Kahdenkertainen kirjanpito

Kahdenkertainen kirjanpito on kirjanpitotapa, jossa jokaisen tapahtuman yhteydessä merkitään sekä mistä raha on otettu että minne se on laitettu.

Historia

Kahdenkertaisen kirjanpidon kehittäminen on merkitty italialaisen matemaatikon, Leonardo da Vincin työtoverin, fransiskaanimunkki Luca Paciolin (n. 1450 - 1514) ansioksi. Paciolin pääteos oli "Summa di arithmetica, geometrica, proportione et proportionalita". Kirja julkaistiin vuonna 1494 ja tässä kirjassa on esitetty muun matemaattisen tutkimuksen ohessa kahdenkertaisen kirjanpidon periaatteet. Teos merkitsi kahdenkertaisen kirjanpidon läpimurtoa ja Paciolin kuvaama menetelmä on periaatteessa toiminut pohjana kaikille sen jälkeen julkaistuille kirjanpidon oppaille. Ilmeisestikään hän ei keksinyt kahdenkertaista kirjanpitoa, mutta kuvasi selkeästi venetsialaiskauppiaiden käyttämän menetelmän. Ensimmäinen suomenkielinen kirjanpidon oppikirja julkaistiin 1800-luvun puolivälissä, jolloin ilmestyi August Liliuksen oppikirja Käyttännöllinen opastus Yksinkertaisessa kirjanpidossa varsinkin Tehdastelijoille ja Ammattilaisille. Tämä opus käsitteli kuitenkin vain yhdenkertaista italialaista kirjanpitoa. Kahdenkertaisen kirjanpidon periaatteet tulivat suomalaisiin oppikirjoihin vasta 1900-luvun alkupuolella.

Periaate

Kahdenkertaisen kirjanpidon perusidea on seurata kahta taloudellista asiaa:

1. Mihin rahaa on käytetty?
2. Mistä raha on saatu?

Esimerkki:

1. Rahan käyttö: Ostettu elokuvalippu 10 €
2. Rahan lähde: Oma Kukkaro 10 €

Rahoitustapahtumissa rahan lähteitä ovat pääoman hankinta ja suoritteiden myynti. Rahan käyttöä on kolmenlaista: tuotannontekijöiden hankinta (työ, raaka-aineet, koneet), pääoman palautukset ja voitonjako.

Tili

Eri rahan käytön kohteita ja rahan lähteitä kutsutaan tileiksi. Tilin vasenta puolta kutsutaan nimellä debet ja oikeaa puolta nimellä kredit. Debetiin merkitään aina rahan käyttö ja kreditiin vastaavan taloudellisen tapahtuman rahan lähde, jolloin rahan käytön summa on aina sama kuin rahan lähteenkin, jos kirjanpidossa ei ole tehty virheitä. Tällöin on kuitenkin rahan "käytöksi" luettava myös sen jääminen toistaiseksi yrityksen kassaan, joka taas voi olla myös rahan (välittömänä joskaan ei viimekätisenä) "lähteenä". Yksi kahdenkertaisen kirjanpidon alkuperäisiä ideoita olikin nimenomaan virheiden paljastuminen automaattisesti.

Kirjanpitoon merkittävät liiketapahtumat luokitellaan seuraavasti:

1. Menot.

Menot kirjataan rahan käyttönä Menotilien Debet-puolelle. Samalla kirjataan myös vastaavansuuruinen erä kassatilin tai muun rahoitusomaisuustilin Kredit-puolelle (josta raha otetaan). Menot jakautuvat lyhytvaikutteisiin ja pitkävaikutteisiin (usealla tilikaudella vaikuttaviin) menoihin.

2. Tulot

Tulot kirjataan rahan lähteenä Tulotilien Kredit-puolelle. Samalla kirjataan myös vastaavansuuruinen erä kassatilin tai muun rahoitusomaisuustilin Debet-puolelle (jonne saatu rahamäärä menee).

3. Rahoitustapahtumat

Rahoitustapahtumat aiheutuvat menoista ja tuloista johtuvista maksuista. Tämän lisäksi rahoitustapahtumia ovat omistajien sijoitukset ja luotonantajilta saadut lainat sekä näitä vastaavat palautukset, korot ja osingot.

4. Oikaisuerät

Edellä mainittujen tapahtumien oikaisut. Nämä ovat usein virheen korjauksia tai voivat johtua esimerkiksi alennuksista johtuvista muuttuneista rahamääristä.

5. Siirtoerät

Siirtoerät muodostuvat, jos tulo tai meno siirretään toiselle talousyksikölle.

Menon ja tulon syntyminen

Kahdenkertaiseen kirjanpitoon kirjattava meno syntyy samalla hetkellä kun yrityksen tuotannontekijä otetaan vastaan. Esimerkiksi ravintolalle syntyy meno samalla hetkellä kun se vastaanottaa keittiöön vihanneslähetyksen. Vihanneslähetyksen maksaminen viikkoa myöhemmin ei enää synnytä menoa, se on rahoitustapahtuma.

Tulo syntyy yritykselle samalla hetkellä kun sen valmistama tuote tai palvelu luovutetaan asiakkaalle. Kun asiakas maksaa ostamansa tuotteen pari viikkoa myöhemmin, on kyseessä jälleen rahoitustapahtuma.

Katso myös

• Yhdenkertainen kirjanpito