Kadettikunta

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kadettikunta ry on itsenäisen Suomen kadettikouluissa upseerin tutkinnon suorittaneiden upseerien ja Maanpuolustuskorkeakoulussa sekä puolustushaara-, aselaji- ja toimialakouluissa opiskelevien kadettien maanpuolustusaatteellinen yhteisö.

Itsenäisen Suomen Kadettikoulun ensimmäinen kurssi alkoi 25.1.1919 ja päättyi 31.3.1920. Kadettikoulun vuosipäivän juhlaan kokoontuneet ensimmäisen kadettikurssin upseerit perustivat Kadettikunnan 27.1.1921.

Kadettikunnan jäseneksi voidaan hyväksyä Suomen kansalaisena Suomessa upseerin tutkinnon suorittanut henkilö tai Suomen kansalaisena upseerin tutkintoa suorittava kadetti. Kadettikunnan hallitus hyväksyy upseerin tai kadetin jäseneksi hakemuksen perusteella.

Kadettikunnan nykyinen puheenjohtaja on kenraalimajuri Jari Kallio.

Kadettikunnan toiminnan tarkoituksena on:

  • Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen.
  • Kadettiupseerien ammattitaidon kehittäminen.
  • Upseerin ammattiylpeyden ja arvostuksen vaaliminen.
  • Upseerikunnan verkottuminen turvallisuuden ja  maanpuolustuksen toimintakenttään ja osallistuminen asiantuntijoina siinä käytävään keskusteluun.
  • Kansalaisten maanpuolustustahdon vahvistaminen  jakamalla tietoa Suomen turvallisuuspolitiikasta ja  maanpuolustuksesta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.