Recep Tayyip Erdoğan

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
-->
Recep Tayyip Erdoğan
Presidentti Erdoğan Ukrainassa vuonna 2022
Presidentti Erdoğan Ukrainassa vuonna 2022
Turkin 12. presidentti
28.8.2014–
Pääministeri Ahmet Davutoğlu (2014–2016)
Binali Yıldırım (2016–2018)
Varapresidentti Fuat Oktay (2018–)
Edeltäjä Abdullah Gül
Turkin pääministeri
14.3.2003–28.8.2014
Presidentti Ahmet Necdet Sezer
Abdullah Gül
Varapääministeri Abdullah Gül
Cemil Çiçek
Hayati Yazıcı
Nazım Ekren
Ali Babacan
Bülent Arınç
Beşir Atalay
Bekir Bozdağ
Edeltäjä Abdullah Gül
Seuraaja Ahmet Davutoğlu
Henkilötiedot
Syntynyt 26. helmikuuta 1954 (ikä 70)
Istanbul
Puoliso Emine Erdoğan
Tiedot
Puolue Oikeus ja kehitys -puolue
(2001–2014, 2017–)
Uskonto sunnalaisuus
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Recep Tayyip Erdoğan ([ɾeˈd͡ʒep tajˈjip ˈæɾdo.an]; s. 26. helmikuuta 1954 Istanbul) on turkkilainen poliitikko, joka on toiminut maansa presidenttinä 28. elokuuta 2014 lähtien. Aiemmin hän toimi pääministerinä 2003–2014. Erdoğan johtaa islamistista Oikeus ja kehitys -puoluetta (AKP). Hän oli Istanbulin pormestari vuosina 1994–1998.[1]

Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erdoğan on syntynyt Istanbulissa, mutta hän vietti osan lapsuudestaan Mustanmeren rannalla sijaitsevassa Rizen kaupungissa,[2] josta Erdoğanin perhe oli alun perin kotoisin olevasta saman nimisestä Rizen maakunnasta.[3] Erdoğanin adžarialaiset esivanhemmat olivat muuttaneet Adžarian alueelta Batumista Rizeen Venäjän–Turkin sodan (1877–1878) [4][5] aikana. Erdoğanin isoisä oli alun perin kotoisin Tshinvalin piiristä, Etelä-Ossetiasta[6] ja muuttanut Kaukasukselta Osmanien valtakuntaan Venäjä-Turkin sotien aikanalähde?.

Erdoğanin perhe palasi myöhemmin Rizestä Istanbuliin, missä hän kasvoi työväenluokkaisessa Kasımpaşan naapurustossa. Perhe oli vähävarainen ja nuorena Erdoğan on kertonut myyneensä kadulla limonadia ansaitakseen lisärahaa.

Hänen isänsä Ahmet Erdoğan oli merikapteeni ja työskenteli merivartiostossa.[7]

Naimisiin Erdoğan meni Emine Gülbaranin (s. 16. helmikuuta 1955) kanssa 4. heinäkuuta 1978. Heillä on kaksi poikaa, Ahmet Burak ja Necmettin Bilal, ja kaksi tytärtä, Esra ja Sümeyye. Erdoğanin isä kuoli vuonna 1988, ja hänen äitinsä Tenzile Erdoğan, vuonna 2011.[8]

Erdoğan opiskeli uskonnollisessa imam hatip -koulussa, minkä jälkeen hän opiskeli oman väittämänsä mukaan vielä liiketaloutta Marmaran yliopistossa. Väite on laajalti kyseenalaistettu sillä yliopisto ei vielä tuolloin lainkaan tarjonnut opetusta kyseisellä alalla, Erdoğanin todisteena esittämä diplomi on päivätty ennen vastaavan tiedekunnan perustamista.[9] Myöhemmin Erdoğan toimi liikemiehenä ja myös pelasi jalkapalloa puoliammattilaisena.[3]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoluepolitiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erdoğan aloitti poliittisen uransa 1970-luvun lopulla kansallisessa pelastuspuolueessa Milli Selâmet Partisi, joka kiellettiin vuoden 1980 sotilasvallankaappauksen jälkeen. Vuodesta 1983 hän vaikutti hyvinvointipuolueessa Refah Partisi, joka kiellettiin vuoden 1997 vallankaappauksen jälkeen perustuslainvastaisena sen uhattua Turkin maallista luonnetta.

Istanbulin pormestarina Erdoğan kielsi alkoholin tarjoilun katukahviloista. Vuonna 1998 hänet tuomittiin ”uskonnollisen vihan lietsomisesta” kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen, sillä hän oli lukenut julkisesti Ziya Gökalpin (1876−1924) sotaisan islamilaisen runon Sotilaan rukous (1913).[1]

»Minareetit ovat pistimemme / kuvut kypärämme / moskeijat parakkimme, / uskovat sotilaamme. Tämä pyhä armeija suojelee uskontoani. Matkamme on kohtaloni, loppu on marttyyrius»

Erdoğan keräsi kuitenkin sympatiapisteet, ja hänestä tuli yksi Turkin suosituimmista poliitikoista. Turkin parlamenttiin Erdoğan valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1991. Erdoğan perusti 2001 Refah Partisin raunioille AKP-puolueen, joka voitti vaalit 2002. Rikosrekisterinsä vuoksi hän ei päässyt pääministeriksi ennen lainmuutosta.[1]

Nuoruudessaan Erdoğan oli islamisti, mutta on sittemmin muuttanut linjaansa länsimieliseksi konservatiiviksi, joskin Wikileaks-vuodoissa paljastuneissa kommenteissa ovat yhdysvaltalaiset diplomaatit luonnehtineet häntä vallanhimoiseksi islamistiksi, ja myös maallistuneet turkkilaiset ovat huolissaan Turkin demokratian ja sananvapauden tilasta.[1]

Erdoğan ei kannata Natosta eroamista ja pitää Euroopan unionin jäsenyyttä tarpeellisena. Turkki aloitti virallisesti jäsenyysneuvottelut EU:n kanssa vuonna 2005. Toisaalta eräät merkittävät eurooppalaiset johtajat, kuten Nicolas Sarkozy ja Angela Merkel ovat asettuneet avoimen selkeästi Turkin EU-jäsenyyttä vastaan.[10] Sitä mukaa kun Turkin EU-jäsenyysprojekti on pitkittynyt, myös innostus siihen on laantunut. Keväällä 2014 Erdoğanin pääneuvonantaja ilmoitti, ettei Turkki tarvitse Eurooppaa.[11]

Presidenttinä toimiessaan Erdoğan kannatti voimakkaasti[12] vuoden 2017 perustuslakimuutosta, joka vahvistaisi huomattavasti presidentin valtaoikeuksia.[13] Erdoğan sanoi ennen äänestystä, että lakimuutosta vastaan äänestävät asettuvat samalle puolelle kuin ne, jotka yrittivät vuonna 2016 vallankaappausta.[12] Lakimuutos meni niukasti läpi. Oppositio on syyttänyt vaaleja epärehelliseksi, esimerkiksi siitä syystä että Turkin vaalilautakunta ilmoitti vain joitain tunteja ennen äänestyksen päättymistä, että myös leimaamattomat äänestysliput hyväksytään.[14]

Politiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AKP:n vaalivoiton jälkeen suhteet Israeliin huononivat. Vuoden 2006 vaalivoiton jälkeen Erdoğan otti vastaan Hamasin johtaja Khalid Maš’alin, sekä tapasi Iranin presidentti Mahmud Ahmadinedžadin Istanbulissa. Israelin hyökättyä vuoden 2008 lopussa Gazaan Israelin media väitti Erdoğan sanoneen Israelin tuhoutuvan ja Jumalan rankaisevan viattomien oikeuksien rikkojia.[15][16] Vuoden 2014 Israelin hyökkäys Gazaan sai hänet sanomaan että juutalaisvaltion toimet ”ylittävät barbaarisuudessaan Hitlerin”.[11]

Toinen Turkin ja Israelin välejä kiristänyt tapaus oli Israelin hyökkäys Gazan avustussaattueeseen merellä 31. toukokuuta 2010, jossa yhdeksän turkkilaista sai surmansa.

Erdoğan allekirjoitti 6. elokuuta 2009 Vladimir Putinin kanssa sopimuksen maan ensimmäisen ydinvoimalan rakentamisesta Akkuyuun Mersinin maakuntaan Välimeren rannalle.[17] Voimalaan oli tarkoitus valmistua 2016 mennessä neljä 1 200 MW:n reaktoria. Suunnitelma kohtasi Turkissa vahvaa vastarintaa ja turkkilainen osapuoli peruutti projektin marraskuussa 2009 sähköntuotannon hintaan vedoten. Hurriyet-lehden arvioiden mukaan Turkki menetti sopimuksen peruuttamisessa noin kaksi miljardia dollaria.[18] Hanketta kuitenkin jatkettiin kesällä 2010 uusien neuvotteluiden jälkeen.[19]

Vuonna 2009 Erdoğan arvosteli kovin sanoin Sveitsin kansanäänestystä, jossa kiellettiin minareettien rakentaminen maahan, ja sanoi sen heijastavan Euroopassa lisääntyvää rasistista ja fasistista suuntausta. Hän piti myös islamofobiaa, kuten antisemitismiäkin, rikoksena ihmiskuntaa vastaan.[20]

Turkki asettui varhaisessa vaiheessa Syyrian kansannousun puolelle ja Erdoğan vaati Arabikevään kokemuksiin perustuen presidentti al-Assadin välitöntä eroamista, ja parin vuoden ajan hän oli vaatimassa kansainvälistä operaatiota Assadin syrjäyttämiseksi.[21] Turkkilaisen Halk TV:n haastattelussa Bashar al-Assad syytti Erdoğania siitä että hän salli kapinallisten käyttää Turkkia tukialueenaan ja terrorismin tukemisesta.[22]

Turkin välit Egyptiin katkesivat kuin Erdoğan arvosteli ankarasti vuoden 2013 sotilasvallankaappausta, joka syrjäytti hänen tukemansa Muslimiveljeskunnan.[11]

Puolueen säännöt estivät Erdoğania jatkamasta pääministerinä. Vuonna 2010 muutetun perustuslain mukaan presidentti valittiin vuonna 2014 suoralla kansanvaalilla. Erdoğan sai alustavien tulosten mukaan lähes 52 prosenttia äänistä. Presidentin asema on ollut lähinnä symbolinen, mutta Erdoğan ilmoitti käyttävänsä kaiken perustuslain suoman vallan.[23]

Ankaran liepeille nousseesta mahtipontisesta uudesta presidentinpalatsista nousi kohu marraskuussa 2014. Palatsikompleksin pinta-ala on 200 000 neliömetriä ja siinä on 1000 huonetta. Palatsin nimi on Ak Saray eli Valkoinen palatsi ja se oli tullut maksamaan noin 500 miljoonaa euroa.[24]

Erdoğan vastustaa sukupuolten tasa-arvoa ja on ilmaissut useasti, että islam on määritellyt naisen aseman, joka on käytännössä äitiys. Hänen mukaansa naisten päätehtävä on synnyttää[25] ja äitiydestä luopuminen merkitsee ihmisyydestä luopumista.[26] Erdoğanin mukaan naisten ei kuulu tehdä samanlaisia töitä kuin miesten, koska se on ihmisluonnon vastaista. Pääministerin mukaan työtehtävistä esimerkiksi sonnan kaivaminen on vastoin naisten herkkää luontoa.[25] Erdoğan ilmoitti vuonna 2014, että jokaisen turkkilaisen naisen pitäisi synnyttää kolme lasta ja että naisten oikeuksia jälkiehkäisypillereihin ja aborttiin pitäisi rajoittaa.[25] Vuonna 2013 Erdoğan sanoi haluavansa estää nais- ja miesopiskelijoiden yhteisasumisen, mutta kysyttäessä kielsi puuttuneensa koskaan kenenkään yksityiselämään.[27]

Huhtikuussa 2018 presidentti Erdoğan ilmoitti, että maan presidentin- ja parlamenttivaalit järjestetään ennenaikaisesti kesäkuussa 2018. Edellisenä vuonna kansanäänestyksessä niukasti hyväksytty presidentin valtaa lisäävä perustuslain uudistus astuisi myös voimaan ennenaikaisesti vaalien jälkeen.[28]

Turkin presidentinvaaleissa kesäkuussa 2018 presidentti Recep Tayyip Erdoğan voitti ja voimaan astui perustuslain uudistus, joka lisäsi huomattavasti presidentin valtaa. Samassa yhteydessä pidettiin parlamenttivaalit, joissa hallitseva puolue, Erdoğanin AKP sai liittolaisineen parlamenttiin enemmistön.[29]

Turkin rikoslain 299. pykälän mukaan presidentin loukkaaminen on laitonta. Siitä voidaan tuomita vuodesta neljään vuoteen vankeutta, ja jos loukkaus tapahtuu julkisesti, voidaan tuomiota pidentää kuuteen vuoteen. Pykälä on ollut Turkin rikoslaissa vuodesta 2005 lähtien, mutta ennen kuin Recep Tayyip Erdoğanista tuli maan presidentti, ei sitä juurikaan sovellettu. Vuodesta 2014 lähtien presidentin loukkaamisesta nostettujen rikostapausten määrä on noussut kymmeniin tuhansiin. Elokuussa 2021 tapauksia oli yli 38 000, ja noin puolet syytetyistä tuomittiin vankeusrangaistuksiin.[30]

Turkin armeija kärsi alkuvuodesta 2020 tappioita Syyrian armeijalle miehittämällään alueella Pohjois-Syyriassa. Erdoğan vaati tukea EU:lta ja Natolta. Kun tukea ei kuulunut Turkki alkoi lähettää maaliskuun alussa maassa asuvia siirtolaisia Kreikan rajalle.[31] Kreikka sulki rajansa ja käännytti tulijat takaisin Turkkiin.[32] Turkin sisäministeri Süleyman Soylu ilmoitti armeijan lähettävän rajalle tuhat erikoisjoukkojen sotilasta varmistamaan että siirtolaiset eivät palaa takaisin Turkkiin. Rajalla oli väkivaltaisia yhteenottoja Kreikan rajavartijoiden ja tulijoiden välillä.[33] Kreikan armeijan videolla nähdään myös Turkin armeijan panssariauton repivän alas raja-aitaa maiden välillä.[32]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 Zidan, Aishi: Sitruunakauppiaasta Turkin mahtimieheksi. Helsingin Sanomat 10.6.2011, s. B 2.
  2. ↑ Recep Tayyip Erdoğan'ın hayatı (Archive.org) 1.7.2014. Ensonhaber. (turkiksi)
  3. ↑ 3,0 3,1 Raita-aho, Sanna: Köyhän lähiön pojasta presidentiksi yle.fi. 28.6.2017. Yle Uutiset. Viitattu 11.2.2018.
  4. ↑ Erdogan plays to base by slighting Armenians (Archive.org) Al Monitor.
  5. ↑ "Ben de Gürcü'yüm, ailemiz Batum'dan Rize'ye göç etmiş bir Gürcü ailesidir." Bülent Sarıoğlu,"Kimlik değişimi!" Milliyet. 13.12.2005. Viitattu 5.5.2007. (turkiksi)
  6. ↑ "Başbakan Erdoğan dedesinin nereli olduğunu Odatv'den öğrenecek" OdaTV. 17.8.2009 (turkiksi)
  7. ↑ Recep Tayyip Erdogan Fast Facts edition.cnn.com. 26.5.2017. CNN. Viitattu 11.2.2018. (englanniksi)
  8. ↑ Turkish Prime Minister Erdogan’s mother passed away NationalTurk. Viitattu 30.4.2017. (englanniksi)
  9. ↑ The curious case of the Turkish President’s degree BBC. 3.6.2016. Viitattu 24.8.2018. (englanniksi)
  10. ↑ German, French leaders emphasize opposition to Turkey joining EU Hurriyet.com 11.5.2009 (englanniksi)
  11. ↑ 11,0 11,1 11,2 Turkin eristyneisyys http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Turkin+eristyneisyys+uhkaa+syventy%C3%A4/a1406344438259. Helsingin Sanomat, pääkirjoitus. 27.7.2014 (Arkisto)
  12. ↑ 12,0 12,1 Erdoğan ‘hayır’ diyenleri darbeci ilan etti Sözcü Gazetesi. 13.2.2017. Viitattu 9.1.2018. (turkiksi)
  13. ↑ Turkin kohtalon päivä – itsevaltainen presidentti vai perinteinen demokratia? Yle uutiset. 16.4.2017. Viitattu 9.1.2018.
  14. ↑ Turkkilaiset oppositiopuolueet vaativat äänten osittaista uudelleenlaskentaa Yle uutiset. 16.4.2017. Viitattu 9.1.2018.
  15. ↑ Turkey chooses sides ([vanhentunut linkki]) 5.1.2009. Jerusalem Post. Arkistoitu . Viitattu 6.1.2009. (englanniksi)
  16. ↑ Herb Keinon: Israel: Erdogan's words 'unacceptable' ([vanhentunut linkki]) 5.1.2009. Jerusalem Post. Arkistoitu . Viitattu 6.1.2009. (englanniksi)
  17. ↑ Russia signs deal to build Turkey's first nuclear power plant RIA Novosti /Sputnik News 6.8.2009 (englanniksi)
  18. ↑ Turkey to lose $2bln from cancelled NPP project tender RIA Novosti /Sputnik News 22.11.2009 (englanniksi)
  19. ↑ Emol.com
  20. ↑ Turkey's Erdogan Says Minaret Ban is Sign of Fascism Spiegel Online 1.12.2009 (englanniksi)
  21. ↑ Hogg, Jonny & Karadeniz, Tulay: Assad’s staying power leaves Turkey frustrated and exposed. 27.5.2014. (englanniksi)
  22. ↑ http://www.aljazeera.com/news/middleeast/2013/10/assad-turkey-will-pay-for-backing-rebels-2013104201945799943.html
  23. ↑ Erdogan emerges victorious in Turkish presidential elections amid low turnout 10.8.2014. The Guardian. Viitattu 11.8.2014. (englanniksi)
  24. ↑ Turkin presidentin 1 000 huoneen palatsista nousi kohu mtvuutiset.fi. 10.11.2014. Viitattu 24.3.2020.
  25. ↑ 25,0 25,1 25,2 Erdoğan: Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on vastoin luontoa Yle Uutiset. Viitattu 5.6.2016.
  26. ↑ Erdogan: Jokaiselle turkkilaisnaiselle vähintään kolme lasta - "Äitiydestä luopuminen merkitsee ihmisyydestä luopumista" Iltalehti. Viitattu 5.6.2016.
  27. ↑ Suomessa käynyt Erdogan: Emme puutu turkkilaisten yksityiselämään HS.fi. Viitattu 5.6.2016.
  28. ↑ Analyysi: Turkin hallinto haluaa pikavaalit ennen talouskuplan puhkeamista Yle Uutiset. Viitattu 23.3.2020.
  29. ↑ Erdoğan varmistui Turkin vaalien voittajaksi Yle Uutiset. Viitattu 23.3.2020.
  30. ↑ Tämä tviitti johti toimittajan pidätykseen Turkissa. Verkkouutiset 23.1.2022.
  31. ↑ Lennart Pfahler: Migration: Türkischer Ex-Offizier erklärt Erdogans Strategie gegen die EU DIE WELT. 12.3.2020. Viitattu 8.12.2022. (saksaksi)
  32. ↑ 32,0 32,1 DEMETRIS NELLAS / AP: Fire Breaks Out at Greek Refugee Center Amid European Migrant Tensions Time. March 8, 2020. Time. Viitattu 8.12.2022.
  33. ↑ Turkin erikoisjoukot estävät nyt siirtolaisten paluun pois raja-alueelta – Kreikan ja Turkin riita jatkuu kiivaana Yle Uutiset. 5.3.2020. Viitattu 8.12.2022.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Akyol, Çiğdem: Erdoğan: Die Biografie. Freiburg im Breisgau: Herder, 2016. ISBN 978-3-451-32886-2.
  • Kankkonen, Tom: Erdoğan: Turkki suuren johtajan varjossa. Jyväskylä: Docendo, 2019. ISBN 978-952-291-673-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Commons-logo.png Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta [[Antsamedia Commons:{{#property:p935|from=}}|Recep Tayyip Erdoğan]] Antsamedia Commonsissa
Edeltäjä:
Abdullah Gül 		Turkin pääministerit
2003−2014 		Seuraaja:
Ahmet Davutoğlu
Edeltäjä:
Abdullah Gül 		Turkin presidentti
2014− 		Seuraaja:
(nykyinen)
Turkin lippu
Turkin pääministerit
Presidentin tunnus
Turkin presidentit

Kemal Atatürk (1923–1938) | İsmet İnönü (1938–1950) | Celal Bayar (1950–1960) | Cemal Gürsel (1960–1966) | Cevdet Sunay (1966–1973) | Fahri Korutürk (1973–1980) | Kenan Evren (1980–1989) | Turgut Özal (1989–1993) | Süleyman Demirel (1993–2000) | Ahmet Necdet Sezer (2000–2007) | Abdullah Gül (2007–2014) | Recep Tayyip Erdoğan (2014–)

Noudettu kohteesta ”https://antsawiki.shoutwiki.com/w/index.php?title=Recep_Tayyip_Erdoğan&oldid=21551”