Lupaja

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lupaja on kylä Salon kaupungin Perniössä. Kylä sijaitsee Perniön kirkonkylän eteläpuolella Perniönjoen ja Asteljoen yhtymäkohdassa.

Lupaja on maisemaltaan vaihtelevaa. Peltoaukioita halkovat syvät jokilaaksot sekä maantie. Kyläalueella on useita korkeita kallioisia ja metsäisiä mäkiä, joiden päällä on muinaishautoja ja hautaröykkiöitä eri aikakausilta.[1]

Muinaisjäännösten perusteella Lupajan alue on ollut asuttuna viimeistään pronssikaudella. Varhaisin maininta Lupajasta on 1200-luvulta. Lupajassa on ollut suuria maatiloja sekä kappalaisen virkatalo. Tiloilla on työskennellyt käsityöläisiä, joiden torpat ja mäkituvat ovat sijainneet hajallaan pitkin kyläaluetta. Osa niistä lunastettiin maatiloiksi 1920-luvulla.[1] Perniön ensimmäinen kansakoulu, Lupajan kansakoulu, rakennettiin naapurikylän Pappilan puolelle vuonna 1872.[2]

Lupaja muuttui suuresti 1960- ja 1970-luvuilla. Kylästä lopettivat osuuskauppa ja meijeri, toisaalta kylään perustettiin kunnalliskoti. Uusi kantatie 52 halkaisi kyläalueen ja hiljalleen kirkonkylän taajama-asutus on hivuttautunut lähemmäs Lupajaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 1,2 Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Perniön kulttuuriympäristö ja arvot, s. 31. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.
  2. Luettelot Salon seudun merkittävistä rakennetun ympäristön kokonaisuuksista, ryhmistä ja alueista (pdf) Varsinais-Suomen Liitto. Arkistoitu 24.9.2018. Viitattu 30.9.2019.