Pitkä viha
Pitkä viha on Ruotsin ja Venäjän vuosina 1570–1595 käymä sota, joka päättyi Täyssinän rauhaan. Sodasta on käytetty myös nimityksiä pitkäviha, 25-vuotinen sota ja pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota[1][2] sekä ainakin osittaisesti rappasodat[3].
Sodan tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan syynä olivat muun muassa Karjalaa koskevat rajariidat ja Baltian etupiirikiistat. Vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rajalinja ei enää vastannut todellisia asutus- ja valtasuhteita.[2] Yhtenä taustatekijänä saattoi olla myös Moskovan Venäjän Iivana Julman ja Ruotsin Juhana III:n Katariina Jagellonicasta käymä kiista.
Sodan alku: Ruotsin aloite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juhanan ja Iivanan väliset keskinäiset loukkauskirjeet ja Käkisalmen rajakahakat johtivat vähitellen sotaan vuonna 1570. Ensimmäiset Ruotsin hyökkäysyritykset eivät onnistuneet, mutta vuonna 1572 ylipäällikkö Herman Fleming eteni Pähkinälinnan alueelle Inkeriin hävittäen seutua.[2] Venäläisten toiminta lamaantui ja aselepo solmittiin vuosiksi 1573–1577. Tänä aikana kuitenkin käytiin sissisotaa, jossa karjalaiset sissit iskivät Pohjanmaalle ja Oulujärven ympäristöön ja Suomesta tehtiin sissiretkiä Vienan ja Aunuksen Karjalaan ja Käkisalmen lääniin. Sissi-iskut olivat molemmin puolin julmaa hävitystä väestöä ja asutusta kohtaan.
Ruotsin suurhyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1579 Ruotsi yritti Narvan valtausta siinä onnistumatta. Samaan aikaan Puola aloitti sodan Venäjän kanssa, mikä oli Moskovalle vakava takaisku. Uusi ylipäällikkö Pontus De la Gardie aloitti hyökkäyksen, joka johti Käkisalmen linnan ja kaupungin valtaamiseen. Ruotsin sotatoimet jatkuivat menestyksekkäästi Baltiassa ja Narva vallattiin 1581. Venäjä oli työnnetty aivan Suomenlahden pohjukkaan.
Aselepo ja sissisodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aseet vaikenivat, kun Pljussajoen välirauha solmittiin 1583.[2] Sitä pidennettiin jatkoneuvotteluilla vuoteen 1590. Sissisota kuitenkin jatkui erityisesti Karjalan ja Savon raja-alueilla kiivaana. Vallatussa Käkisalmen läänissä toimi kiivas karjalaisten vastarintaliike. Pohjoisessa pohjalaississit hävittivät vuonna 1589 Petsamon luostarin. Hyökkäysretkiä ulotettiin myös pitkälle Vienan puolelle. Vuonna 1589 Pekka Vesaisen talonpoikaisjoukot hävittivät Vienan Kemiä ja valloittivat Kantalahden. Oulun linna perustettiin ruotsalaisten hyökkäyksien tueksi. Karjalaiset tekivät sissisodan aikana useita hävitysretkiä Pohjanmaalle. Karjalaisten näkökulman mukaan he pyrkivät poistamaan alueelleen tunkeutuneet ihmiset pois.[4] Ruotsin valvonnassa ollut Käkisalmi teki sitkeää vastarintaa. Pielisjärven seudulta suuntasivat lähes tuhannen miehen hyökkäysjoukot Savoon. Hyökkäyksillä pyrittiin häiritsemään ruotsalaisten Käkisalmen miehityshallintoa. Sissit katosivat hyökkäystensä jälkeen niin nopeasti, että vain harvoja saatiin kiinni. Kiinnisaadut hirtettiin, mutta toimilla ei juuri ollut vaikutusta sissisotaan.[4]
Pohjois-Pohjanmaalla sissisota oli aluksi yksipuolista, mutta muuttui molemminpuoleiseksi erään oulujärveläisen pitäjän tuhouduttua tulipalossa maan tasalle. Tämän jälkeen karjalaiset ulottivat hyökkäykset Perämeren rannikolle.[4]
Sissisodan luonne oli raakaa: Sissit pyrkivät valikoimaan helppoja kohteita jolloin iskujen kohteiksi valikoitui puolustuskyvyttömiä rajaseutujen asukkaita. Kostoiskut kohdistuivat siviileihin, jotka olivat puolustuskyvyttömiä.[4]
Ruotsin ja Venäjän sisäpoliittinen tilanne muuttuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rauhaan taipumaton Juhana kuoli 1592, ja Ruotsin sisä- ja ulkopoliittinen tilanne muuttui jyrkästi. Vuonna 1593 Ruotsin kuninkaaksi tuli Puolan kuningas, Juhanan poika, katolinen Sigismund. Sisäisesti maa ajautui kuitenkin valtataisteluun kuninkaan ja hänen setänsä, Kaarle-herttuan välillä.
Täyssinän rauha 1595[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsin sisäinen valtataistelu yhdessä Venäjän pahenevien sisäisten vaikeuksien kanssa helpottivat rauhanneuvotteluja. Molemmilla osapuolilla oli tarve rauhaan, ja nyt Puolan tuki oli mukana. Täyssinän rauha solmittiin 18. toukokuuta 1595 Inkerin Täyssinässä. Uusi raja vedettiin Saimaasta Olavinlinnan itäpuolta Kainuuseen ja sieltä Inarijärven kautta Pohjoiselle jäämerelle. Ruotsi luovutti valloittamansa Käkisalmen läänin Venäjälle, mutta piti nykyisen Viron pohjoisosan sekä Narvan, mikä vahvisti Ruotsin asemaa Itämerellä.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota Vesa-verkkosanasto. Helsingin yliopiston kirjasto.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 394, 397, 398. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
- ↑ Bell, Aarno von: Kuluntalahti – Nuasjärven rantakylä, s. 22-23, 30. Kajaani: Kuluntalahden kyläyhdistys, 2013. ISBN 978-952-93-1645-8.
- ↑ 4,0 4,1 4,2 4,3 Suomen historian pikkujättiläinen, s. 155–156. Werner Söderström osakeyhtiö 1987.