Karkausvuosi länsimaisessa ajanlaskussa
Karkausvuosi länsimaisessa ajanlaskussa on 366-päiväinen vuosi, jonka helmikuuhun on lisätty 29. päivä eli karkauspäivä, kun taas normaalisti helmikuussa on 28 ja vuodessa 365 päivää. Karkauspäivä lisätään vuoteen, jotta kalenterivuoden vuodenajat vastaisivat astronomisia vuodenaikoja. Karkauspäivää vietetään neljällä jaollisina vuosina, paitsi vuosisadoista vain neljälläsadalla jaollisina. Karkauspäivä lisätään, koska Maan kierto Auringon ympäri kestää noin 365 päivää, viisi tuntia, 48 minuuttia ja 46 sekuntia, jolloin 365-päiväiset kalenterivuodet eivät aivan vastaa maan kiertoaikaa.
Juliaanisessa kalenterissa karkausvuosi on poikkeuksetta joka neljäs vuosi[1], vuosiluvun ollessa jaollinen neljällä. Gregoriaanisessa kalenterissa tästä on se poikkeus, että täydet vuosisadat (eli sadalla jaolliset vuodet) eivät ole karkausvuosia muulloin kuin joka 400. vuosi (eli vuosi on jaollinen 400:lla). Esimerkiksi vuodet 1700, 1800 ja 1900 eivät olleet karkausvuosia, mutta 1600 ja 2000 olivat.[2]
Karkauspäivän ajankohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen vuoden 46 eaa. Roomassa käytettiin kalenteria, jossa käytettiin karkauspäivän sijasta kokonaista karkauskuukautta, joka sijoitettiin vuoden loppuun. Vuoden ensimmäinen kuukausi oli maaliskuu ja viimeinen helmikuu paitsi karkausvuosina. Karkausvuosina helmikuu katkaistiin 23-päiväiseksi ja karkauskuukausi lisättiin sen jälkeen. Kun Julius Caesar määräsi voimaan tulevaksi juliaanisen kalenterin, joka oli karkauspäivien määrää lukuun ottamatta sama kuin gregoriaaninen, hän määräsi, että karkauspäivää vietettäisiin joka neljäs vuosi ja se sijoitettaisiin samaan kohtaan, kuin aikaisemmin karkauskuukausi, helmikuun 24. päiväksi. Roomalaisessa päiväyskäytännössä siitä käytettiin nimitystä bis sextus ante kalendas martias eli "uudestaan kuudes päivä ennen maaliskuun kalendae-päivää (maaliskuun 1. päivää)". Tästä ovat peräisin karkausvuoden ja -päivän nimitykset eräissä nykyisissäkin kielissä, esimerkiksi ranskaksi karkausvuosi on année bissextile.
Karkauspäivänä pidetään Euroopassa yleisesti helmikuun 29. päivää, vaikka Julius Caesarin määräyksen mukaan karkauspäivä onkin karkausvuosien helmikuun 24., ei 29. päivä. Karkauspäivä vain lisätään helmikuuhun. Luonnollinen ajatus on, että päivä on 29. helmikuuta, jonka numeroista päivää ei helmikuussa karkauspäivättöminä vuosina olekaan. Ruotsissa ja Suomessa kuitenkin noudatettiin 1990-luvulle asti Julius Caesarin määräyksen mukaista käytäntöä, jossa almanakkoihin karkauspäivä merkittiin helmikuun 24. päiväksi. Tämän jälkeen helmikuun lopussa olevat nimipäivät siirtyivät karkausvuosina seuraavaan päivään, esimerkiksi Matin päivä oli muutoin 24. helmikuuta mutta karkausvuosina 25. helmikuuta. Suomessa karkauspäivä päätettiin siirtää helmikuun 29. päiväksi vuonna 1998. Karkauspäivä oli perinteisellä paikallaan 24. helmikuuta ensimmäisestä Ruotsin kalenterista vuodesta 1608 alkaen. Ruotsi päätti 1990-luvun puolivälissä siirtää karkauspäivän helmikuun 29:ksi päiväksi, ja Suomi teki samoin vuonna 1998.[3] Molemmissa maissa oli karkauspäivä ensi kertaa 29.2. vuonna 2000.
Sillä seikalla, että karkauspäiväksi aikaisemmin katsottiin 24. (eikä 29.) päivä helmikuuta, ei ainakaan Suomessa ollut muuta merkitystä kuin nimipäivien siirtyminen. Esimerkiksi säädettyjä määräaikoja laskettaessa se ei vaikuttanut, vaan täysinä kuukausina tai vuosina säädettyjen määräaikojen katsottiin aina (myös karkausvuoden helmikuun lopulla), päättyvän yhtä monentena kuukauden päivänä kuin alkoivatkin (tai jos kuukaudessa ei ollut vastaavaa päivää, sen viimeisenä päivänä). Samoin Kalevalan päivä oli karkausvuosinakin 28. helmikuuta. Tämä aiheutti sen, että karkausvuosina Kalevalan päivä oli eri nimipäivänä kuin muina vuosina.
Sanan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kustaa Vilkunan mukaan karkauspäivä-sana perustuu mahdollisesti karata-sanan vanhaan merkitykseen "hypätä". Kun merkkitikkua puukalenterissa muulloin siirrettiin seuraavaan päivään, karkauspäivänä sitä vain hyppäytettiin sormilla paikallaan.
Traditio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perinteen mukaan karkauspäivänä nainen saa kosia miestä[4]. Edelleen perinteen mukaan kosinnasta kieltäytyvän miehen pitää vastineeksi ostaa hamekangas kosineelle naiselle. Presidentti Kekkonen sai useita kosintakirjeitä leskeksi jäätyään ja vastasi kohteliaasti kieltävästi jokaiseen niistä hamekankaan kera.[5]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Antsadata-kohde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 29. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.4.2010).
- ↑ Oja, s. 43
- ↑ Oja, s. 29, 52.
- ↑ Karkauspäivänä nainenkin saa kosia Yle.fi 9.02.2016 Viitattu 8.9.2016
- ↑ Näin Kekkonen torjui kosijat ESS 11.10.2013 Viitattu 8.9.2016