Leo Riuttu
Leo Aukusti Riuttu (5. kesäkuuta 1913 Tampere – 4. elokuuta 1989 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.
Riuttu esiintyi yli neljän vuosikymmenen ajan Tampereen ja Helsingin teattereissa sekä 1946-1966 kaikkiaan noin 50 elokuvassa. Lisäksi Riuttu esiintyi monissa radio- ja televisiotuotannoissa. Hänen ehkä tunnetuin filmiroolinsa oli alituiseen hihittelevä sotamies (myöh. korpraali) Vanhala jo legendaksi muodostuneessa elokuvassa Tuntematon sotilas (1955).
Riutun näyttämöura alkoi 1930-luvulla Tampereella, ja 1936 hänet kiinnitettiin ammattinäyttelijäksi Tampereen Teatteriin, josta siirtyi 1941 Tampereen Työväen Teatteriin, jossa Riuttu työskenteli vuoteen 1949 saakka. 1949 Riuttu siirtyi Suomen Kansallisteatteriin, jossa hän teki monia huomattavia näyttämöosia eläkkeelle jäämiseensä vuoteen 1980 saakka. Riutun muistettavimpiin teatterirooleihin kuului mm. Rikos ja rangaistus-näytelmän Marmeladov ja Särkelä iten Heroja.
Riutun ensimmäinen elokuvarooli oli kirjailijan ystävä E.A. Forsell elokuvassa Minä elän (1946), ja tämän jälkeen Riuttu tulkitsi Eino Leinoa toisessa taiteilijaelämänkertaelokuvassa Ruusu ja kulkuri (1948). Riutun varsinainen läpimurtorooli valkokankaalla oli Väiski komediassa Professori Masa (1950). 1950-luvulta lähtien Riuttu nähtiin parin vuosikymmenen ajan lukuisissa kepeissä komediarooleissa mm. Matti Kassilan, Edvin Laineen ja Aarne Tarkaksen elokuvissa, mm. kirjailija K.V. Laihosena Kassilan elokuvassa Komisario Palmun erehdys (1960).
Riutun viimeinen elokuvaesiintyminen oli Affun osa Tarkaksen komediassa Johan nyt on markkinat (1966), mutta Riuttu nähtiin tämän jälkeen vielä monissa televisiotuotannoissa, viimeksi Rudolf Holstin roolissa televisiosarjassa Sodan ja rauhan miehet (1978).
Riuttu julkaisi vuonna 1973 kaskukokoelman "Teatteriväen makeimmat naurut". Riuttu palkittiin Pro Finlandialla 1964, ja hän oli vuodesta 1939 lähtien naimisissa modisti Irja Birkmanin kanssa. Riuttu kuoli 76 vuoden ikäisenä vuonna 1989.
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ”Minä elän” (1946)
- Ruusu ja kulkuri (1948)
- Kanavan laidalla (1949)
- Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (1950)
- Professori Masa (1950)
- Katarina kaunis leski (1950)
- Sadan miekan mies (1951)
- Kuisma ja Helinä (1951)
- Neljä rakkautta (1951)
- Tervetuloa aamukahville eli Tottako toinen puoli (1952)
- Radio tulee hulluksi (1952)
- Salakuljettajan laulu (1952)
- Omena putoaa... (1952)
- Hän tuli ikkunasta (1952)
- Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy (1952)
- Siltalan pehtoori (1953)
- Varsovan laulu (1953)
- Alaston malli karkuteillä (1953)
- Taikayö (1954)
- Pessi ja Illusia (1954)
- Putkinotko (1954)
- Onnelliset (1954)
- Olemme kaikki syyllisiä (1954)
- Leena (1954)
- Kunnioittaen (1954)
- Hilmanpäivät (1954)
- Minäkö isä! (1954)
- Tuntematon sotilas (1955)
- Pastori Jussilainen (1955)
- Minä ja mieheni morsian (1955)
- Lähellä syntiä (1955)
- Kukonlaulusta kukonlauluun (1955)
- Silja – nuorena nukkunut (1956)
- Ratkaisun päivät (1956)
- Jokin ihmisessä (1956)
- Lain mukaan (1957)
- Miriam (1957)
- Syntipukki (1957)
- Herra sotaministeri (1957)
- Verta käsissämme (1958)
- Sven Tuuva (1958)
- Äidittömät (1958)
- Skandaali tyttökoulussa (1960)
- Komisario Palmun erehdys (1960)
- Iloinen Linnanmäki (1960)
- Pikku Pietarin piha (1961)
- Olin nahjuksen vaimo (1961)
- Miljoonavaillinki (1961)
- Kultainen vasikka (1961)
- Johan nyt on markkinat! (1966)
- Sodan ja rauhan miehet (1978) (tv-sarja)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Leo Riuttu Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- [https://www.elonet.fi/fi/henkilo/102918
v Leo Riuttu Elonetissä]