Krooninen haimatulehdus
Krooninen haimatulehdus eli krooninen pankreatiitti on haiman pitkäaikainen tulehdus, johon liittyy haiman rakenteen ja toiminnan häiriöitä. Kroonisen haimatulehduksen ilmaantuvuus on noin 5–7/100 000 vuodessa.[1]
Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kroonisen haimatulehduksen yleisin syy (60–70 prosenttia tapauksista) on pitkäaikainen alkoholinkäyttö. Oireita alkaa tulla 6–12 vuoden runsaan alkoholinkulutuksen jälkeen. Kroonisen haimatulehduksen saattaa aiheuttaa myös haimatiehyen kaventuma, jonka syynä voi olla esimerkiksi arpi, haiman pseudokysta tai kasvain. Noin kolmasosassa tapauksista sairauden syy ei koskaan selviä, jolloin puhutaan idiopaattisesta haimatulehduksesta. Harvinainen autoimmuunihaimatulehdus voi myös johtaa haiman vajaatoimintaan. Lasten kroonisen haimatulehduksen yleisin syy maailmalla on kystinen fibroosi, joka on kuitenkin Suomessa melko harvinainen tauti.[1]
Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kroonisen haimatulehduksen yleisimmät oireet ovat pitkään jatkunut ylävatsakipu, rasvaripuli ja pahoinvointi. Vatsakipu on jaksoittaista, liittyy usein ruokailuun ja saattaa säteillä selkään. Henkilön yleistila heikkenee ja paino vähitellen laskee. Osalla kroonista haimatulehdusta sairastavista on kuitenkin hyvin vähän oireita, mikä voi vaikeuttaa taudin havaitsemista.
Krooninen haimatulehdus aiheuttaa haiman vajaatoiminnan. Haiman eksokriininen osa erittää ruoansulatusentsyymejä, joita tarvitaan ravintoaineiden imeytymiseen suolistosta. Haiman vajaatoiminnan seurauksena ruoansulatusentsyymien tuotanto vähenee tai loppuu, jolloin ruoka-aineiden imeytymishäiriöt johtavat aliravitsemukseen, ripuliin ja painonlaskuun. Myöhemmässä vaiheessa haimatulehdus tuhoaa haiman endokriinisen osan Langerhansin saarekkeet, jolloin insuliinintuotanto loppuu ja henkilölle kehittyy diabetes. Diabeteksen saa noin kymmenen prosenttia kroonista alkoholihaimatulehdusta sairastavista henkilöistä. Kun diabetes ja imeytymishäiriö ilmaantuvat, haiman toiminnasta on tuhoutunut jo 80–90 prosenttia.[1]
Diagnostiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kroonisen haimatulehduksen diagnoosi tehdään oirekuvan, haiman toimintakokeiden ja kuvantamistutkimusten perusteella. Ulosteesta tutkitaan haiman erittämien entsyymien elastaasi-1:n ja kymotrypsiinin pitoisuudet, ja verestä voidaan mitata lipaasin ja amylaasin pitoisuudet. Vatsan ultraäänitutkimuksella ja tietokonetomografialla voidaan nähdä haiman ja haimatiehyiden laajentuminen sekä pseudokystat. Tähystyksessä tehtävä ERCP-tutkimus näyttää hyvin haimatiehyiden tautimuutokset. Tarvittaessa voidaan tehdä vatsan natiiviröntgentutkimus, endoskooppinen ultraäänitutkimus tai magneettikolangiografia. Kuvantamistutkimusten osoittamat haimatiehyiden kalkkeumat ovat taudille tunnusomainen löydös.[1]
Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkoholinkäytön lopettaminen on tärkeä osa kroonisen haimatulehduksen hoitoa. Haimatulehduksen aiheuttama kipu hoidetaan tulehduskipulääkkeillä tai tarvittaessa vahvemmilla kipulääkkeillä.
Ravitsemushoidolla korjataan imeytymishäiriöistä johtuvaa aliravitsemusta. Hoidon perustana on säännöllinen, riittävästi energiaa sisältävä ravinto, jonka voi jakaa 5–6 pieneen päivittäiseen ateriaan. Keskipitkäketjuisia triglyseridejä sisältävä öljy (MCT-öljy) imeytyy hyvin ja saattaa parantaa ravitsemustilaa. Rasvaliukoisten vitamiinien (A, D, E, K) ja B12-vitamiinin korvaushoito voi olla tarpeellinen.[1]
Entsyymikorvaushoidossa otetaan aterioiden yhteydessä haimaentsyymivalmistetta, joka on yleensä pakattu enterokapseleihin ja liukenee ohutsuolessa. Entsyymivalmiste korvaa haiman puutteellista ruoansulatusentsyymituotantoa ja parantaa ravintoaineiden pilkkoutumista suolessa. Valmiste sisältää tavallisesti lipaasia, amylaasia ja proteaasia.[1]
Kroonisen haimatulehduksen aiheuttaman diabeteksen hoidossa käytetään yleensä pistosinsuliinia, mutta osalla potilaista tablettimuotoinen hoito on riittävä. Kirurginen hoito voi tulla kyseeseen, jos haimassa on selvä rakenteellinen häiriö, kuten haimatiehyen tukos, pseudokysta tai haimatiehytkivi. Autoimmuunihaimatulehdus hoidetaan kortikosteroideilla.[1]
Tautia sairastavista on elossa kymmenen vuoden kuluttua keskimäärin 70 prosenttia ja 20 vuoden kuluttua 45 prosenttia. Ennusteeseen vaikuttaa alkoholinkäytön ja tupakoinnin lopettaminen, ikä sairastuessa ja muut samanaikaiset sairaudet.[2]
Pienelle osalle kroonista haimatulehdusta sairastavista henkilöistä kehittyy pitkällä aikavälillä haimasyöpä.