Rikos

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli liittyy oikeustieteeseen. Suomalaisesta levy-yhtiöstä katso Rikos Records. Tanskalaistelevisiosarjasta kertoo artikkeli Rikos (televisiosarja).

Rikos on oikeustieteellisten määritelmien mukaan teko tai laiminlyönti, josta on laissa säädetty rangaistus. Rikos määritellään yleensä tietyn tunnusmerkistön täyttäväksi ja oikeudenvastaiseksi teoksi, joka osoittaa tekijässään syyllisyyttä. Tuomioistuimen pitää langettaa tällaisesta teosta rangaistus. Eräiden rikosten osalta myös yritys on rangaistavaa. Tietyillä perusteilla rangaistus voidaan jättää tuomitsematta, vaikka rikos luetaankin syytetyn syyksi. Rikos voi ilmetä sekä toimintana että laiminlyöntinä. Yleensä vain tahallinen mutta joskus myös tuottamuksellinen (huolimaton) teko on rangaistava.

Rangaistavaksi säädetty teko voi tosin jäädä rankaisematta tekijään liittyvistä syistä (syyntakeettomuus) ja eräissä muissa poikkeustapauksissa (esim. oikeuttamisperusteet hätävarjelu ja pakkotila).

Monessa oikeuskulttuurissa rikoksista erotetaan rikkomukset, eli lievät rikokset (esimerkiksi liikennerikkeet), jotka käsitellään eri tavalla kuin varsinaiset rikokset. Suomessa kaikki rangaistavaksi säädetyt teot ja laiminlyönnit ovat kuitenkin rikoksia, joita koskevat yhteiset säännökset esimerkiksi rikoslain yleisessä osassa. Suomessa on kuitenkin rikosten rinnalla eräistä teoista ja laiminlyönneistä säädetty seuraamukseksi maksu, joka ei ole lain tarkoittama rangaistus. Tällaisia ovat esimerkiksi pysäköintivirhemaksu, ylikuormamaksu ja joukkoliikenteen tarkastusmaksu.

Vuonna 2012 Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli 425 000 rikosta. Edellisten kymmenen vuoden keskiarvo on ollut 438 000 rikosta vuodessa. 2012 rikoksia selvisi 255 000 kappaletta.[1]

Rikoksen määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikos on rangaistava teko, joka loukkaa yhteiskunnan arvoja ja normeja. Tämän vuoksi rankaisemisen perustana on monissa maissa lainsäädäntöelimen säätämä rikoslaki, jossa rikokset on kuvailtu.[2][3] Voimassa olevaa lainsäädäntöä täydentää oikeuskäytäntö, jonka ratkaisut määrittävät rajoja sille, minkälaisia seuraamuksia rikoksista aiheutuu. Oikeuskäytäntö ja lainvalmisteluaineisto auttavat ratkaistessa päättämään, minkä rikossäännöksen vaikutuspiiriin teko kuuluu.[4][5]

Rikos on tehty, jos teko täyttää tunnusmerkistön ja on oikeudenvastainen. Syytetyn rankaiseminen edellyttää näiden kahden lisäksi syyllisyyden toteamista.[6] Oikeudenvastaisuus tarkoittaa, että teko on objektiivisesti väärin. Syyllisyys tarkoittaa, että teko on myös subjektiivisesti väärin, eli ei ole olemassa mitään perustetta vapautua vastuusta.[7][3]

Rikosilmoitus ja syyteoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikoksen tutkiminen lähtee liikkeelle, kun se tulee viranomaisen tietoon. Niitä rikosasioita, joissa poliisi voi käynnistää esitutkinnan omasta aloitteestaan sanotaan virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi. Tällaisia ovat useimmat rikokset. Niitä tekoja, joista esitutkinta käynnistyy vain jos uhri eli asianomistaja sitä pyytää, kutsutaan puolestaan asianomistajarikoksiksi. Asianomistajarikoksia ovat esimerkiksi näpistys, lievä pahoinpitely, kunnianloukkaus ja vaikkapa tekijänoikeusrikkomus.[8]

Rikosilmoituksen ja esitutkinnan jälkeen epäillystä rikoksesta voidaan nostaa syyte yleisessä tuomioistuimessa. Säännönmukaisesti syytteen ajaminen syytettyä vastaan kuuluu viralliselle syyttäjälle. Jos syytettä ei ajeta määräajassa, rikos vanhentuu tietyn ajan kuluttua.[9][10] Epäiltyyn voidaan kohdistaa lainmukaisia pakkokeinoja kuten kiinniotto, noutaminen kuulusteluun, pidätys ja vangitseminen.[11]

Mikäli tutkittavana olevasta rikoksesta on laissa säädetty vähintään 6 kuukauden vankeusrangaistus (kuten lähes kaikissa rikoksissa, kaikkien lievimpiä, sakkorangaistuksella sovitettavia, lukuun ottamatta) saa poliisi suorittaa lisäksi henkilöön käyvän tarkastuksen ja kotietsinnän.[12]

Rikosasian käsittelyn eteneminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rikosprosessi
  1. Rikoksen uhri tai joku muu henkilö tekee rikosilmoituksen poliisille tai eräissä tapauksissa rikos tulee ilmi muulla tavalla.
  2. Poliisi ryhtyy tutkimaan rikosta, eli esitutkinta käynnistyy kun on syytä epäillä rikosta. Tähän kuuluu mm. todistusaineiston kerääminen, mahdolliset kotietsinnät ja asianosaisten (rikoksesta epäillyt, todistajat) kuulustelu.
  3. Asia siirtyy poliisilta syyttäjälle. Asia siirtyy syyteharkintaan. Syyte nostetaan jos sen tueksi on todennäköiset syyt. Syyttäjä nostaa syytteen toimittamalla haastehakemuksen käräjäoikeuteen tai päättää, ettei syytettä nosteta. Jos syyttäjä tekee syyttämättäjättämispäätöksen tai poliisi jo ennen asian syyteharkintaan lähettämistä tekee omaan toimivaltaansa kuuluvan ratkaisun jättää asian tutkimatta mm. sillä perusteella, että rikoksen tunnusmerkistö ei täyty, voi asianosainen viedä sen itse joko rikos- tai riita-asiana itse käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Tutkinnanjohtajana oleva päällystöön kuuluva poliisimies voi myös esittää syyttäjälle esitutkinnan rajoittamista.
  4. Lievät rikosasiat voidaan käsitellä rangaistusmääräysmenettelyssä.
  5. Tuomioistuin käsittelee rikoksen oikeudenkäynnistä rikosasiassa säädetyn lain mukaisesti. Pääkäsittelyn jälkeen tuomioistuin antaa asiasta tuomion.
  6. Syyttäjä, rikoksen uhri eli asianomistaja ja syytetty voivat valittaa tuomiosta, jos he eivät ole siihen tyytyväisiä.
  7. Jos tuomiosta valitetaan, käsittely jatkuu ylemmässä tuomioistuimessa eli hovioikeudessa. Tuomioistuin päättää valitusten hyväksymisestä.
  8. Kun rangaistuksen sisältävä tuomio saa lainvoiman, se pannaan täytäntöön. Sakkorangaistusten perinnästä vastaa oikeusrekisterikeskus. Vapausrangaistukset pannaan täytäntöön rikosseuraamusviraston toimenpiteillä.

Syksyllä 2006 tuli voimaan säännökset kirjallisesta rikosprosessista käräjäoikeudessa. Tässä menettelyssä pääkäsittelyä ei järjestetä, koska syytetty on luopunut oikeudestaan asian suulliseen käsittelyyn.

Rangaistukset Suomen lain mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rangaistus – ja erityisesti artikkelin osio ”Rangaistukset Suomen lain mukaan”.

Rangaistuslajeja ovat Suomessa rikesakko, sakko, ehdollinen vankeus, ehdoton vankeus (ja siihen liittyvä ehdonalainen vapaus), yhdyskuntapalvelu sekä nuorisorangaistus. Virkarikoksista voidaan tuomita myös lisärangaistukseksi viraltapano tai varoitus. Sotilasrikoksista on omia rangaistuksia.

Rangaistuksen lisäksi voidaan tuomita maksettavaksi vahingonkorvauksia, ja joissakin rikostyypeissä tuomitulle voidaan määrätä ajokielto, eläintenpitokielto tai liiketoimintakielto.

Rikoksen vanhentuminen Suomen rikoslain mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikosoikeudellista vanhentumista on kolmea päälajia: syyteoikeuden vanhentuminen, rangaistukseen tuomitsemisen estävä vanhentuminen ja rangaistuksen täytäntöönpano-oikeuden vanhentuminen.[13]

Yleisen syyteoikeuden vanhentumisen vaikutus on se, että ellei syytettä ole nostettu määräajassa rikoksen tekemisestä, rangaistusta ei saa tuomita. Vanhentumisen vaikutus katsotaan aineellisoikeudelliseksi, se poistaa teon rangaistavuuden. Vanhentumisajan pituus on yleensä porrastettu rikoksesta määrätyn enimmäisrangaistuksen mukaan. Jos rikoksesta voi seurata elinkautisrangaistus, se ei vanhennu. Myöskään rikokset ihmisyyttä tai rauhaa vastaan eivät vanhennu riippumatta siitä, mikä on ankarin mahdollinen niistä seuraava rangaistus.

Syyttäjällä on mahdollisuus hakea tuomioistuimelta pidennystä syyteoikeuden vanhentumisaikaan. Vanhentumista voidaan siirtää kerran yhdellä vuodella, mikäli erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista ja

  1. rikoksen esitutkinta vaatii erityisiä, aikaa vieviä tutkintatoimenpiteitä, joiden vuoksi tutkinta olisi vanhentumisajan päättyessä selvästi keskeneräinen,
  2. rikos on tullut esitutkintaan poikkeuksellisen myöhään tai
  3. rikoksesta vastaajaksi haastettava pakoilee eikä hänelle sen vuoksi todennäköisesti saataisi annetuksi haastetta tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä.

On mahdollista, että teosta on nostettu syyte ja vastaaja on saatu haastettua, mikä katkaisee syyteoikeuden vanhentumisen. Jos vastaajaa ei kuitenkaan saada oikeuteen tai oikeudenkäynti pitkittyy jostain muusta syystä, rangaistuksen tuomitseminen voi viivästyä. Tällöin rangaistusta ei saa tuomita, jos rangaistukseen tuomitsemisen estävä vanhentumisaika ylittyy.

Edellä mainitulla kovimmalla rangaistuksella tarkoitetaan sitä rangaistusta, joka tapaukseen sovellettavassa rangaistussäännöksessä on asiassa ilmenevien seikkojen vallitessa tehdystä rikoksesta säädetty enimmäisrangaistukseksi.

Kerran tuomittu rangaistus voi jäädä täytäntöönpanematta esimerkiksi viranomaisen virheen tai tuomitun karkaamisen vuoksi. Tällöin tarpeeksi kauan kestänyt pakoilu voi merkitä sitä, että rangaistus raukeaa. Jos rangaistuksen täytäntöönpanoa ei ole lainkaan aloitettu, sen raukeamisaika lasketaan tuomitsemishetkestä. Muutoin raukeaminen lasketaan hetkestä, jolloin täytäntöönpano keskeytyi esimerkiksi karkaamisen vuoksi.

Rikosten vanhentumisajat vakavuuden mukaan
Kovin mahdollinen rangaistus (tai tuomittu rangaistus) Syyteoikeuden vanhentumisaika Rangaistukseen tuomitsemisen vanhentuminen Rangaistuksen täytäntöönpanon vanhentuminen
sakkoa tai enintään vuosi 2 vuotta 10 vuotta sakko viidessä vuodessa, vankeus kymmenessä
yli 1 vuosi ja enintään 2 vuotta 5 vuotta 20 vuotta 10 vuotta
yli 2 vuotta ja enintään 4 vuotta 10 vuotta 20 vuotta 10 vuotta
yli 4 vuotta ja enintään 8 vuotta 10 vuotta 20 vuotta 15 vuotta
yli 8 vuotta 20 vuotta 30 vuotta 20 vuotta
elinkautinen vankeusrangaistus ei koskaan ei koskaan ei koskaan

Asianomistajarikosten erityinen yhden vuoden vanhentumisaika poistui laista 1. tammikuuta 2006.

Virkarikokset vanhentuvat muiden rikosten tapaan, kuitenkin siten, että niiden lyhyin vanhentumisaika on viisi vuotta. Lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset vanhentuvat vasta, kun niiden uhri täyttää 28 vuotta eli on kulunut kymmenen vuotta hänen tulemisestaan täysi-ikäiseksi. Luonnonsuojelu-, ympäristö- ja rakennussuojelurikokset vanhentuvat kymmenessä vuodessa.

Rikoksista, joista määrätään suurempi rangaistus kuin sakko, jää merkintä rikosrekisteriin rajatuksi ajaksi, poikkeuksena siviilipalvelusrikos ja asevelvollisuudesta kieltäytyminen, joista ei merkintää tule.

Erikoisrikos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erikoisrikos (lat. delistum propria) on rikos, jonka voi tehdä vain tietyssä asemassa tai tietyssä olosuhteessa oleva tai tietyn ominaisuuden omaava henkilö. Erikoisrikokseen syyllinen loukkaa sellaista oikeusnormia, johon sisältyy tai joka on luonut erikoisvelvollisuuden. Erikoisrikos on esimerkiksi virkamiehen tekemä virkarikos, sotilaan tekemä sotilasrikos tai vastaavan toimittajan tekemä päätoimittajarikkomus. Vaikka erikoisrikokseen voi syyllistyä vain tietty henkilö, voi siihen yllyttäjänä tai avunantajana olla tavanomaisessa asemassa oleva henkilö.[14][15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ http://www.stat.fi/til/polrik/2012/polrik_2012_2013-04-02_kat_001_fi.html
  2. ↑ Havansi, Erkki: Oikeudenkäynti ja pakkotäytäntö, s. 12. Forum Iuris, 2007.
  3. ↑ 3,0 3,1 Tapani, Jussi - Tolvanen, Matti: Rikosoikeuden yleinen osa - Vastuuoppi, s. 3–8. Talentum, 2013.
  4. ↑ Frände 2008, s. 9–12.
  5. ↑ Frände 2008, s. 50.
  6. ↑ Frände 2008, s. 3.
  7. ↑ Tolvanen, Matti: Tieliikennerikokset, s. 4–6. Kauppakaari Oyj, 1999.
  8. ↑ Havansi 2007, s. 60–61.
  9. ↑ Havansi 2007, s. 61.
  10. ↑ Havansi 2007, s. 146.
  11. ↑ Havansi 2007, s. 127.
  12. ↑ Havansi 2007, s. 130, 133.
  13. ↑ Tämä luku perustuu kokonaisuudessaan Rikoslain 8. lukuun, sellaisena kuin se on muutettuna viimeksi lailla 297/2003.
  14. ↑ Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana erikoisrikos.
  15. ↑ Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana delictum.
Noudettu kohteesta ”https://antsawiki.shoutwiki.com/w/index.php?title=Rikos&oldid=928”