Sijaissynnytys
Sijaissynnytys tarkoittaa järjestelyä, jossa nainen saatetaan raskaaksi ja hän synnyttää lapsen siten, että järjestelyn tarkoituksena on luovuttaa lapsi synnytyksen jälkeen toisen henkilön tai pariskunnan (aiottujen vanhempien) kasvatettavaksi.[1] Sijaissynnytyksestä käytetään myös termiä kohdunvuokraus.[2]
Järjestelyyn saatetaan ryhtyä esimerkiksi silloin, jos äidiksi haluavalla naisella ei ole kohtua tai synnyttäminen on terveydellisistä syistä riskialtista. Myös miesparit saattavat hankkia lapsen sijaissynnyttäjäjärjestelyillä.[1]
Sijaissynnytysjärjestelyssä on mahdollista käyttää sijaissynnyttäjän omia munasoluja (perinteinen sijaissynnytys) tai vaihtoehtoisesti aiotun äidin tai kolmannen naisen luovuttamia munasoluja (keinohedelmöitykseen perustuva sijaissynnytys). Usein hedelmöityksessä käytetään aiotun isän siittiöitä, mutta myös luovutettuja sukusoluja voidaan käyttää. Jos järjestelyssä käytetään jonkun muun kuin sijaissynnyttäjän omia munasoluja, ne hedelmöitetään koeputkessa hedelmöityshoitoklinikalla. Perinteisessä sijaissynnytyksessä tämä ei ole välttämätöntä. Syntyvä lapsi voi olla molempien aiottujen vanhempien yhteinen lapsi myös geneettisesti, sukua vain toiselle vanhemmista tai geneettisesti täysin vieras aiotuille vanhemmille.[1]
Ei-kaupallisessa sijaissynnytyksessä sijaissynnyttäjä suostuu järjestelyyn sympatiasta lapsetonta pariskuntaa kohtaan eikä ota vastaan palkkiota. Tällöin sijaissynnyttäjä on tyypillisesti aiottujen vanhempien lähipiiriin kuuluva henkilö – esimerkiksi sisko, äiti tai läheinen ystävä. Kaupallisiin järjestelyihin, joissa sijaissynnyttäjä on usein aiotuille vanhemmille vieras, liittyy palkkio sijaissynnyttäjänä toimimisesta. Kaupallisten ja ei-kaupallisten sijaissynnytysten välistä rajaa hämärtävät maksut, joilla korvataan järjestelyistä aiheutuvia kustannuksia (esimerkiksi lääkärinpalkkiot, äitiysvaatteet, mahdolliset lisäravinteet tai raskauden aikaiset ansionmenetykset) tai raskauteen ja synnytykseen liittyvä kipu ja haitta.[1]
Eräissä maissa sijaissynnytys on laillista, toisissa kiellettyä kuten vuodesta 2007 Suomessa[3] ja kolmansissa se on kiellettyä esimerkiksi muilta kuin heteropareilta tai esimerkiksi kustannusten korvaamista suuremmat palkkiot ovat kiellettyjä. Eräissä maissa tulevat vanhemmat tekevät sijaissynnyttäjän kanssa etukäteen sopimuksen adoptiosta tai lapsi on jo syntyessään laillisesti heidän.
Valtiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa sijaissynnytys ei ollut laitonta ennen kuin vuonna 2007 säädettiin hedelmöityshoitolaki.[3] Hedelmöityshoitolain 8 §:n mukaan hedelmöityshoitoa ei saa antaa, jos on syytä olettaa, että lapsi aiotaan antaa adoptiolapseksi. Muun muassa Väestöliitto järjesti sijaissynnytyksiä[4] ja Suomessa on parikymmentä sijaissynnytyksellä alkunsa saanutta lasta.[3]Toisaalta vihitty henkilö ei voi hakeutua hoitoihin muun kuin kumppaninsa kanssa. Vuonna 2011 oikeusministeriössä on alettu suunnitella sijaissynnytyksen rajoitettua laillistamista.[3][5] Monet suomalaiset käyttävät yhdysvaltalaisten, venäläisten tai intialaisten klinikoiden palveluita sijaissynnytyksiin.[5]
Tammuz Nordic Surrogacy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2018 albanialaisnainen kantoi suomalaislääkäri Erkko Välimäen lasta Pohjoismaissa Tammuz Nordic Surrogacyn kautta. Välimäki ryhtyi sivutyönään neuvomaan Tammuzin kautta lapsia hankkivia suomalaisia. Albaniassa sijaissynnytys on laillista.[6]
Sijaissynnyttäjien kriteerit ovat, että naisen tulee olla vapaaehtoinen eikä hän saa olla liian köyhistä olosuhteista. Hänellä täytyy olla omaa kokemusta synnyttämisestä, eikä siinä ole saanut ilmetä komplikaatioita. Vapaaehtoisuus varmistetaan haastattelemalla halukas nainen ja järjestämällä tälle asianajaja ja tarvittaessa tulkki.[6]
Maistraatin henkikirjoittajan mukaan lapsi ei saisi Suomen kansalaisuutta, jos sijaissynnytys käy ilmi. Välimäki kertoo silti tekeillä olevasta sijaissynnytyksestään samassa artikkelissa.[6]
Ruotsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsissa lainsäädäntö kieltää lapsettomuushoidot niin että sekä vieraan siittiön että munasolun käyttäminen hedelmöityshoitoihin on kielletty. Käytännössä tämä johtaa sijaissynnytykseen tähtäävien hoitojen estymiseen.
Viro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Virossa ei ole lainsäädäntöä sijaissynnytyksiin liittyen. Toiminta ei siis ole kiellettyä, mutta ei myöskään lailla säädeltyä. Tilanne siis vastaa Suomen käytäntöjä ennen vuotta 2007. Isä saa isyyden tunnustamalla lapsensa, aiottu (usein biologinen) äiti myöhemmin perheen sisäisen adoption kautta.
Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjällä hedelmöityshoidot ovat lailla säädeltyä toimintaa. Kantaja allekirjoittaa jo ennen hoitojen alkua sopimuksen lapsen luovutuksesta joten juridisesti asia on selvä. Kantajalle voidaan myös maksaa kohtuullinen hoidon korvaus kustannusten lisäksi.
Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvalloissa sijaissynnytys on neljässä osavaltiossa kiellettyä ja muutamassa rajoitettua.[7] Erityisen suosittua maksullinen sijaissynnytys on Kaliforniassa.[8]
Joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa lapsi on jo syntyessään tulevien vanhempiensa laillinen lapsi, ei sijaissynnyttäjän.
Vuoteen 2007 mennessä Yhdysvalloissa tapahtuneista 15 000 sijaissynnytyksestä 60:ssä oli ollut juridisia ongelmia, joista suurimmassa osassa tulevat vanhemmat eivät halunneetkaan ottaa lasta vastaan, ja pieni osa oli sellaisia, joissa synnyttäjä ei halunnut luopua lapsesta. Synnyttäjän omia sukusoluja ei käytetty 96 %:ssa tapauksista. Useimmat tulevat vanhemmat olivat heteropareja. Useimmiten sijaissynnyttäjälle maksettiin kymmeniä tuhansia dollareita, ja halukkaita synnyttäjiä klinikoilla on moninkertaisesti kysyntään nähden.[9]
Israel[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Israelissa maksullinen sijaissynnytys on laillista mutta vain valtion hyväksymin sopimuksin.[10] Vanhempien pitää olla samaa uskontoa tunnustava hedelmätön heteropari ja sijaissynnyttäjällä ei saa olla puolisoa.[11]
Muut valtiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sallittua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joissakin maissa maksulliset sijaissynnytykset ovat sallittuja, toisissa vain maksuttomat, ja monissa maissa on muita rajoituksia.
Sijaissynnytys on laillista muun muassa Belgiassa,[3] Hollannissa,[3] Englannissa[3] ja Kreikassa[3]. Georgiassa sijaissynnytys on ollut laillista vuodesta 1992.
Ukrainassa sijaissynnytys on laillista ja hoitoa tarvitsevia klinikoita on paljon.[12] Intiassa sijaissynnytys on laillista korkeimman oikeuden päätöksen perusteella.[13]
Palkkioton sijaissynnytys on sallittua Australiassa (paitsi Tasmania), Pohjois-Australiassa palkkioitakaan ei ole kielletty. [14]
Kanadassa vain maksuton sijaissynnytys on laillista.[15]
Täysin kiellettyä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hongkongissa sijaissynnytys on laitonta.
Saudi-Arabiassa uskonnolliset viranomaiset eivät hyväksy sijaissynnytystä, mutta siellä on sen sijaan tehty kohdunsiirto hedelmättömälle naiselle.[16]
Eettisiä argumentteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin Sanomien mukaan sijaissynnytys tulee sallia mutta palkkiot tulee kieltää, jottei kukaan taloudellisessa ahdingossa oleva suostuisi rahan vuoksi sijaissynnyttäjäksi.[3]
Sijaissynnytysten siirtyminen ongelmamaihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perhesosiologi Juha Jämsän mukaan sijaissynnytysten kielto siirtää ilmiön ongelmallisiin kehittyviin maihin kuten Venäjään ja Intiaan, ja siksi tulisi harkita palkkioon perustuvan sijaissynnytyksen laillistamista Suomessa. [9]
Tasa-arvo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin Sanomien artikkelin mukaan nykyinen lainsäädäntö on epätasa-arvoista, koska se sallii hedelmöityshoidot itsellisille naisille muttei sijaissynnytystä miehille.[6]
Adoptio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itsellisen miehen on erityisen vaikeaa adoptoida lasta, koska nyt maailman vaurastuttua yhä harvempi enää antaa lapsiaan adoptioon, ja luovuttajamaat asettavat pariskunnat etusijalle.[6]
Raskauden riskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Väestöliiton tutkija pitää pohtimisen arvoisena sitä, että sijaissynnyttäjään kohdistuvat raskauksiin liittyvät lääketieteelliset riskit, vaikka ne ovatkin pieniä. Toisaalta hän ymmärtää miesten raastavan lapsenkaipuun ja soisi kaikille haluaville lapsen.[6]
Äiti-lapsisuhde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Family and Child Psychology Research Centren (UK) vuonna 2002 tekemän tutkimuksen mukaan sijaissynnyttäjillä ei yleensä ollut vaikeuksia luopua kantamastaan lapsesta ja että vastaanottajaäidit suhtautuivat lapsiinsa lämpimämmin kuin lapsensa itse synnyttäneet äidit keskimäärin.[17]
Antropologisten tutkimusten mukaan sijaissynnyttäjät käyttävät useita etäännytysmenetelmiä raskauden aikana varmistaakseen, etteivät kiinnity lapseen.[18] Monet sijaissynnyttävät pyrkivät kehittämään tulevan äidin emotionaalista kiintymystä kantamaansa lapseen.[19] Lapsen luovutuksen jälkeen sijaissynnyttäjien ylivoimainen enemmistö kokee voimaantuneensa sijaissynnyttäjäkokemuksestaan.[20] Kahdenkymmenen vuoden aikana tehtyjen kvalitatiivisten ja kvantitatiivisten tutkimusten mukaan suurin osa sijaissynnyttäjistä on tyytyväisiä, ei kiinnity kantamaansa lapseen ja on tyytyväinen sijaissynnyttämiseensä vielä kymmenen vuotta jälkeenpäin.[21] Jotkut pitävät sijaissynnytystä elämänsä tärkeimpänä tekona.[22]
Raskauden viimeisinä kuukausina sikiön tiedetään kuulevan etenkin äitiinsä liittyviä ääniä ja oppivan jo kohdussa.[4]
Sopimukseton tila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Voi olla ongelmallista, jos lapsi on synnyttyään oikeudettomassa tilassa, jossa ei ole selkeästi määritelty, ketkä ovat hänen holhoojiaan.[6]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 Silvola, Salla: Arviomuistio sijaissynnytysjärjestelyistä, s. 9. Oikeusministeriö, 2012. ISBN 978-952-259-236-1. ISSN 1798-7067. Muistion verkkoversio (PDF) (viitattu 20.5.2019).
- ↑ Kielitoimiston sanakirja (hakusana "sijaissynnytys") Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 20.5.2019.
- ↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 3,5 3,6 3,7 3,8 Sijaissynnytys tulossa uuteen harkintaan HS.fi. 22.5.2011.
- ↑ 4,0 4,1 Sikiö oppii. Web Archive 2013. Yle.fi Akuutti 18.3.2008.
- ↑ 5,0 5,1 Ahokas, Peppiina: Sijaissynnyttäjän kohdussa kasvoi kymmenen pisteen poika HS.fi. 21.5.2011.
- ↑ 6,0 6,1 6,2 6,3 6,4 6,5 6,6 Thurén, Julia: Erkko Välimäki, 50, haluaa isäksi – lapsen synnyttää ukrainalainen nainen, joka luopuu oikeuksista lapseen jo etukäteen Helsingin Sanomat. 19.7.2018.
- ↑ Map of laws by jurisdiction. WEeb Archive 2012. American Surrogacy Center (TASC).
- ↑ Buying babies, bit by bit 19.12.2006. The Economist. Viitattu 5.5.2016.
- ↑ 9,0 9,1 "Sijaissynnytys selvitettävä perusteellisesti", Juha Jämsä, perhesosiologi, puheenjohtaja, Sateenkaariperheet ry, Helsingin Sanomat Mielipide 25.5.2011 Verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Teman, Elly. 2010. Birthing a Mother: The Surrogate Body and the Pregnant Self. Berkeley: University of California Press.
- ↑ Weisberg, D. Kelly. 2005. The Birth of Surrogacy in Israel. Florida: University of Florida Press
- ↑ Surrogacy in Ukraine - Actual questions and answers (International Agency "Assisted Motherhood")
- ↑ The Associated Press. "India's surrogate mother business raises questions of global ethics", Daily News, 2007-12-30. Luettu 2008-07-14.
- ↑ Register of Legislation
- ↑ Assisted Human Reproduction Act (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Grady, Denise. "Medical First: A Transplant Of a Uterus", New York Times, 2002-03-07. Luettu 2010-05-24.
- ↑ MacCallum, Fiona et al. 2003. Surrogacy: The experience of commissioning couples Human Reproduction, Vol. 18, No. 6, 1334-1342; Vasanti Jadva et al. 2003. Surrogacy: the experiences of surrogate mothers. Human Reproduction, Vol. 18, No. 10, 2196-2204; Golombok, Susan et al., 2004. Families Created Through Surrogacy Arrangements: Parent-Child Relationships in the 1st Year of Life. Developmental Psychology, v40 n3 p400-411
- ↑ Teman, Elly (2003) "The Medicalization of 'Nature' in the Artificial Body: Surrogate Motherhood in Israel," Medical Anthropology Quarterly 17 (1):78-98.[1]; Teman, Elly (2010) Birthing a Mother: The Surrogate Body and the Pregnant Self. Berkeley: University of California Press.
- ↑ Teman, Elly. 2003. "Knowing the Surrogate Body in Israel," in: Rachel Cook and Shelley Day Schlater (eds.), Surrogate Motherhood: International Perspectives, London: Hart Press, pp. 261-280 [2]
- ↑ Ragone, Helena. Surrogate Motherhood: Conception in the Heart. 1994. Westview Books; Teman, Elly. 2010. Birthing a Mother: The Surrogate Body and the Pregnant Self. Berkeley: University of California Press
- ↑ Teman, Elly. 2008. "The Social Construction of Surrogacy Research: An Anthropological Critique of the Psychosocial Scholarship on Surrogate Motherhood," Social Science & Medicine. Volume 67, Issue 7, October , Pages 1104-1112. [3] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Teman, Elly. 2010. Birthing a Mother: The Surrogate Body and the Pregnant Self. Berkeley: University of California Press
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Äitini synnytti tyttäreni, Kodin kuvalehti 14/2001
- Surrogate Parenting - Internet Encyclopedia of Philosophy