Sininen nauha
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Antsawikin laatuvaatimuksia. Voit auttaa Antsawikiä parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: epätietosanakirjamaista tekstiä, hajanainen, Hales Trophyä ei esitellä tekstissä |
Sininen nauha on aikojen kuluessa ollut käytössä jonkin suuren saavutuksen merkkinä. Lisäksi sitä ja monia muita nauhoja käytetään jonkin aatteen, tavoitteen tukemisen tai tiedostamisen symbolina.
Sininen nauha Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa sininen nauha on vakiintunut Sininauhaliiton ja Sininauhasäätiön tunnukseksi.
Kansainväliset kampanjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kunnianosoituksena sininen nauha eli The Blue Riband on perinteinen tunnus, joka myönnetään Atlantin nopeimmin ylittäneelle matkustaja-alukselle. Muun muassa RMS Mauretania piti nauhaa hallussaan yli 20 vuotta. Viimeisen kerran sininen nauha myönnettiin vuonna 1952 amerikkalaiselle alukselle SS United States.[1] Vielä vuonna 1958 veikkailtiin käydäänkö seuraava nopeuskilpailu parin ydinkäyttöisen matkustajalaivan välillä.
Sinisen nauhan saavuttamisen merkkinä oli erityinen kokosininen viiri, jonka nauhan voittaja nosti aluksen saalinkiin. Moni ei tosin vaivautunut; varsinaisesti viiriä käyttivät vain Mauretania ja United States[2].
Varsinaisesti kilpailu sammui siihen että lentoliikenne vei mahdollisuudet Atlantin suurilta matkustajalaivoilta. Muutoksesta säästyneet alukset muutettiinkin risteilyaluksiksi.
Richard Branson perusti Sinisen nauhan kilpailun uudelleen, mutta vaikka tätä kilpailua kutsutaan Sinisen nauhan kilpailuksi, sitä ei ole vielä virallisesti hyväksytty, vaikka nykyaikaiset alukset, jotka uusia ennätyksiä ovat saavuttaneet, ovatkin kuljettaneet mukanaan sekä postia että maksavia matkustajia. Yhdysvaltain merimuseon mukaan kilpailu koskee vain vakituisessa Atlantin linjaliikenteessä olevia suuria matkustaja-aluksia, ja tässä pisteessä tilanne on edelleen.
Koska alkuperäinen Sinisen nauhan viiri on museossa, Branson antoi valmistuttaa uuden ja suuremman heti onnistuttuaan uudessa nopeusennätyksessä aluksellaan Virgin Atlantic Challenger 2.
Koska Yhdysvaltain merimuseo kielsi saavutuksen eikä luovuttanut alkuperäistä Hales Trophya vaikka sitä julkisesti vaadittiin, Branson lahjoitti uudeksi kiertopalkinnoksi kaksi kertaa alkuperäistä suuremman ja rahallisesti arvokkaamman, jalokivillä koristellun Bishop Rockin majakan hopeisen pienoismallin. Hänen mielestään alkuperäinen jalokivin koristeltu hopeinen maapallo jouti jäämään historiaan. Hän lähetti museon johtajalle julkisen viestin:
»Pitäkää se pölyttynyt pokaalinne!»
Jotkut kilpailun voittajat käräjöivät silti periaatteesta saadakseen myös alkuperäisen palkinnon ja nimensä alkuperäisten voittajien listaan; heidän mukaansa kilpailun säännöissä ei missään kohdin puhuta aluksen koosta ja siitä että sen pitäisi olla vakinaisessa liikenteessä Atlantin yli. Merimuseo väittää säännön olevan "moraalinen" ja alkuperäisen palkinnon lahjoittajan tahdon mukainen. Museon johtaja Frank O'Braynard sanoo, että Hales Trophyn lahjoittaja rakasti Atlantin jättiläismatkustajalaivoja - ja pyörisi haudassaan jos tietäisi että palkintoa vaativat alukset jotka ovat hädin tuskin suurempia kuin noiden menneen ajan kilpailijoiden pelastusveneet.
Tilanne on toistaiseksi auki, joskin palkinnon varsinaisesti omistava U.S. Lines -yhtiö kokee asian kiusallisena julkisuutena ja heitä painostetaan yhä kovemmin takavarikoimaan palkinto museosta ja luovuttamaan se uusille voittajille.milloin?
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Bluebird-electric.net
- ↑ Rosén - Ohrelius: Laivojen kirja, luku Merikauppa ja kauppamerenkulku