Juliaaninen kalenteri

Juliaaninen kalenteri, vanhojen suomalaisten kielessä vanha luku, on ollut käytössä Euroopassa antiikin ajoista saakka.^selvennä Sitä tarkentamaan kehitettiin 1500-luvulla gregoriaaninen kalenteri eli uusi luku.^selvennä Kalenteri perustuu laskelmaan, jonka mukaan vuodessa on 365,25 vuorokautta. Juliaaninen kalenteri on tällä hetkellä (vuodesta 1900 alkaen) 13 vuorokautta gregoriaanista kalenteria jäljessä. Vuonna 2100 ero kasvaa 14 vuorokaudeksi.

Historia

Juliaaninen kalenteri on nimetty Julius Caesarin mukaan. Caesar määräsi sen otettavaksi käyttöön Rooman tasavallan ajan ajanlaskukaaoksen vuoksi. Kalenterin kehitti aleksandrialainen tähtitieteilijä Sosigenes vuoden 46 eaa. aikoihin, ja se muistuttaa erästä Egyptissä käytettyä kalenteria. Juliaanisessa kalenterissa vuodessa on 365 päivää, ja joka neljäs vuosi on karkausvuosi, johon lisätään karkauspäivä. Kalenterista tuli täysin riippumaton kuunkierrosta. Kuukausien nimet ja pituudet ovat juliaanisessa kalenterissa samat kuin gregoriaanisessakin, mutta siinä kukin kuukausi alkaa nykyisin 13 päivää myöhemmin kuin gregoriaanisen kalenterin mukaan.

Kun Caesarin kalenteria ryhdyttiin toteuttamaan vuonna 46 eaa. todettiin, että edellisen virheellisen kalenterin myötä kevään tulo oli siirtynyt maaliskuusta toukokuunkin yli. Aikaisemmassa roomalaisessa kalenterissa oli käytetty karkauskuukautta, mutta sen mukaan ottamisesta olivat päättäneet paikalliset johtajat. He saattoivat unohtaa lisätä tarpeellisen karkauskuukauden, ja toisaalta he saattoivat mielivaltaisesti lisätä ylimääräisiä karkauskuukausia saadakseen lisää hallitusaikaa. Tämä johti siihen, että uskonnolliset juhlat osuivat liian varhaiseen aikaan tähtitieteellistä vuotta eivätkä niihin tarvittavat viinit ja viljat olleet ehtineet tarpeeksi kypsyä. Jotta vuodenajat olisivat täsmänneet kalenterin kanssa, oli viimeistä vuotta ennen uuden kalenterin käyttöönottoa pidennettävä jopa 445 päivään.

Juliaanisessa, kuten gregoriaanisessakin, kalenterissa kuukaudet ovat eri pituisia: tammi-, maalis-, touko-, heinä-, elo-, loka- ja joulukuu 31-päiväisiä, huhti-, kesä-, syys- ja marraskuu 30-päiväisiä ja helmikuu 28-, karkausvuonna 29-päiväinen.

Vuoden vaihteena pidettiin päivää 1. tammikuuta, koska tuolloin Rooman konsulit astuivat virkaansa. Myöhemmin hankala konsulien virkakausiin perustuva vuosien lasku korvattiin 15-vuotisilla indiktiojaksoilla, jotka perustuivat verotusarvojen uudelleenarviointiin (indiktio, lat. indictiō), ja jossa uusi verovuosi, indiktio (lat. indictiō) alkoi alun perin 1. syyskuuta. Bysantissa ja ortodoksisessa kirkossa vuoden alkuna on pidetty myös Augustuksen syntymäkuukautta elokuuta. Vladimir Suuren otettua juliaanisen kalenterin käyttöön vuonna 988 hän määräsi vuoden aluksi 1. maaliskuuta. Samaa päivämäärä on käytetty myös Englannissa.

Vuosilukuja ei aluksi yleisesti käytetty. Eräissä roomalaisissa dokumenteissa vuodet on luetteloitu kaupungin perustamisesta lähtien (ab urbe condita). Näin ainakin Augustuksen julkaisemassa konsulien luettelossa Fasti Capitolini, jossa ko. vuosi on 752 eaa. Terentius Varro on käyttänyt ajanlaskun alkukohtana vuotta 753 eaa., jonka renessanssin ja modernit historioitsijat ovat omaksuneet. Censorinus on 300-luvulla kirjoittanut että näin laskettu vuosi vaihtui Parilia-juhlan yhteydessä 21. huhtikuuta, jolloin kaupungin perustamista juhlittiin, eikä konsulien virkaanastumisen yhteydessä.

Vladimir Suuren käyttöönottama kalenteri laski vuodet lähtien Bysantin kreikkalaisessa perinteessä käytetystä maailman luomisesta (Anno Mundi), joka tapahtui laskelmien mukaan 1. syyskuuta 5509 eaa. Tämä vuosien lasku oli käytössä Bysantissa vuoteen 1453 ja Venäjällä vuoteen 1700.

Juliaanisen kalenterin omaksuivat myös kristityt, jotka tosin muuttivat kristillisen ajanlaskun vuosiluvut alkamaan Kristuksen syntymästä. Tämän keksi 500-luvulla munkki Dionysius Exiguus. Ajanlaskun alkukohdan osuminen Jeesuksen syntymään on tosin kyseenalaista.

Kalenterin tarkkuus

Juliaaninen kalenteri perustui laskelmaan, jonka mukaan trooppisessa vuodessa on 365,25 vuorokautta. Koska todellisuudessa trooppinen vuosi on noin 11 minuuttia lyhyempi, juliaanisessa kalenterissa karttuu yksi vuorokausi liikaa 128 vuodessa. Keskiajalla huomattiin, että juliaaninen kalenteri jäi jälkeen luonnollisista vuodenajoista. Sen vuoksi esimerkiksi kevätpäiväntasaus oli 1500-luvulle mennessä siirtynyt maaliskuun 25. päivästä 11:nteen.

Tämän virheen korjaamiseksi katolisissa maissa siirryttiin jo vuonna 1582 gregoriaaniseen kalenteriin. Siinä kuukausien nimet ja pituudet ovat samat kuin juliaanisessakin, mutta ne alkoivat tuolloin 10, nykyisin 13 päivää aikaisemmin. Tuolloin siis hypättiin ajanlaskussa 10 päivän yli, lokakuun 4. päivästä suoraan 15. päivään. Kuitenkin karkausvuosisäännössä on ero: gregoriaanisessa kalenterissa täysistä sataluvuista vain 400:lla jaolliset ovat karkausvuosia.. Tämän vuoksi 10 päivän ero on tähän mennessä kasvanut 13 päivään.

Kalenteri Suomessa

Ruotsissa (myös Suomessa) käytettiin juliaanista kalenteria 28. helmikuuta 1700 asti ja uudelleen 1. maaliskuuta 1712 – 17. helmikuuta 1753. Väliaikana maaliskuusta 1700 30. helmikuuta 1712 asti käytössä oli täysin oma ruotsalainen kalenteri.

Venäjä luopui juliaanisesta kalenterista vasta 1918. Venäjän vallan aikana Suomessa ja Venäjällä oli käytössä eri kalenterit, ja asiakirjoihin merkittiin kaksoispäiväykset.

Pääosa ortodoksikirkoista käyttää edelleen juliaanista kalenteria. Venäjän vanhauskoiset saattavat käyttää sitä edeltävää kalenteria, jossa vuodet lasketaan maailman luomisesta.

Lähteet

• Oja, Heikki: Aikakirja 2007. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 22.4.2010).