Helluntaiherätys

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helluntaiherätys
Chama pentecoste.svg
Suuntautuminen protestantismi
Teologia karismaattisuus
anabaptismi
Hallinto presbyterianismi
Toiminta-alue Pohjois-Amerikka
Perustaja Charles Fox Parham
William J. Seymour
Perustettu 1900-luvulla Yhdysvalloissa
Irtautunut metodismin pyhitysliikkeestä
Jäseniä n. 100-200 miljoonaa
Osa artikkelisarjaa
Helluntaiherätys
William Joseph Seymour.jpg
Osa artikkelisarjaa
Protestantismi
Latin version of the Christian cross which is used by virtually all Protestant denominations

Helluntaiherätys eli helluntailaisuus on yksi suurimmista kristinuskon protestanttisista suunnista maailmassa. Helluntailiike sisältää hyvin eri tavoin ajattelevia ja toimivia itsenäisiä kirkkoja ja yhteisöjä. Helluntalaisuus korostaa paikallisseurakuntien itsenäisyyttä ja on yhtäältä uudistus- ja herätysliike muiden kirkkokuntien sisällä. Yhteistä helluntailaisuudelle on protestanttisten periaatteiden, kuten raamatullisuuden, pelastuskäsityksen ja yleisen pappeuden korostaminen.[1][2] Käytännön tasolla seurakuntien järjestäytyminen ja toiminta eroavat maiden ja kulttuurien välillä.[3] Helluntaiherätyksen tausta on metodismissa ja pyhitysliikkeessä.[4][5][6][7][8]

Helluntaiherätyksen katsotaan saaneen alkunsa 1900-luvun alussa huomaamattomasta Los Angelesin Azusa-kadun herätyksestä ja siitä on kasvanut sadan vuoden aikana maailmanlaajuinen liike. Klassisella helluntailaisuudella arvioitiin vuonna 2016 olevan lähes 300 miljoonaa seuraajaa ja helluntailais-karismaattisten kirkkojen seuraajia oli vuonna 2021 jo yli 655 miljoonaa. Erityisen vahvaa helluntailaisuus on Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.[9][10][3] Helluntailaisuus on jaettu perinteisesti kolmeen kehitysvaiheeseen: klassiseen helluntaiherätykseen, karismaattiseen liikkeeseen ja uuskarismaattisuuteen.[11]

Helluntailaisia yhdistää maailmanlaajuisesti joka kolmas vuosi järjestettävä maailmankonferenssi. Konferenssi järjestettiin ensimmäisen kerran Zürichissa vuonna 1947. Konferenssi on järjestetty myös Helsingissä vuonna 1964 ja tullaan järjestämään uudelleen vuonna 2025.[12] Euroopan tasolla helluntaikirkot kokoontuvat Euroopan helluntaikonferenssiin.[3]

Pohjoismaihin helluntaiherätys tuli varhain 1900-luvun alussa ja pohjoismailla on ollut tärkeä rooli myös helluntaiherätyksen eurooppalaisessa yhteistyössä. Erityisesti ruotsalainen Lewi Pethrus oli avainroolissa yhteistyön aloittamisessa. Nykyisin pohjoismaiden helluntaiyhteisöt tekevät yhteistyötä Pohjoismaiden helluntaiyhteisö-verkoston kautta. Maailmanlaajuisesti merkittävä helluntailainen kirkkokunta on Assemblies of God. Monet Suomen helluntaiseurakunnista ovat järjestäytyneet Suomen Helluntaikirkkoon ja vastaavasti Ruotsissa Pingst FFS-järjestöön.[13]

Oppi ja tunnuspiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntailaisuus on ensisijaisesti kristillinen liike, joka sisältää monia erilaisia eri tavoin ajattelevia kirkkoja ja yhteisöjä. Helluntailaisuus on yhtäältä uudistus- ja herätysliike muiden kirkkokuntien sisällä. Yhteistä helluntailaisuudelle on yleisten prostestanttisen periaatteiden, kuten raamatullisuuden, pelastuskäsityksen, yleisen pappeuden sekä kongregationalismin eli seurakuntien itsehallinnon korostaminen. Monet suuret helluntaikirkot ovat kuitenkin kirjanneet keskeiset opinkappaleensa, kuten esimerkiksi Suomen Helluntaikirkko on tehnyt.[1][2]

Raamatullisuus ja pelastuskäsitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntailainen oppi perustuu Raamattuun, jota pidetään Jumalan sanana ja opin sekä uskonelämän ylimpänä auktoriteettina. Helluntailaiset ovat osa perinteistä protestantismia sekä raamatullisuudessa että ihmisen pelastumisessa yksin armosta. Helluntailaiset korostavat henkilökohtaista uskonratkaisua sekä sen myötä tehtävää parannusta ja elämän muutosta.[14]

Seurakuntien itsenäisyys ja yleinen pappeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntailaisuuden seurakuntaoppi perustuu paikallisseurakuntien itsenäisyyteen ja se tunnustetaan myös niissä maissa, joissa on yhtenäinen katto-organisaatio seurakuntien välillä. Seurakunta on helluntailaisten mukaan uskovien yhteisö, johon kuuluu siihen vapaaehtoisesti liittyneitä, uskonsa tunnustaneita ja kastettuja jäseniä. Yhteistä kaikille helluntailaisille on kaikkien uskovien pappeuden korostaminen.[15]

Helluntailiikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntailainen kristillisyys jaetaan perinteisesti kolmeen kehitysvaiheeseen:[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntaiherätyksen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apostolic Faith Mission -seurakuntarakennus Los Angelesin Azusa-kadulla vuonna 1907.

Helluntaiherätyksen juuret ovat 1800-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttaneissa baptisti- ja metodistikirkkojen pyhitysliikkeissä. Helluntaiherätyksellä ei ole varsinaista perustajaa, mutta helluntailiikkeen synty yhdistetään metodistipastori Charles Fox Parhamiin ja hänen Kansasiin perustamaan raamattukouluun. Parhamin johtamassa rukoustilaisuudessa Angnes Oznam sai Pyhän Hengen kasteen ja alkoi puhua kielillä. Hetken kuluttua sama tapahtui Parhamille ja muille oppilaille.[16]

Parhamin opetuksia seurannut pastori William J. Seymour johti Los Angelesin kuuluisaa Azusa-kadun herätystä vuosina 1906–1909, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset kokivat Pyhän Hengen kasteen. Herätys sai maailmanlaajuista huomiota ja teki helluntailaisuudesta kansainvälisen liikkeen. Aluksi helluntailaisuus toimi kirkkojen sisäisenä uudistusliikkeenä, mutta muodosti pian omia seurakuntia, kun kirkot suhtautuivat liikkeeseen varauksellisesti tai vihamielisesti.[17]

Teologiset kysymykset jakoivat helluntailiikettä alkuaikoina. Pastori William H. Durham ei hyväksynyt pyhitysoppia, vaan hänen mukaansa Pyhän Hengen kaste oli tarjolla kaikille uskoville ilman pyhityskokemusta. Durhamin näkemykset vetosivat sellaisiin helluntailaisiin, joilla ei ollut metodisti- tai baptistitaustaa.[16] Vuonna 1914 helluntailiikkeestä erosi ykseyshelluntailaisuuden haara, joka kieltäytyi tunnustamasta uusitestamentaalisen ajan kolminaisuusoppia ja kastavat yksinomaan Jeesuksen nimeen.[1]

Saapuminen Pohjoismaihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva Tukholman Filadelfiakirkon kokouksesta marraskuussa 1930.
Pääartikkeli: Helluntaiherätys Ruotsissa, Suomen Helluntaiherätyksen historia

Helluntailaisuus levisi Eurooppaan norjalaisen metodistipapin Thomas Ball Barrattin toiminnan ansiosta. Barratt oli Yhdysvaltain matkallaan kosketuksissa Azusa-kadun herätyksen kanssa. Norjaan paluunsa jälkeen, vuonna 1906, Barratt alkoi pitämään kokouksia, joissa puhuttiin armolahjoista, henkikasteesta ja kielillä puhumisesta. Barratt piti kokouksia myös Tukholmassa.[18]

Mielenkiinto helluntailaisuutta kohtaan heräsi Suomessa, kun Kotimaa-lehti julkaisi raportteja Barrattin Tukholman kokouksista.[18] Barratt piti kokoussarjan Suomessa, helluntaiherätyksen "äidiksi" kutsutun Hanna Castrénin kotona vuonna 1911. Pekka Brofeldtin raportoi kokouksista Kotimaa-lehdessä ja alkuvaiheessa hänestä muodostui liikkeen "isähahmo". Ensimmäinen helluntaiseurakunta perustettiin Helsingissä vuonna 1915. Vuonna 1920 vakiintunnutta seurakuntajärjestystä kannattaneesta helluntaiherätyksestä jakautui vapaata järjestäytymistä ja avointa ehtoolisyhtyettä kannattanut Helluntaiystävät. Vuonna 1960 pääliikkeestä jakautui Vapaa helluntaiherätys, joka palasi liikkeeseen vuonna 1980. Vuonna 2003 helluntailaisuuden piirissä oli kastetut jäsenet ja perhepiirit mukaan lukien yli 100 000 ihmistä. Vuonna 2003 liike järjestäytyi Suomen Helluntaikirkko-nimiseksi yhdyskunnaksi. Kaikki helluntaiseurakunnat eivät ole kuitenkaan liittyneet mukaan järjestöön.[1]

1960-luvun nuorisoherätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva helluntaiherätyksen Juhannuskonferenssista 2006.

Helluntaiherätykselle oli alkuaikoina ominaista luottamus Joelin kirjan profetian täyttymiseen ja liikettä on seurannut joukko uusia, pienempiä ja suurempia herätyksiä. 1960-luvulla syntyivät mm. herätystä uudistava Maranata-liike ja Jeesus-liike sekä tiiviisti tämän yhteydessä karismaattinen liike. Jeesus-liike ja karismaattinen liike rakensivat yhteyttä kaikkien kristittyjen välille ja myös helluntailiikkeen julistus koki uudistuksen karismaattisuuden suhtautuessa myönteisesti Pyhän Hengen työhön.[19] Jeesus-liikkeen epämuodollinen tyyli, matala hierarkia ja musiikillinen tyyli auttoivat helluntailaisten läpimurrossa valtavirtaan.[20]

1960-luvun nuorisoherätys tuli tunnetuksi New Yorkilaisen Mau Mau-jengin johtaja Nicky Cruzin uskoontulosta sekä pastori David Wilkersonin toiminnasta 1950- ja 1960-luvun New Yorkissa. Nicky Cruzin tarinaa kuvaavasta Risti ja linkkuveitsi-kirjasta tuli kansainvälinen myyntimenestys ja kirja julkaistiin myös Suomessa 1965. Cruzin tarina vaikutti ns. Jeesus-herätysten leviämiseen ja evankelioimistyöhön. Wilkersonin perustama Teen Challenge-toiminta kasvoi 1960-luvulta alkaen kansainväliseksi.[21]

Kansainvälinen nuorisoherätyksen aalto vaikutti myös Suomen helluntaiseurakunnissa ulospäin suuntautuvan evankelioimistyön voimistumiseen ja muun muassa Kristillisen alkoholisti- ja narkomaanityö ry:n perustamiseen vuonna 1971. Erityisesti Ritu Ylipahkalan uskoontulo nousi 1970-luvun herätyksen symboliksi.[21]

1980-luvun kasvu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyväskylän helluntaikirkko Hippoksella syyskuussa 2019.

1980-luvulla helluntaiherätys levisi erityisen voimakkaasti kolmannessa maailmassa ja kansainvälinen helluntailiike kasvoi runsaasti. Uudessa herätyksessä oli vahvoja karismaattisia piirteitä. Euroopassa kasvu on Pohjoismaita lukuunottamatta jäänyt pienemmäksi. 1980-luvulta lähtien herätys vaikutti vahvasti uskonnolliseen elämään ja sekä Ruotsissa että Suomessa perustettiin uusia seurakuntia. 1970- ja 1980-luvuilla helluntaiherätys koki voimakasta kasvua Suomessa ja erityisesti herätyssaarnaaja Niilo Yli-Vainio jätti kasvun johtohahmona jälkensä suomalaiseen uskonnolliseen elämään. Yli-Vainion kokoukset keräsivät runsaasti väkeä ja herätykseen osallistuivat niin luterilaiset kuin vapaakirkolliset.[19]

Nykyaikainen helluntailaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla helluntailaisuus on kyennyt vastaamaan monin paikoin maallistumiskehityksen haasteeseen. Esimerkiksi Australiassa suurimmat seurakunnat kuten Hillsong Church, Planet Shakers, Riverside Church ja Paradise Church ovat poikkeuksetta helluntailaisia. Vuonna 2016 helluntailaisten määrä oli kasvanut kymmenessä vuodessa noin 40 000:lla niin, että jäseniä oli yli 260 000. Erityisesti alle 30-vuotiaat ovat muodostaneet suuren kävijäkunnan.[20] Suomessa seurakuntien toiminta- ja johtajuuskulttuurin uudistamiseen pyrkiviä helluntailaisia tai helluntailaistaustaisia seurakuntia ovat mm. Station Jokela, Tampereen helluntaiseurakunta, Fila Church Helsinki, Seinäjoen helluntaiseurakunta ja Houm Church.[22]

Helluntaiherätys nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntaikonferenssi Brasiliassa vuonna 2017.

Helluntailaisuus on nykyisin maailmanlaajuinen ilmiö, jolla on lähes 300 miljoonaa seuraajaa maailmanlaajuisesti. Erityisen vahvaa helluntailaisuus on Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.[9] Yhteensä helluntailaisten ja karismaattisten kirkkojen arvioitiin käsittävän vuonna 2021 yli 655 miljoonan seuraajaa.[23]

Latinalainen Amerikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntailaisuus on merkittävä osa Latinalaisen Amerikan uskonnollista ja yhteiskunnallista maisemaa. 1960-lähtien helluntailaisten määrä alueella on kasvanut dramaattisesti. Vuonna 2005 helluntailaisia oli 13 prosenttia, eli noin 75 miljoonaa alueen lähes 560 miljoonan asukkaan väestöstä. Vuoden 2014 tutkimuksessa lähes joka viides latinalaisamerikkalainen kuvailee itseään protestanttiseksi ja enemmistö heistä tunnistaa itsensä helluntailaiseksi tai kuuluu helluntailaiseen kirkkokuntaan.[9] Vielä vuonna 1970 helluntailaiset ja karismaattiset yhteisöt käsittivät yhteensä enintään 4 prosenttia alueen väestöstä.[24]

Erityisen vahvaa helluntailaisuus on Brasiliassa, Chilessä, Argentiinassa, Guatemalassa, El Salvadorissa ja Nicaraguassa, joissa kaikissa helluntailaiset edustivat vuonna 2005 yli 10 prosenttia väestöstä. Meksikossa, Kolumbiassa ja Perussa helluntailaisväestö on ollut pieni, mutta helluntailaisuuden kasvu on näissä maissa ollut merkittävää.[24] Helluntailaisuus on vaikuttanut myös Latinalaisen Amerikan yhteiskunnallisen elämään. Esimerkiksi Guatemalassa on ollut kaksi helluntailaista presidenttiä ja Brasilian kansalliskongressiin on muodostunut evankelinen vaaliliitto, Bancada evangélica, joka koostuu suurelta osin helluntailaisista. Vuoden 2019 kansalliskongressissa vaaliliittoon kuului 196 edustajaa.[25] Chilen helluntailaiset isännöivät vuosittain itsenäisyyspäivän juhlaa, johon presidentti osallistuu.[24]

Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntailaisuus on saanut kasvavaa sijaa afrikkalaisessa uskonnollisessa ja yhteiskunnallisessa maisemassa. Helluntailaisuus on kasvanut Afrikassa dramaattisesti 1950- ja 1960-lukujen dekolonisaation jälkeen. Vuonna 2005 helluntailaiset edustivat 12 prosenttia eli noin 107 miljoonaa Afrikan lähes 890 miljoonan asukkaan väestöstä. Luku pitää sisältään klassiseen helluntailaisuuteen sitoutuviin yhteisöihin, kuten Assemblies of Godiin, sekä uudempiin karismaattisiin liikkeisiin. Vuonna 1970 helluntailaiset ja karismaattiset käsittivät yhteensä alle 5 % afrikkalaisista.[26]

Helluntailaisuus vaikuttaa lähes kaikkialla Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, mutta sen kasvun laajuus on vaihdellut. Erityisen vahvoja alueita ovat olleet Zimbabwe, Etelä-Afrikka, Ghana, Kongon demokraattinen tasavalta, Nigeria, Kenia, Angola, Sambia ja Uganda joissa kaikissa helluntailaiset ja karismaattiset edustivat vuonna 2005 yli 20 % väestöstä. Yli 10 % väestöstä käsittäviä maita olivat vuonna 2005 Kongon tasavalta, Keski-Afrikan tasavalta, Malawi, Ruanda, Burundi, Liberia ja Mosambik. Helluntailaisten kirkkojen johtajat olivat mukana maanosan demokratisointipyrkimyksissä 1980-luvulla. 1990-luvun jälkeen helluntailaisista on tullut yhä tärkeämpiä yhteiskunnallisia toimijoita. Ugandassa ja Keniassa helluntailaisilla on lukuisia radio- ja TV-asemia. Nigeriassa helluntailainen kirkko on tuottanut useita kristillisaiheisia elokuvia, jotka ovat päihittääneet suosiossa sekulaareja kilpailijoita.[26]

Aasia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasiassa helluntailaisten osuus on pieni suhteessa lähes 4 miljardin väestöön. Vuonna 2005 Aasiassa arvioitiin olevan noin 138 miljoonaa helluntailaista. Tämä luku sisältää sekä klassiset helluntailaiset että uudempiin kirkkokuntiin kuuluvat. Krisityt ovat yleisesti muodostaneet pienen ja toisinaan vainotun vähemmistön useissa Aasian maissa. Helluntalaiset muodostavat vähemmistön protestanttisten liikkeiden joukossa, joskin monet protestanttiset yhteisöt ovat omaksuneet helluntailaisia vaikutuksia. Poikkeuksen muodostavat Etelä-Korea ja Filippiinit. Molemmissa maissa helluntailaiset muodostavat yli 15 % väestöstä. Etelä-Korealainen Yoido Full Gospel Church on maailman suurin kirkko yli 700 000 jäsenellään. Filippiineillä vuonna 1978 perustettu Jesus is Lord-kirkko on kasvanut yli 300 000 jäsenen kirkoksi. Filippiineillä helluntailaisuutta ilmenee myös katolisen kirkon sisällä. Helluntailaisia megakirkkoja on syntynyt myös Intiaan ja Indonesiaan.[27]

Helluntailaiset ovat kasvavasti osallistuneet Aasiassa yhteiskunnalliseen toimintaan. Esimerkiksi korealainen David Yonggi Cho on luonut verkostoja yhteiskunnallisiin vaikuttajiin sekä isännöinyt Israelia puolustavia kokoontumisia ja mielenosoituksia. Yoido-kirkon jäsneet ovat olleet maan äänekkäimpiä Pohjois-Korean ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden puolestapuhujia. Helluntailaiset ja evankeliset yhteisöt ovat olleet Aasiassa usein väkivaltaisten kiistojen kohteena. Indonesian muslimiryhmät, Intian hinduryhmät ja Sri Lankan buddhalaiset ryhmät ovat suhtautuneet kielteisesti helluntailaisuuteen ja kristinuskoon.[27]

Pohjoismaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoismaisissa helluntaiseurakunnissa on perinteisesti korostettu kongregationalismia eli seurakunnan itsenäisyyteen ilman ylätason hallintoelimiä. Tässä suhteessa Pohjoismaat ovat eronneet esimerkiksi amerikkalaisesta sisarjärjestö Assemblies of Godista, joka järjestäytyi osavaltiotasolla hallintoelimeksi 1900-luvun alussa. 2000-luvun alussa Pohjoismaiset helluntaiseurakunnat ryhtyivät järjestäytymään kirkkokunniksi.[28]

Ruotsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helluntaiherätys Ruotsissa

Ruotsalaiseen helluntaiherätykseen kuuluu yli 85 000 jäsentä ja yli 430 helluntaiseurakuntaa. Lähes kaikki seurakunnat kuuluvat valtakunnalliseen Pingst FFS-järjestöön. Helluntaiherätys saapui Ruotsiin vuosien 1906 ja 1907 aikana, Azusa-kadun herätyksen jälkeen. Helluntaiherätys on yksi Ruotsin suurimmista vapaakristillisistä kirkkokunnista.[29]

Ruotsin helluntailiike on toiminut suunnannäyttäjänä muille Pohjoismaille ja erityisesti Lewi Pethruksen työllä on ollut suuri vaikutus liikkeen kehittymiseen. Ruotsalainen helluntailiike on ulospäin suuntautunut ja yhteisöllinen liike. Merkittäviä ruotsalaisia helluntailaisia yhteisöjä ovat Evangelii Häröld-lehti, Kaggeholmin kansanopisto, Dagen-lehti, IBRA-radio sekä filantroppinen säätiö LP-stiftelsen. Hemmets Vän-lehdellä on myös juuret helluntailiikkeessä. Helluntailiike kasvoi Ruotsissa tasaisesti 1980-luvulle saakka.[30]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helluntaiherätys Suomessa

Suomalaiseen helluntaiherätykseen kuuluu 275 seurakuntaa ja yli 45 280 jäsentä.[31][32] Suomen suurin helluntaiseurakunta on Helsingin Saalem, johon kuuluu noin 3 500 jäsentä. Yhteensä Suur-Helsingin helluntaiseurakuntiin kuuluu noin 7 000 jäsentä. Muita suuria helluntaiseurakuntia ovat mm. Tampereen, Turun, Jyväskylän, Seinäjoen, Lahden, Oulun ja Kuopion seurakunnat.[33] Monet suomalaiset helluntaiseurakunnat ovat järjestäytyneet vuonna 2002 perustetun Suomen Helluntaikirkon alle.

Suomen helluntailiike tekee laajaa lähetystyötä ja toimii 47 maassa Euroopassa, Aasiassa ja Itä-Afrikassa. Lähetystyöstä vastaa Fida International, joka tekee lisäksi myös humanitaarista apua ja kehitysyhteistyötä.[34] Suomalaisen helluntailiikkeen lehtiä ovat mm. Ristin Voitto ja Hyvä Sanoma. Aikaisemmin liike on julkaissut myös Maailman Ääret-lehteä.[33] Helluntailiikkeen tunnetuin tapahtuma on kesäisin Keuruulla järjestettävä Juhannuskonferenssi. Suomen helluntaiherätys vastaa myös Iso Kirja-kansanopiston toiminnasta.

Suomen ruotsinkielisillä seurakunnilla on läpi historian olleet tiiviit yhteydet Ruotsiin. Vuosien varrella monet seurakuntien johtajista ovat olleet Ruotsista ja saarnaajat ovat toimineet molempiin suuntiin. Kirjakustantamo Taborförlaget toimi vuosien ajan myös yhdyssiteenä Ruotsin ja Suomen välillä.[30]

Norja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helluntaiherätys Norjassa

Vuonna 2019 Norjan helluntailiikkeeseen kuului yli 40 000 jäsentä ja noin 330 seurakuntaa. Helluntailiikkeen ulkomaanjärjestö Pinsemisjonen tekee lähettystyötä yli 60 maassa. Helluntaiherätyksen evankelioimiskeskus toimii huumeidenkäyttäjien parissa ja ylläpitää noin 15 keskusta.[35]

Tanska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helluntaiherätys Tanskassa

Tanskan suurin helluntaiseurakuntien ja vapaaseurakuntien yhteisö on Mosaik, johon kuuluu yli 40 helluntaiseurakuntaa ja vapaaseurakuntaa. Kirkot ovat itsenäisiä, mutta sitoutuneet samaan oppiin. Mosaikin ulkopuolella toimivia helluntaiyhteisöjä ovat mm. Apostolsk Kirke, Vineyard ja Hillsong[36]

Maantieteelliset jäsenmäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Antsamedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Helluntaiherätys.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahonen, Lauri K.: Suomen Helluntaiherätyksen historia, Päivä Oy, Gummerus, 1994, ISBN 951-622-603-5
  • Herberts, Arne: Ett folk på väg. Den Finlandssvenska pingströrelsen under 75 år. Helsinki: Taborförlaget, 1995. ISBN 951-95278-4-2.
  • Ruohomäki, Jouko: Karismaattisuuden kutsu, Aikamedia, Keuruu, 2009, ISBN 978-951-606-829-2
  • Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo, WSOY, Helsinki, 1997, ISBN 951-0-27265-5
  • Mäkilä, Petri: Helluntailainen – klassisen helluntailaisuuden teologinen ihmiskäsitys, Kuva ja sana, 2010, ISBN 978-951-585-240-3
  • Räntilä, Kari M.: Hyvät Satamat. Suomen kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen opinkäsityksiä, SR-Kustannus, 1995, ISBN 952-9529-15-5

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 1,6 1,7 Veli-Matti Kärkkäinen: Kirkkotiedon kirja, s. 285-326. Vapaakristillisyys, helluntailaisuus ja baptismi. Helsinki: Kirjapaja Oy, 2005.
  2. ↑ 2,0 2,1 Pentecostalism BBC. 2.7.2009. Viitattu 26.8.2022. (englanniksi)
  3. ↑ 3,0 3,1 3,2 Herberts 1995, s. 203–205
  4. ↑ Lauri K. Ahonen, s. 10–15
  5. ↑ Jouko Ruohomäki, s. 66–69
  6. ↑ Helluntaiherätys maailmassa
  7. ↑ Helluntailainen, s. 13, 24, 26–28, 28–29
  8. ↑ Mihin Suomi tänään uskoo, s. 83
  9. ↑ 9,0 9,1 9,2 Why has Pentecostalism grown so dramatically in Latin America? Pew Research Center. 14.11.2014. Viitattu 7.2.2022. (englanniksi)
  10. ↑ Status of Global Christianity 2021 Gordon-Conwell Theological Seminary. Viitattu 8.2.2022. (englanniksi)
  11. ↑ Helluntailaisuus Uskonnot.fi. 15.2.2007. Viitattu 1.5.2021.
  12. ↑ Helluntailiikkeen Maailmankonferenssi 2025 Helsinkiin - "Toivottavasti se nostaa tietoisuutta, että olemme kansainvälisesti aika iso toimija Ristin Voitto. Viitattu 23.10.2021.
  13. ↑ Vuorinen, Anna: PEF, PEM, PWF ja WAGF – helluntailiikkeiden yhteistyössä maailma tulee lähelle Ristin Voitto. Viitattu 27.8.2022.
  14. ↑ Uskon perusteet Netmission. 11.10.2007. Arkistoitu 11.10.2007. Viitattu 26.8.2022.
  15. ↑ Anderson, Allan: An introduction to Pentecostalism. Cambride: Cambridge University Press, 2004.
  16. ↑ 16,0 16,1 Gordon J. Melton: Encylopedia of Protestantism, s. 421. New York: Facts on File, 2005.
  17. ↑ Gordon J. Melton: Encylopedia of Protestantism, s. 60-61. New York: Facts on File, 2005.
  18. ↑ 18,0 18,1 Lauri K. Ahonen: Suomen helluntaiherätyksen historia, s. 32-37. Hämeenlinna: Päivä, 1994.
  19. ↑ 19,0 19,1 Herberts 1995, s. 207–209
  20. ↑ 20,0 20,1 How Hillsong and other Pentecostal megachurches are redefining religion in Australia ABC.net. 28.8.2019. Viitattu 26.8.2022.
  21. ↑ 21,0 21,1 Launonen, Leevi: 1970-luvun valloittava Jeesus-herätys. Retro-lehti, 2020, s. 4. Keuruu: Aikamedia Oy.
  22. ↑ Eerola, Janne & Piipponen, Mitja: Startup Seurakunta. Tampere: Päivä Osakeyhtiö, 2017. ISBN 978-952-475-741-6.
  23. ↑ Status of Global Christianity 2021 Gordon-Conwell Theological Seminary. Viitattu 8.2.2022. (englanniksi)
  24. ↑ 24,0 24,1 24,2 Overview: Pentecostalism in Latin America Pew Research Center. 5.10.2006. Viitattu 7.2.2022. (englanniksi)
  25. ↑ Frente Parlamentar Evangélica do Congresso Nacional Câmara dos Deputatos. 17.4.2019. Viitattu 7.2.2022. (portugaliksi)
  26. ↑ 26,0 26,1 Overview: Pentecostalism in Africa Pew Research Center. 5.10.2006. Viitattu 7.2.2022. (englanniksi)
  27. ↑ 27,0 27,1 Overview: Pentecostalism in Asia Pew Research Center. 5.10.2006. Viitattu 7.2.2022. (englanniksi)
  28. ↑ Vores historie Mosaik.one. Viitattu 31.10.2021. (tanskaksi)
  29. ↑ Historia Pingst. Viitattu 8.2.2022. (ruotsiksi)
  30. ↑ 30,0 30,1 Herberts 1995, s. 202–203
  31. ↑ Seurakunnat suomenhelluntaikirkko.fi. Viitattu 26.8.2022.
  32. ↑ Jäsentilastot: Hiipumiskehitys helluntaiseurakunnissa jatkui hieman loiventuen Seurakuntalainen. 11.1.2020.
  33. ↑ 33,0 33,1 Herberts 1995, s. 201–202
  34. ↑ Lähetystyö Fida International. Viitattu 26.8.2022.
  35. ↑ Pinsebevegelsen i Norge Store norske leksikon. Viitattu 1.11.2021. (norjaksi)
  36. ↑ Pinsekirkerne i Danmark dropper ”pinse” Kristeligt Dagblad. 8.3.2018. Viitattu 15.11.2021.
  37. ↑ 37,00 37,01 37,02 37,03 37,04 37,05 37,06 37,07 37,08 37,09 37,10 37,11 Patrick Johnstone, Operation World, 2001, OM Publishing.
  38. ↑ Kuosmanen, Herätyksen historia, s. 281.
  39. ↑ Kuosmanen, Herätyksen historia, s. 282.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahonen, Lauri K.: Suomen helluntaiherätyksen historia. Vapaan teologisen seuran julkaisuja. Hämeenlinna: Päivä, 1994. ISBN 951-622-603-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://antsawiki.shoutwiki.com/w/index.php?title=Helluntaiherätys&oldid=20238”