Kansanrintama

Osa artikkelisarjaa
Puoluepolitiikka
Poliittinen kirjo Oikeisto Äärioikeisto Keskusta-oikeisto Keskusta Keskusta-oikeisto Radikaali keskusta Keskusta-vasemmisto Vasemmisto Keskusta-vasemmisto Äärivasemmisto
Puolueohjelma Demokratia Globalismi Internationalismi Islamismi Kommunismi Konservatismi Kristillisdemokratia Libertarismi Liberalismi Populismi Progressivismi Sosiaalidemokratia Sosialismi Synkretismi Tasavaltalaisuus Vihreä politiikka Ympäristön suojelu
Puolueorganisaatio Aluepuolue Blokkipuolue Kaaderipuolue Kartellipuolue Kansanpuolue Työväenpuolue Yrittäjäpuolue Yleispuolue
Puoluejohtaja Puoluejohtaja Puoluesihteeri
Puoluejärjestelmä Yksipuolue Kaksipuolue Monipuolue
Koalitio Hallitus Oppositio Allianssi Hung-parlamentti Vähemmistöhallitus Enemmistöhallitus Porvarihallitus Sinipunahallitus Suuri koalitio Koalitiohallitus Punamultahallitus Kansanrintama Sateenkaarihallitus

Kansanrintama (ransk. front populaire) on poliittinen yhteistyömuodostelma, jossa kommunistit liittoutuivat sosiaalidemokraattien ja keskiryhmien, muun muassa liberaalien, kanssa vastustaakseen 1930-luvulla voimistunutta fasismia ja kansallissosialismia. Toisen maailmansodan jälkeen kansanrintamaa on käytetty yleisnimityksenä koko vasemmiston yhdessä keskustan kanssa muodostamalle hallitukselle.

Ensimmäinen kansanrintama syntyi Ranskassa 1934 jälkeen vasemmiston ja keskustan muodostaessa liittouman, joka voitti vaalit 1936. Kansanrintaman mahdollisti toisaalta keskustalaisten puolueiden ja demokraattisen työväenliikkeen kokema uhka fasismin taholta ja toisaalta kommunistien muuttuminen yhteistyöhaluisiksi osittain Neuvostoliiton muuttuneen ulkopolitiikan vuoksi. Kommunistisen liikkeen puolelta Neuvostoliiton ulkopolitiikan tukemiseksi Euroopan maissa kansanrintamapolitiikkaa Neuvostoliitosta koordinoi Komintern. 1930-luvun laman aiheuttama oikeistoradikalismin nousu sai aikaan kansanrintamaa vastaavia muodostelmia myös muissa maissa.

Kansanrintama osana Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa Kominternissa

Kominternin kuudennessa kongressissa 1928 kannatettiin vielä kompromissitonta vallankumousta. Vielä Adolf Hitlerin tultua valtaan Saksassa 1933 uusi Josif Stalin neuvostoliittolais-saksalaisen hyökkäämättömyyssopimuksen uskoen, ettei kansallissosialistien valta Saksassa pysyisi.

Vuonna 1934 oli jo osoittautunut, että kansallissosialistinen valta jää Saksaan pysyvästi, minkä vuoksi Neuvostoliitto ryhtyi etsimään tukea muun muassa Ranskasta ilmavoimien avuksi peläten japanilaisten uhkaavan Neuvostoliiton Itä-Aasiaa Mantšuriasta.

Saksan muututtua Neuvostoliitolle ja kommunismille vähitellen uhaksi oli Kominternin muutettava politiikkansa läntisille demokratioille myönteiseksi.

Kansanrintaman synty Ranskassa

Ranskassa Croix de feu -puolueen kannatuksen kasvu sai kommunistit ja sosiaalidemokraatit 14. heinäkuuta 1935 yhteistyöhön. Marraskuussa 1935 Léon Blumin johdolla hän, Edouard Daladier, Maurice Thorez, Édouard Herriot, Daniel Mayer ja muut muodostivat kommunisti-, sosialisti- ja radikaalipuoluetta sitovan kansanrintaman.

Toukokuussa 1936 kansanrintama voitti kansalliskokouksessa 40 lisäpaikkaa, yhteensä 376 paikkaa vaalikannatuksen noustessa 54 prosentista 57 prosenttiin. Sosiaalidemokraattien Léon Blumista tuli pääministeri 5. kesäkuuta 1936.

Matigon sopimuksilla Ranskaan tuli 7. kesäkuuta 1936 työehtosopimusjärjestelmä. Kahden viikon vuosiloma vahvistettiin. Lakot ja palkankorotukset johtivat inflaatioon ja Ranskan frangi jouduttiin lopulta devalvoimaan. 40 tunnin työviikko vahvistettiin, Ranskan keskuspankki kansallistettiin samoin kuin myös puolustusvälineteollisuutta.

Saksan miehitettyä Reininmaan 7. maaliskuuta 1936 Versailles’n rauhansopimuksen ja Locarnon sopimuksen vastaisesti ja Ranskan epäonnistuttua sen estämisessä Belgia irtautui Ranskan kanssa solmimastaan puolustussopimuksesta ja julistautui puolueettomaksi.

Kansanrintama Espanjan tasavallan johdossa

Pääartikkeli: Espanjan kansanrintama

18. heinäkuuta 1936 Espanjan sisällissota alkoi ja Ranskan kansanrintamalle oli luonnollista tukea kansanrintamahallituksen johtamaa Espanjan tasavaltaa kapinan aloittaneita sekä kansallissosialistisen Saksan ja fasistisen Italian tukemia kansallisia vastaan.

Espanjan tasavaltalainen pääministeri José Giral pyysi Ranskalta apua Emilio Molan, Francisco Francon ja José Sanjurjon johtaman kapinan kukistamiseen. Blum lupasi lähettää tueksi tykistöä ja ilmavoimia.

Blum joutuu sitoutumaan puolueettomuuteen

Ison-Britannian Stanley Baldwin ja Anthony Eden vastustivat Espanjan tasavaltalaisen tukemista, samoin myös Ranskassa radikaalipuolueen edustajat Blumin hallituksessa. Näkyvä tuki Espanjan tasavallalle olisi johtanut hallituksen hajoamiseen radikaalien vetäessä tukensa pois kansanrintamalta. Ranska sitoutui Kansainliiton jäsenten piiristä koottuun Puuttumattomuuskomiteaan toivoen sen rajoittavan myös Italian ja Saksan toimia Espanjan tasavallan kaatamiseksi kapinallisia tukemalla.

Kommunistit protestoivat Blumin politiikkaa vastaan. Blumin hallitus joutui eroamaan 22. kesäkuuta 1937. Oppositiossa Blum kannatti edelleen puuttumattomuuspolitiikkaa. Tultuaan uudelleen pääministeriksi 13. maaliskuuta 1938 Blum kannattikin tukea Espanjan tasavallalle. Tätä vastustivat kuitenkin lehdistö sekä oikeisto- ja keskustapoliitikot Philippe Pétain ja Maurice Gamelin. Blumin II hallitus joutui eroamaan jo 10. huhtikuuta 1938. Uudeksi pääministeriksi tuli Édouard Daladier.

Suomen kansanrintama

Pääartikkeli: Kansanrintama Suomessa

Suomessa kansanrintamaksi voidaan kutsua kansainvälisen esimerkin mukaisesti SDP:n, Maalaisliiton (sittemmin Keskustapuolueen ja Suomen Keskustan) sekä SKP-SKDL:n pohjalle muodostunutta hallitusyhteistyötä toisen maailmansodan jälkeen. Suomessa ovat hallinneet näin määritellyt kansanrintamahallitukset vuosina 1944–1948, 1966–1970, 1970–1971, 1975–1976 ja 1977–1982.

Suomessa yleisesti on käytetty SDP:n ja Maalaisliiton/Keskustan muodostamista hallituksista nimitystä punamulta, joka koetaan neutraaliksi nimitykseksi. Rinteen hallitusta, jonka muodostivat SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP, jotkut ovat kutsuneet kansanrintamaksi. Hallituksen piirissä sitä kutsuttiin uudeksi punamullaksi. Samalla hallituspohjalla ja -ohjelmalla jatkoi Marinin hallitus.

Kansanrintamahallitukset Suomessa:

• 17.11.1944 – 17.4.1945 Paasikiven II hallitus
• 17.4.1945 – 9.3.1946 Paasikiven III hallitus
• 26.3.1946 – 29.7.1948 Pekkalan hallitus
• 27.5.1966 – 22.3.1968 Paasion I hallitus
• 22.3.1968 – 14.5.1970 Koiviston I hallitus
• 15.7.1970 – 29.10.1971 Karjalaisen II hallitus (SKDL erosi hallituksesta 26.3.1971)
• 30.11.1975 – 29.9.1976 Miettusen II hallitus
• 15.5.1977 – 26.5.1979 Sorsan II hallitus
• 26.5.1979 – 19.2.1982 Koiviston II hallitus
• 19.2.1982 – 6.5.1983 Sorsan III hallitus (SKDL erosi hallituksesta 31.12.1982)
• 6.6.2019 – 10.12.2019 Rinteen hallitus
• 10.12.2019 – Marinin hallitus

Unidad Popular

Yksi kuuluisimmista toisen maailmansodan jälkeisistä kansanrintamista oli Chilen presidentiksi Salvador Allenden valinnut kansanrintama 1973. Kansanrintamakausi päättyi presidentin murhaan presidentinpalatsissa Chilen ilmavoimien pommitettua Chilen hallituksen rakennuksia ja sitä seuranneeseen Yhdysvaltain tukemaan kenraali Augusto Pinochetin johtaman oikeiston vallankaappaukseen 11. syyskuuta 1973.