Kalmarin unioni
Kalmarin unioni Kalmarunionen (norjaksi, ruotsiksi, tanskaksi) Kalmarsambandið (islanniksi) Kalmar unioni (grönlanniksi) Kalmarsamveldið (fääriksi) Unio Calmariensis (latinaksi) |
|||
---|---|---|---|
|
|||
|
|||
Valtiomuoto | personaaliunioni | ||
Monarkki |
Ensimmäinen: Margareeta I (1387–1412) Viimeinen: Kristian II (1513–1523) |
||
Pääkaupunki |
Roskilde (1397–1416) Kööpenhamina (1416–1523) |
||
Uskonnot | roomalaiskatolisuus | ||
Historia | |||
– Kalmarin unioni perustettiin | 17. kesäkuuta 1397 | ||
– Engelbrektin kapina | 1434–1436 | ||
– Tukholman verilöyly | 7.–10. marraskuuta 1520 | ||
– Kustaa Vaasa Ruotsin kuninkaaksi | 6. kesäkuuta 1523 | ||
– Kalmarin unioni purettiin | 1523 | ||
Viralliset kielet | tanska, muinaisruotsi, norja | ||
Kielet | islanti, fääri, norni, saksa, suomi, saamelaiskielet, grönlanti, karjala | ||
Valuutta | markka, äyrityinen, penning | ||
Edeltäjät |
Norja Ruotsi Tanska |
||
Seuraajat |
Ruotsi Skotlannin kuningaskunta Tanska-Norja |
Kalmarin unioni oli personaaliunioni Pohjoismaissa vuosina 1397–1523. Personaaliunioniin kuuluivat aikoinaan Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtakunnat. Näiden valtakuntien alueisiin kuuluivat myös suuri osa Suomesta, Islanti ja Färsaaret, pieni osa Pohjois-Saksaa ja aina 1470-luvulle asti sittemmin Skotlannille siirtyneitä saaria, kuten Shetlanti ja Orkneysaaret. Teoriassa myös Grönlanti oli unionin aluetta. Personaaliunionin jäsenvaltakunnat säilyttivät erilliset lakinsa ja valtaneuvostonsa, mutta niillä oli yhteinen kuningas.
Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalmarin unioni syntyi, kun Tanskan ja Norjan kuningatar Margareeta I valittiin vuonna 1389 Ruotsin hallitsijaksi. Personaaliunionin katsotaan kuitenkin varsinaisesti alkaneen Eerik XIII Pommerilaisen kruunajaisista 1397, jolloin kuningatar Margareeta I laaditutti unionikirjeen. Kirjeen sitovuudesta on kuitenkin kiistelty, sillä siitä puuttuvat monien osanottajien sinetit. Vaikka Eerik XIII Pommerilainen kruunattiin kuninkaaksi, käytti Margareeta I todellisuudessa valtaa kuolemaansa asti.
Kalmarin unionin päätökset tehtiin etupäässä Tanskassa. Personaaliunioni aiheutti lopulta ristiriitoja, sillä Ruotsi oli politiikassaan kiinnostunut idästä, nykyisen Venäjän suunnasta (Novgorod, Moskovan Venäjä, joka syntyi 1500-luvulla), kun taas Tanskan intressit suuntautuivat enemmän etelää kohti (Hansaliitto).
Hajoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalmarin unioni pysyi koossa vuoteen 1412 asti, jolloin kuningatar Margareeta I kuoli. Tämän jälkeen osa ruotsalaisista kapinoi uutta unionikuningasta vastaan. Personaaliunioni palautettiin lopulta, mutta tämän jälkeenkin 1400-luvun historiaa leimasivat Ruotsissa esiintyneet jatkuvat pyrkimykset irrottautua personaaliunionista pysyvästi. Tämä johti väkivaltaisuuksiin sekä Ruotsin sisällä että Tanskan ja Ruotsin välillä.[1]
Vuonna 1520 Tanskan kuningas Kristian II hyökkäsi Ruotsiin ja valloitti samalla Tukholman. Kruunajaisjuhlissaan uusi kuningas teloitutti korkea-arvoisia ruotsalaisia. Tapahtumaa kutsutaan Tukholman verilöylyksi. Pian tämän jälkeen Kalmarin unioni hajosi lopullisesti ja Ruotsin kuninkaaksi nousi Kustaa Vaasa.[2] Norja kuitenkin pysyi Tanskan yhteydessä vielä tämän jälkeen vuoteen 1814 saakka.
Kalmarin unionin muisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1800-luvun keskivaiheilla esiintynyt skandinavistinen aate sai innoitusta Kalmarin unionin muistosta.
Uutta Kalmarin unionia ehdotettiin Ruotsissa vuonna 2009, kun ruotsalainen historiantutkija Gunnar Wetterberg ehdotti Pohjolan liittovaltion perustamista. Dagens Nyheter -lehteen kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa Wetterberg perustelee liittovaltiota monilla synergiaeduilla. Uudessa valtiossa olisi 25 miljoonaa asukasta, ja se olisi maailman kymmenenneksi suurin talousmahti; se jättäisi jälkeensä muun muassa Venäjän ja Brasilian.[3] Suomessa lahtelainen apulaispoliisipäällikkö Aimo Ojanen esitti Kalmarin unionin henkiinherättämistä vuonna 2006 kirjassaan Eilispäivää ei ole.[4] Personaaliunionin pääkaupungiksi hän esitti Maarianhaminaa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kalmarin unioni ja Suomi Etälukio. Viitattu 28.1.2016.
- ↑ Ennen vuotta 1952 Pohjoismainen yhteistyö. Norden. Viitattu 27.10.2018.
- ↑ Ruotsissa ehdotetaan pohjoismaista liittovaltiota Yle Uutiset. 27.10.2009. Viitattu 28.1.2016.
- ↑ Ojanen, Aimo: Eilispäivää ei ole. Tampere: Pilot-Kustannus, 2006. ISBN 952-464-504-1.