Suomen Kansan Sinivalkoiset

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Kansan Sinivalkoiset

Suomen Kansan Sinivalkoiset – Finlands Folkets Blåvita (SKS) oli suomalainen kansallismielinen puolue, jota johti turkulainen Olavi Mäenpää.[1] Yhdistys ilmoitti päämääräkseen Suomen "kansallisen olemassaolon turvaamisen muukalaistulvan ja yhteiskunnallisen rappion uhatessa".[2]

Mäenpään johtama liike perustettiin nimellä Sitoutumaton kansanrintama 15. huhtikuuta 1993[1] ja rekisteröitiin 10. maaliskuuta 1994[3]. Vuonna 1997 nimeksi vaihdettiin Kansallinen Rintama, ja SKS otettiin käyttöön 2001.[1] Yhdistys oli puoluerekisterissä vuosina 2002–2007.[4] Puolueen kannatus ja toiminta keskittyivät Turkuun, mutta SKS:llä oli paikallisjärjestöjä eri puolilla maata.

Järjestöä on pidetty radikaalioikeistolaisena.[5][6] Puolueen rekisteröitymistiedotteessa (2002) tuomittiin äärioikeistolaisuus ja kerrottiin järjestön olevan ”työläisten ja vähäosaisten asialla – Edesmenneen Veikko Vennamon tapaan”.[7] Puheenjohtaja Mäenpää sijoitti puolueen vasemmistoon helmikuussa 2007 pienpuolueiden vaalitentissä. Sen sijaan varapuheenjohtaja Manninen ilmoitti eduskuntavaalikampanjassa olevansa "oikeasti oikealla".

Liikkeen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheenjohtajat
Olavi Mäenpää 1993–2010
Varapuheenjohtajat
Jorma Aaltonen
Timo Virtanen ?–2004
Antti Salminen
Antero Manninen
Puoluesihteerit
Jorma Aaltonen
Väinö Kuisma[8] 2001–2002
Ari Laakso ?–2010

Kansallinen Rintama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sitoutumattomien listalta vaaleissa 1996 Turun valtuustoon valitut Olavi Mäenpää ja Peter Åberg ottivat tammikuussa 1997 käyttöön nimen Kansallinen Rintama. Ensitöikseen ryhmä protestoi lautakuntavalintoja äänestyttämällä kaikista mahdollisista paikoista.[9] KR hajosi pian ja Åberg perusti oman Turku 2000 -valtuustoryhmänsä.[10]

Kansallisella Rintamalla oli toimisto osoitteessa Linnankatu 14.[11] KR:n varapuheenjohtaja oli 2000-luvun alussa Arvo Ollikainen ja sihteeri Jorma Aaltonen. Voimailija Ilkka Nummisto oli Turun käräjäoikeuden lautamies KR:n mandaatilla.[12]

Vuoden 2000 vaalien jälkeen Mäenpää ryhtyi syömälakkoon, kun KR jätettiin kokonaan ilman lautakuntapaikkoja.[13]

Vuonna 2001 Turun käräjäoikeus antoi Olavi Mäenpäälle 80 päiväsakkoa kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Syynä oli Kansallisen Rintaman kotisivuilla ollut islamia solvaavasti ja vihamielisesti käsitellyt kirjoitus sekä sen yhteydessä ollut esitystavaltaan törkeä pilakuva.[14] Kyseessä oli Suomen ensimmäinen rasistisen aineiston levittämisestä internetissä annettu tuomio.[15]

Suomen Kansan Sinivalkoiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvun alussa Kansallinen Rintama oli mukana Sinivalkoinen puolue -hankkeessa, jossa vaikuttivat myös Isänmaallisen Oikeiston Väinö Kuisma sekä IKL:n Matti Järviharju. Mäenpää ja Kuisma jättivät pian järjestön riitauduttuaan Järviharjun kanssa. Elokuussa 2001 KR:n nimi vaihdettiin SKS:ksi, ja järjestön puoluesihteeriksi nousi Kuisma. Järviharjun Sinivalkoinen puolue syytti SKS:ää nimensä ja noin 2 000 kannattajakortin varastamisesta, mutta se hävisi asian oikeudessa. Järviharju joutui maksamaan SKS:lle korvauksia sekä oikeuskulut.[16][17] Kuisma erotettiin SKS:stä jo toukokuussa 2002[7] ja hän perusti oman Suomi Nousee – Kansan Yhdistyy -puolueensa.lähde?

Varapuheenjohtaja Timo "Betoni" Virtanen erotettiin puolueesta joulukuussa 2004. Turun kaupunginvaltuustossa Virtanen ryhtyi sitoutumattomaksi. Helmikuussa 2005 Virtanen valittiin SKS:n edustajaksi Varsinais-Suomen maakuntavaltuustoon, vaikka hän ei enää edustanut puoluetta. Mäenpää vei asian oikeuteen ja Turun hallinto-oikeus tuomitsi päätöksen lainvastaiseksi marraskuussa 2005. Korkein hallinto-oikeus vahvisti tuomion heinäkuussa 2006, ja Mäenpää nousi Virtasen tilalle maakuntavaltuustoon.[18]

SKS:n rekisteröinti puolueeksi on tuottanut ongelmia. Vuonna 2002 oikeusministeriö havaitsi osan kannattajakorttien allekirjoituksista olevan silmiinpistävän samankaltaisia. KRP:n laboratorio vahvisti epäilyt. Esitutkintaa ei kuitenkaan aloitettu.[16] Myös vuonna 2008 jätetyistä kannattajakorteista paljastui epäselvyyksiä. Tutkituista 600 kortista 225:ssä oli ongelmia, ja niiden laskeminen keskeytettiin. Mäenpää syytti perussuomalaisia korttikampanjan sabotoinnista.[19] Poliisi tutki asiaa, koska sinivalkoisten entinen aktiivi kertoi medialle, että hänet oli käsketty väärentämään kortteja. Esitutkinta keskeytettiin, koska jatkamisen kustannukset arvioitiin suuremmiksi kuin käräjöinnistä saatava hyöty.[20] Syksyllä 2009 puolue aloitti uuden korttikampanjan.lähde?

Maaliskuussa 2009 Mäenpää tuomittiin käräjäoikeudessa 50 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio tuli eduskuntavaalien 2007 alla järjestetystä Yleisradion pienpuolueiden vaalitentistä, jossa puoluettaan edustanut Mäenpää esitti näkemyksiään muun muassa maahanmuuttajista ja pakolaisista.[21] [22]

Vuonna 2009 SKS kävi neuvotteluja yhdistymisestä osaksi Muutos 2011 -puoluetta. Vuoden lopussa SKS kuitenkin totesi, ettei yhdistymiselle ole perusteita. Sinivalkoisten tiedotteessa kritisoitiin hanketta utopistisuudesta ja maahanmuuttokeskustelun vaientamisesta.[23] SKS:n entinen puoluesihteeri Ari Laakso liittyi kannattajineen Muutokseen kesällä 2010, mutta joukko erosi jo syksyllä.[24] Syyskuussa 2010 Olavi Mäenpää ilmoitti siirtyvänsä Vapauspuolueeseen. SKS:n Turun valtuustoryhmä vaihtoi nimensä Vapauspuolueen ryhmäksi,[25] ja Mäenpää ilmoitti SKS:n toiminnan loppuvan vähitellen.[26] Myös Laakso ilmoitti siirtyvänsä Vapauspuolueeseen.[27]. Vuoden 2012 kunnallisvaaleihin Mäenpää sanoi muodostavansa Sinivalkoiset - Sitoutumattomat -nimisen ehdokaslistan, eikä lähtenyt Vapauspuolueen ehdokkaaksi. Vapauspuolueen valtuustoryhmä muuttui Sinivalkoisten ryhmäksi.lähde?

Mäenpää oli taas ehdolla vuoden 2017 kuntavaaleissa ja putosi kaupunginvaltuustosta, kun Sinivalkoiset jäivät ilman paikkoja. Puoluetta johtanut Olavi Mäenpää kuoli tammikuun 2018 lopulla.[28]

Vaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaalit
Vuosi Edustajat Äänet
1995 0 2 075 0,07%
1999 0 4 853 0,18%
2003 0 4 579 0,16%
2007 0 3 913 0,14%
Kunnallisvaalit
Vuosi Valtuutetut Äänet
2000 3 3 189 0,14%
2004 2 3 173 0,13%
2008 1 2 323 0,09%
Europarlamenttivaalit
Vuosi Mepit Äänet
2004 0 3 248 0,20%

Suomen Kansan Sinivalkoiset osallistui omilla listoillaan eduskunta-, europarlamentti- ja kunnallisvaaleihin.lähde?

Mäenpään johtama yhteislista osallistui eduskuntavaaleihin Varsinais-Suomen vaalipiirissä vuosina 1995 (sitoutumattomat) ja 1999 (Kansallinen Rintama). Vaaleissa 1995 ehdokkaita oli viisitoista ja 1999 kuusi.[29][30] Vuonna 2003 SKS osallistui vaaleihin kolmessa vaalipiirissä (Pirkanmaa, Uusimaa, Varsinais-Suomi). Korkeimman kannatuksensa (1,6 %) puolue sai Varsinais-Suomessa. Vaaleissa 2007 puolueella oli lista seitsemässä vaalipiirissä (Helsinki, Häme, Oulu, Pirkanmaa, Pohjois-Savo, Satakunta, Varsinais-Suomi). Kannatus oli jälleen vahvinta Varsinais-Suomessa (1,3 %).[31]

SKS:n puheenjohtaja Olavi Mäenpää on istunut Turun kaupunginvaltuustossa vaaleista 1992 lähtien. Aiemmin Mäenpään ryhmittymä on tunnettu nimillä Puolueisiin Sitoutumattomat (vaaleissa 1992), Turun Parhaaksi – Yhteislista Sitoutumattomat (1996) ja Kansallinen rintama (2000). Vuonna 2000 KR sai Turussa 3 189 ääntä (4,4 %) ja 3 valtuutettua.[32]

Vuoden 2004 kunnallisvaaleihin SKS osallistui kahdeksassa kunnassa, mutta menestystä tuli vain Turussa, jossa puolue sai 3,6 prosenttia äänistä ja kaksi valtuutettua.[33] Mäenpää oli koko kaupungin ääniharava. Puolue oli vaaliliitossa KTP:n ja EKA:n kanssa. Turun menestys oikeutti myös yhteen paikkaan Varsinais-Suomen maakuntavaltuustossa sekä Turun seutuvaltuuskunnassa[34]. Kunnallisvaaleihin 2008 SKS osallistui omalla yhteislistallaan neljässä kunnassa (Kokkola, Masku, Oulu, Turku). Mäenpää valittiin kaupungin- ja maakuntavaltuustoon. Kuntavaaleihin 2012 Sinivalkoiset osallistuivat yhteislistoillaan ainakin Turussa, Oulussa ja Kokkolassa.lähde?

SKS osallistui seurakuntavaaleihin Turun Mikaelin ja Maarian seurakunnissa vuonna 2006. Sinivalkoiset Seurakuntalaiset -listoilta ei valittu edustajia.[35]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 1,2 Järjestö Suomen Kansan Sinivalkoiset. Viitattu 10.9.2009.
  2. Puolueen yleisohjelma (2003)
  3. Haku hakusanalla Suomen Kansan Sinivalkoiset Yhdistysnetti. Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 10.9.2009.
  4. Puoluerekisteriin merkityt ja siitä poistetut puolueet (Oikeusministeriö 13.8.2009)
  5. Kyösti Pekonen, Pertti Hynynen ja Mari Kalliala: The New Radical Right Taking Shape in Finland (Yleisen valtio-opin laitos 1999)
  6. Elina Kestilä: Radikaalioikeistopuolueet Länsi-Euroopassa. Turun yliopiston julkaisuja C 258 (Turun yliopisto 2007), s. 33-34.
  7. 7,0 7,1 SKS:n tiedote 17.12.2002
  8. Yhdistyksen rekisteriin merkitty hallitus, 2 (SKS 2002); Johto (SKS 2003)
  9. Nils-Eric Backman: Pienryhmän äänestyssirkus vie Turkua Guinnesin ennätyskirjaan (Helsingin Sanomat 15.1.1997)
  10. Nils-Eric Backman: Valetarjouksen tehnyt turkulainen valtuutettu erotettiin tarkastuslautakunnasta (Helsingin Sanomat 29.10.1997)
  11. Toimisto (Kansallinen Rintama 2002)
  12. Organisaatio (Kansallinen Rintama 2001)
  13. Turkulainen valtuutettu aloitti syömälakon (Helsingin Sanomat 5.12.2000)
  14. Seppo Sudenniemi: Kaupunginvaltuutettu Mäenpää sai sakot kiihotuksesta kansanryhmää vastaan (Turun Sanomat 5.4.2001)
  15. Aysu Shakir ja Maippi Tapanainen (toim.): Rasismi ja etninen syrjintä Suomessa 2004 Ihmisoikeusliitto 2005, s. 35–36.
  16. 16,0 16,1 Krp:n laboratorio löysi väärennöksiä mäenpääläisten kannattajakorteista Turun Sanomat. 14.9.2002. TS-Yhtymä. Viitattu 10.9.2009.
  17. Ylimääräinen yhdistyksen kokous 23.10.2001 (Sinivalkoinen puolue 2001)
  18. Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen pyyntö uuden jäsenen valitsemisesta maakuntavaltuustoon (Turun kaupunginvaltuusto 18.9.2006)
  19. Lasse Kerkelä: Poliisi selvittää Suomen Kansan Sinivalkoisten puoluekorttien epäselvyyksiä Helsingin Sanomat. 7.8.2009. Sanoma News Oy. Viitattu 20.12.2009.
  20. Jari Heino: Syyttäjä päätti lopettaa esitutkinnan Mäenpäästä (Turun Sanomat 28.8.2009)
  21. Oikeus: Kunnallispoliitikko puolusti väkivaltaa maahanmuuttajia kohtaan (vanhentunut linkki) Helsingin sanomat. 17.3.2009. Arkistoitu . Viitattu 18.3.2009.
  22. Turkulaispoliitikko tuomittiin rasismista (vanhentunut linkki) 17.3.2009. Yle Uutiset.
  23. Sinivalkoisten kanta Muutos 2011 -puoluehankkeeseen (SKS 2009)
  24. Ari Laakso: Muslimielämää ja Muutos blogikirjoitus 7.9.2010
  25. ()vanhentunut linkki Mäenpää vaihtaa Vapauspuolueeseen, Turun Sanomat 20.9.2010 (Arkisto)
  26. Vapauspuolue! Olavi Mäenpään blogi 21.9.2010
  27. Vapauspuolue! Ari Laakson blogi 20. syyskuuta 2010
  28. Turkulainen kunnallispoliitikko Olavi Mäenpää on kuollut (Yle 31.1.2018)
  29. Ehdokkaiden äänet / Turku et., Ryhmien äänet / Turku et.
  30. Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain, myös heidän äänimääränsä ja vertauslukunsa (Tilastokeskus 1999)
  31. Eduskuntavaalit 1983–2015 Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat
  32. Kunnallisvaalit 2000 / Turku (Oikeusministeriö 27.10.2000)
  33. Kunnallisvaalit 1976–2017 Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat
  34. Kimmo Makkonen: Turun vaalitilinpäätös. Kunnallisvaalit 2004 (Turun kaupunki 2005)
  35. Listat / Turun Mikaelinseurakunta, Listat / Maarian seurakunta; Tulokset: 1, 2, 3 (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2006)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]