Kuraattori
Kuraattori (latinan sanasta curare: huolehtia, hoitaa, vaalia) voi olla sosiaalityöntekijä, joka toimii koulussa lasten ja nuorten parissa koulun oppilashuollossa[1], osakunnan toiminnan johtaja tai taidenäyttelyn järjestäjä.
Osakuntien ja opiskelijajärjestöjen kuraattorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin yliopiston osakunnilla on kuraattorit. Osakuntien kuraattorit ovat osakunnan toimintaan hyvin perehtyneitä, yleensä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita jäseniä. Ensimmäiset kuraattorit aloittivat osakunnissa 1680-luvulla [2]. Kuraattorin tehtävänä on johtaa osakunnan toimintaa inspehtorin keskittyessä yhteyksiin yliopiston ja osakunnan välillä.
Myös monilla Helsingin yliopiston tiedekuntajärjestöillä on kuraattori, esimerkiksi valtiotieteellisen tiedekunnan Kannunvalajilla, Svenska social- och kommunalhögskolanin StudOrgilla ja Yliopiston farmasiakunnalla. Näissä järjestöissä kuraattori on yleensä vanhempi opiskelija tai valmistunut yhdistyksen entinen jäsen, jonka tehtävänä on tukea ja neuvoa järjestön hallitusta. Muutamissa opiskelijajärjestöissä kuraattorin tehtävää vastaa seremoniallinen yhdistyksen puheenjohtajan tehtävä, esimerkiksi Pykälä ry:ssä.
Näyttelykuraattorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englanninkielinen sana curator tarkoittaa muun muassa museon intendenttiä. Kuraattori-sana alkoi Suomessa 1980-luvulta alkaen tarkoittaa myös näyttelyn ja erityisesti taidenäyttelyn järjestäjää. Kuraattori voi organisoida esimerkiksi taidemuseossa tai taidegalleriassa esitettäviä taidenäyttelyitä.[3] Kuraattorin työ on kuratointia.[4] Kuraattoria kutsuttiin aikaisemmin Suomessa näyttelykomissaariksi, mutta nykyisin kuraattori-sana on korvannut sen. Näyttelykuraattorit toimivat usein varsinkin kansainvälisten taidenäyttelyiden järjestäjinä.
Kuraattori saattaa valita näyttelyn taiteilijat, järjestää sen rahoitusta, markkinointia ja tiedotusta sekä hoitaa näyttelyn järjestämiseen liittyviä käytännön asioita. Kuraattori toimii usein yhteyshenkilönä esimerkiksi taidemuseon tai taidegallerian, sponsoreiden ja taiteilijoiden välillä. Kuraattori laatii usein taidenäyttelyn konseptin, jossa määritellään sen idea, tarkoitus ja tavoitteet. Kuraattori on tässä mielessä paljolti sama kuin tuottaja.
Vuonna 2007 perustettu Suomen Kuraattorien Yhdistys SKY ry toimii Suomessa taiteen ja kulttuurin kentällä sekä instituutioissa että itsenäisesti työskentelevien kuraattorien ja alan muiden toimijoiden aatteellisena etujärjestönä. Se pyrkii vakiinnuttamaan kuraattorien ammattinimikkeen, tekemään kuraattorien työtä ja työnkuvaa tunnetuksi sekä parantamaan heidän työmahdollisuuksiaan. [5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Jukka Vuolle: Ammattilaishaastattelu: KOULUKURAATTORI Kirsti Carpén, 45 v AVO ammatinvalintaohjelma. 4.5.2005. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 16.12.2014.
- ↑ Osakunnat - Historiaa Osakuntien yhteisvaltuuskunta. Viitattu 15.10.2014.
- ↑ Ville Pajarinen, Kuraattorit suomalaisessa taidepuheessa. Sisällönanalyysi vuosien 1990 ja 2000 Taide-lehdistä. Kirjassa Pekka Vartiainen (toim.), Kulttuurin kentällä, Sarja D, Opinnäytetyöt 3, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2006
- ↑ Kari Haakana: Päivän sana: kuratointi Aikaleima, Blogit. 12.10.2011. Oy Yle Ab. Viitattu 15.10.2014.
- ↑ Suomen Kuraattorien Yhdistys. Viitattu 9.12.2008.