Martti Emanuel Juusela
Martti Emanuel Juusela (27. maaliskuuta 1908 Pihlajavesi – 7. lokakuuta 1979 Jyväskylä) oli maakuntaneuvos ja Keskisuomalainen-lehden pitkäaikainen päätoimittaja, vuodesta 1947 aina vuoteen 1973 asti.[1]
Juuselan vanhemmat olivat maanviljelijä, talousneuvos Eemeli Juusela ja Iina Vuorimäki. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1935 toiminnanjohtaja Annikki (Anne-Maria) Hartikainen. Sotiin osallistuneella Juuselalla oli vankka järjestö- ja sanomalehtitausta viidentoista vuoden ajalta, kun hän tuli Keskisuomalaisen päätoimittajaksi. Esimerkiksi 1930-luvulla hän toimi Pohjois-Savon toimitussiheerinä ja päätoimittajana. Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa kesken jääneet opintonsa Juusela suoritti loppuun seuraavalla vuosikymmenellä. Hän oli Maalaisliiton aktiivi, mutta ennen muuta lehtimies, joka kirjoitti yksistään Emanuelin alakerta -pakinoita yhteensä noin 5 500 kappaletta 25 vuodessa. Julkisuudessa Juusela esiintyi melko harvoin, mutta hänellä oli vankkoja tukijoita kuten kansanedustaja, ministeri ja maaherra Eino Palovesi. Juuselan päätoimittajakaudella Keskisuomalainen toimi maltillisesti ja riskejä kaihtaen, mutta kasvoi vähitellen maakuntansa ykköslehdeksi ja etääntyi samalla puoluesidoksistaan. Juuselalle myönnettiin tunnustuksena ansioistaan Suomen ensimmäinen maakuntaneuvoksen arvo vuonna 1974.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 1,0 1,1 Kulha, Keijo K.: ”Martti Emanuel Juusela”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 541–542. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. [https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/1617 v/ Teoksen verkkoversio].
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Martti Juusela, päätoimittaja ja ensimmäinen maakuntaneuvos. Keskisuomalainen, 25.3.2008 (Viitattu 24.11.2015)