Marxilaisuus

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marxilaisuus eli marxismi on Karl Marxin ja Friedrich Engelsin filosofiseen näkemykseen pohjautuva sosialistinen oppijärjestelmä sekä siihen perustuva yhteiskunnallinen aatesuuntaus. Marxilaisuudessa on monta toisistaan selvästi poikkeavaa suuntausta. Marxilaisuus – ja koko kansainvälinen vallankumouksellinen työväenliike – koki kaksi suurta jakautumista. Ensimmäisen vuosisadan alussa sosiaalidemokraatteihin ja kommunisteihin, toisen niin sanotussa Neuvostoliiton ja Kiinan kiistassa 1960-luvulla. Tärkeä jako kulki myös länsimaisen akateemisen marxilaisuuden ja kommunistisen liikkeen välillä. Marxismi-leninismi on käsite, jota myös käyttivät hyvin monet eri suuntaukset korostamaan sitä että Vladimir Lenin kehitti marxismia ja jatkoi sen perinteitä. Länsimaiden akateeminen marxilaisuus sanoutui suurelta osin irti jälkimmäisestä.

Marxilainen filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Marxilainen filosofia

Marxilaiseen filosofiaan kuuluvat materialistinen historiankäsitys, materialistinen dialektiikka ja paljon muita teoreettisen filosofian osa-alueita. Marxilainen filosofia on ollut suosituinta Manner-Euroopassa. Se on joskus luettu osaksi mannermaista filosofiaa. Erityisesti Frankfurtin koulukunta oli pitkään marxilaisuuden tunnettu edustaja. Eräs viime aikoina tunnettu marxilaista ajattelua edustava teos on ollut Imperiumi.

Marxilaisuus yhteiskuntatieteissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa marxilaisuudella on vahvat perinteet. Esimerkiksi politiikan tutkimuksessa kansainvälisten suhteiden teorioissa marxilaisuus oli pitkään yksi kolmesta koulukunnasta liberalismin sekä realismi-nationalismin rinnalla, nyttemmin tämä kenttä nähdään usein hajanaisempana. Marxilaista kansainvälisten suhteiden teoriaa edustavat nykyään esimerkiksi uusgramscilaiset hegemoniateoriat. Samoin esimerkiksi sosiologiassa marxismilla oli pitkään vahva asema. Taloustieteessä marxilaisuus ei sen sijaan koskaan ollut kovin vahvoilla länsimaiden yliopistoissa, joskin marxilaisia taloustieteen professoreja on edelleen suurten maiden pienissä yliopistoissa. Länsimaisissa taloustieteen suuntauksissa marxilaisuutta ovat edustaneet esimerkiksi monet riippuvuusteorian edustajat, ranskalainen regulaatiokoulukunta, sekä maailmanjärjestelmäteoria. Historiantutkimuksessa marxilaisuus on edelleen yksi teoreettinen vaihtoehto muiden joukossa. Marxilaisessa historiantutkimuksessa tärkeää on tuotantovälineiden ja tekniikan kehityksen vaikutus muuhun yhteiskuntaan.

Suomessa marxilaista yhteiskuntatieteellistä keskustelua pitävät yllä Karl Marx -seura ja Marxilaisen yhteiskuntatieteen seura. Marxismin systemaattinen kritiikki ja dialektinen kumoaminen[1] on eräänä lähtökohtana myös Uusi historia ry:n toiminnassa. Se perustuu filosofi Matti Puolakan uuden historianäkemyksen julkaisuun ja siitä järjestettävä keskusteluun.[2]

Marxilaisuus poliittisena aatteena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisena aatejärjestelmänä marxismi perustettiin vaihtoehtona liberalismille sekä konservatismille, jotka olivat hallinneet länsimaista kulttuuria niin sanotulla modernilla aikakaudella. Marxilaisuus kansainvälisen kommunistisen liikkeen muodossa on myös ollut länsimaisen kapitalismin päävastustaja ainakin vuosina 1917–1991.

Kommunististen puolueiden vallan romahtaminen 1900-luvun lopulla ei johtanut marxilaisuuden poliittista aatejärjestelmää kuolemaan, koska monet marxilaiset olivat hylänneet tukensa Neuvostoliitolle jo aiemmin. Suomessa 1970-luvulla esiintynyt ortodoksimarxilainen taistolaisuus oli länsimaissa suhteellisen poikkeuksellinen ilmiö. Esimerkiksi Ruotsin ja Norjan opiskelijapiireissä suosituin suuntaus oli maolaisuus, jonka kannattajat jäivät Suomessa pieneksi ryhmäksi.

Marxilaisia suuntauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Popper on esittänyt, ettei marxilaisuus täytä tieteen tunnusmerkkejä, sillä sen opit eivät ole edes periaattessa osoitettavissa vääräksi. Popperin mielestä Marxin ennusteet eivät myöskään toteutuneet, ja Marx muutti teoriaansa tilanteen mukaan, jolloin teoriasta tuli näennäistiedettä.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matti Puolakka: Mikä ihminen on? - Marxismin kriisi, maailmanhistorian suurin käänne ja uuden maailmankatsomuksen välttämättömyys.. Vaihtoehtoliike Itu, 1982. ISBN 951-99397-0-9.
  2. Uusi historia Uusi historia ry.
  3. Popper, K. R.: The Open Society and its Enemies, s. 110. Vol. II. London: Routledge, 1974. Suom. Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. (The open society and its enemies, 1945.) Suomentanut Paavo Löppönen. Helsinki: Otava, 1974 (2. painos 2000). ISBN 951-1-01593-1.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Avineri, Shlomo: The Social and Political Thought of Karl Marx. Cambridge: Cambridge University Press, 1968.
  • Callinicos, Alex: The Revolutionary Ideas of Karl Marx. London: Bloomsbury, 2010 (alkup. 1983). ISBN 978-1-905192-68-7.
  • Elster, Jon: An Introduction to Karl Marx. Cambridge: Cambridge University Press, 1986. ISBN 978-0521338318.
  • Kołakowski, Leszek: Main Currents of Marxism. Oxford University Press, 1976. ISBN 978-0393329438.
  • McLellan, David: Marxism After Marx. Basingstoke: Palgrave Macmillan, 2007. ISBN 978-1403997289.
  • Misik, Robert: Marx jokamiehelle. (Marx für Eilige, 2003.) Suomentanut Jukka Heiskanen. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-19695-2.
  • Parkes, Henry Bamford: Marxism: An Autopsy. Boston: Houghton Mifflin, 1939.