Merkantilismi

Osa artikkelisarjaa
Talousjärjestelmät
Suuntaukset ja teoriat
Kapitalistinen talousjärjestelmä Kommunistinen talousjärjestelmä Sosialistinen talousjärjestelmä Korporativistinen talousjärjestelmä Laissez-faire · Merkantilismi Distributismi
Sektorit ja järjestelmät
Suljettu talous · Kaksoistalous Lahjatalous · Epävirallinen talous Markkinatalous · Sekatalous Avoin talous · Osallisuustalous Suunnitelmatalous · Omavaraistalous Harmaa talous · Virtuaalitalous Sosialistinen markkinatalous Vihreä talous

Merkantilismi eli merkantiilijärjestelmä oli itsevaltiuden ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa, jota toteutettiin 1500-luvulta 1800-luvulle. Tavoitteena oli ylijäämäinen kauppatase, eli viennin oli oltava tuontia suurempi. Tämä saavutettiin monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla, jotka estävät merkantilismin mielestä haitallista kilpailua. Lisäksi pyrittiin voimakkaasti edistämään teollisuutta, erityisesti tuonnin korvaamiseksi kotimaisella tuotannolla. Merkantilismin taustalla oli käsitys, jonka mukaan maailman varallisuus (ennen kaikkea jalometallivarat) on vakio, ja jokainen itseään kunnioittava valtio pyrkii haalimaan siitä itselleen mahdollisimman suuren osan.

Joskus merkantilistinen politiikka sai pikkumaisia piirteitä: saatettiin esimerkiksi kieltää kahvinjuonti tai määrätä kuinka leveät pitsit kauluksessa sai olla. Joissakin tapauksissa valtion virkamiehet puuttuivat jopa kankaan kuviointiin. Merkantilismi johtikin laajaan salakuljetukseen.

Tärkeimpänä tällaisen talouspolitiikan kehittäjänä oli 1600-luvulla elänyt Aurinkokuningas Ludvig XIV:n talousneuvoja Jean-Baptiste Colbert. Ranskalaista merkantilismia on hänen mukaansa nimitetty colbertismiksi. — Saksassa kehittyi merkantilismia vastaava oppi kameralismi, joka käsitteli ruhtinaiden valtionrahaston hoitamis- ja kartuttamisperiaatteita.

Suurimmat toiveet merkantilismin toimivuudesta murensi valistusfilosofi David Hume 1700-luvulla kehittämällään rahan kvantiteettiteorialla, jonka mukaan rahamäärän kasvu yhteiskunnassa ei johda tuotannon lisääntymiseen vaan ainoastaan inflaatioon.

Käsitettä pidetään anakronistisena, sillä aikalaiset eivät käyttäneet nimeä merkantilismi. Ensi kerran nimitystä käytti, hyvin kriittisesti, Adam Smith. Merkantilismi ei myöskään ollut yhtenäinen teoria tai talouspolitiikka.

John Locken Toinen tutkielma osoitti, että vauraus ei ole vakio, vaan ihmisten toiminta voi lisätä sitä, joten yhden kansakunnan hyöty ei ole toisilta pois.

Liberaalit ovat valistusajasta asti kritisoineet vahvasti merkantilismia ja sen myöhempää muunnelmaa uusmerkantilismia. Heidän mukaansa ne hyödyttävät vain valtion suosimia yrittäjiä, kun taas vapaakauppa olisi kansalaisten kokonaisedun mukaista. Liberaalien mukaan suhteellisen edun periaate todistaa, että kansakunnan kannattaa keskittyä siihen, mitä se tekee tehokkaimmin, ja tuoda ulkomailta se, minkä ulkomaat tekevät halvemmalla.

Britanniassa kauppaa vapautettiin 1700- ja 1800-luvun ajan ja päädyttiin lähes täyteen vapaakauppaan (klassinen liberalismi). Ranskassa kaupan vapauttaminen alkoi vasta Ranskan vallankumouksesta (1789), mutta Saksassa merkantilistinen politiikka säilyi vahvana myös 1800-luvulla, aina natsi-Saksan kukistumiseen asti.^{lähde tarkemmin?}

Katso myös

• Kameralismi
• Kameraalitieteet
• Uusmerkantilismi
• Fysiokratismi
• Siirtomaa
• Organisaatiomuodot
• Taloudellinen liberalismi