905–1906 reformeissa.

Suomen autonomia koki uuden noususuhdanteen vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen ja sitä seuranneen maaliskuun manifestin jälkeen, kun osa helmikuun manifestista (1899), vuoden 1908 esittelyjärjestys ja vuoden 1910 laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä kumottiin. Tässä vaiheessa tilanne oli kuitenkin sekä Suomessa että Venäjällä niin sekava, että autonomiasta on ehkä turha puhua. Suomessa oli kiistaa korkeimmasta vallasta ja Venäjällä väliaikaisen hallituksen (3–11/1917) asema oli vähintäänkin kyseenalainen.

Itsenäisyyden aika (1917–)

Pääartikkeli: Itsenäisen Suomen historia

Suomen senaatti antoi itsenäisyysjulistuksen 6. joulukuuta 1917 Venäjän toisen, eli vuoden 1917 Lokakuun vallankumouksen jälkeen. Leninin johtama Neuvosto-Venäjän kansankomissaarien neuvosto tunnusti Suomen itsenäisyyden 31. joulukuuta 1917, ja pian sen jälkeen moni muu valtio. 28. tammikuuta 1918 alkoi sisällissota, joka päättyi Saksan tukemien valkoisten voittoon bolševikkien tukemia punaisia vastaan. Samana vuonna vapaaehtoiset tekivät joitakin aseellisia retkiä Neuvosto-Venäjälle muun muassa Aunukseen, Vienaan ja myös Viroon. Rauha Neuvosto-Venäjän kanssa solmittiin Tartossa 14. marraskuuta 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa 1939–1940 ja jatkosodassa 1941–1944. Aselevon jälkeen 4. syyskuuta 1944 aseet jouduttiin kääntämään Neuvostoliiton vaatimuksesta Saksaa vastaan Lapin sodassa 1944–1945.

Sotien jälkeen Suomesta rakennettiin pohjoismainen hyvinvointivaltio. Helsingissä järjestettiin olympialaiset 1952. Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995. Vuonna 2002 euro korvasi markan Suomen virallisena valuuttana.

Katso myös

• Suomen historian aikajana
• Suomen hallitsijat
• Suomen sodat

Suomen historia osa-alueittain:

• Suomalaisen filosofian historia
• Suomen poliittinen historia
• Suomen sotahistoria
• Suomen taloushistoria

Kirjallisuutta

• Haapala, Pertti (päätoim.): Suomen historian kartasto. Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-029-3.
• Meinander, Henrik: Suomen historia: Linjat, rakenteet, käännekohdat. (Finlands historia: Linjer, strukturer, vändpunkter, 2006). Suomentanut Paula Autio. Helsinki: WSOY, 2006 (3. tarkistettu painos 2007). ISBN 951-0-30809-9.
• Jussila, Osmo: Suomen historian suuret myytit. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33103-3.
• Tuomikoski, Pekka: Suomen historia kolmessa vartissa. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35053-9.
• Vahtola, Jouko: Suomen historia: Jääkaudesta Euroopan unioniin. Helsingissä: Otava, 2003. ISBN 951-1-17397-9.
• Virrankoski, Pentti: Suomen historia. Ensimmäinen osa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 846. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-341-3.
• Virrankoski, Pentti: Suomen historia. Toinen osa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 846. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-342-1.
• Zetterberg, Seppo (toim.): Suomen historian pikkujättiläinen. Uudistettu laitos. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27365-1.

Aiheesta muualla

• Finnica Suomen historiaa, kulttuuria ja perinteitä
• Agricola-Suomen historiaverkko
• Makupalojen Suomen historia -linkit

Antsadata

Suomen historia

Suomen esihistoria	Suomalaisten alkuperä Mesoliittinen kausi Kampakeraaminen kulttuuri Nuorakeraaminen kulttuuri Pronssikausi Rautakausi Esiroomalainen Vanhempi roomalainen Nuorempi roomalainen Kansainvaellusaika Merovingiaika
Ruotsin vallan aika	Ristiretket Suomeen Ensimmäinen ristiretki Toinen ristiretki Kolmas ristiretki Pähkinäsaaren rauha Uskonpuhdistus Suuri Venäjän sota Puhdasoppisuuden aika Suuri Pohjan sota Vapauden aika Suomen sota
Suomen suuriruhtinaskunta	Haminan rauha Fennomania Suuret nälkävuodet Sortovuodet Ensimmäinen sortokausi Toinen sortokausi Valtalaki
Itsenäinen Suomi	Suomen itsenäisyysjulistus Suomen sisällissota Suomen kuningaskuntahanke 1920-luku 1930-luku Toinen maailmansota Talvisota Jatkosota Lapin sota 1940-luku 1950-luku 1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku