Halikon kirkko
| Halikon kirkko | |
|---|---|
 Halikon kirkon eteläinen ovi, nimeltään Joensuun portti, koska Joensuun kreivi rahoitti siiven rakentamisen. Uusgoottilainen tiiliportaali on rakennettu myöhemmin, vuonna 1877. |
|
| Sijainti | Kirkkorinne 1, Halikko |
| Koordinaatit | |
| Seurakunta | Salon seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1460–1475[1] |
| Suunnittelija | useita |
| Materiaali | Harmaakivi |
| Istumapaikkoja | n. 850 |
| Tyylisuunta | useita |
 |
|
Halikon kirkko on 850 hengen osittain keskiaikainen kivikirkko Salossa. Kirkko sijaitsee Halikon keskustassa, kirkonkylällä Kirkkorinteen päällä, ja näkyy kauas. Halikon kirkko on tiekirkko.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhin tieto kirkkorakennuksesta Halikossa on vuodelta 1352. Kyseessä oli puukirkko, jonka sijainnista ei ole varmaa tietoa. Se sijaitsi joko Rikalanmäellä tai nykyisen kirkon paikalla.
Markus Hiekkasen mukaan kirkon tyylipiirteet liittävät kirkon pääosin Länsi-Uudellamaalla työskennelleen Karjaan mestarin töihin. Se rakennettiin todennäköisesti vuosien 1460 ja 1475 välissä.[1] Kirkko on yksi Suomen noin sadasta keskiaikaisesta kivikirkosta. Alun perin harmaakivestä rakennettu kaksilaivainen pitkäkirkko omistettiin Pyhälle Birgitalle, 1300-luvun pyhimykselle. Reformaation seurauksena Halikon kirkon seinät kalkittiin, jolloin keskiaikaiset katoliset maalaukset jäivät kalkkimaalin sisään.
1700-luvulle tultaessa kirkko oli jo huonossa kunnossa ja jäänyt ahtaaksi. Maria Katariina Armfelt laajensi sitä vuonna 1799, mutta se jäi silti liian ahtaaksi. Laajennuksessa kirkkolaivan itäpuolella rakennettiin kokonaan uusi kuori. Laajennuksen suunnitteli turkulainen John Sundsten.
Vielä suuremmat laajennustyöt kirkkoon tehtiin vuosina 1813–1815, jolloin pitkäkirkko laajeni ristikirkoksi Charles Bassin suunnitelmien mukaan. Laajennustyön rahoittivat Joensuun kartanon kreivi Kustaa Mauri Armfelt ja Wiurilan kartanon kreivi August Armfelt. Kirkon uusien etelä- ja pohjoissakaroiden tieltä piti purkaa vanha sakasti, asehuone ja Horn-suvun hautakappeli. Hornien haudat jäivät kirkon alle. Eteläsiipeen rakennettiin uusi ovi ja Armfelt-suvun hauta, jonne on haudattu muun muassa Kustaa Mauri Armfelt sekä hänen isänsä Magnus Wilhelm Armfelt. Lopulta kirkko vielä uusittiin täydellisesti sisältä puuseppä Israel Caireniuksen johdolla. Kiviset holvit purettiin, ja ne korvattiin puisilla tynnyriholveilla. Keskiaikainen kivikirkko muuttui 1800-luvun uusklassistiseksi kirkoksi.
Monet Bassin ratkaisut eivät miellyttäneet seurakuntalaisia, ja parinkymmenen vuoden kuluttua mm. seiniin maalatut doorilaispylväät peitettiin ja ovella ollut empiretyylinen pylväskatos purettiin.
Kirkkoa on korjattu kolmesti 1900-luvulla: 1921, 1959 ja 1989–1990. Vuoden 1959 korjauksessa seinien alta paljastettiin jälleen Bassin suunnittelemat doorilaispylväät ja saarnatuolin takana oleva maalattu verhokangas. Samalla rappauksen alta löytyi yksi keskiaikainen maalaus, osa vihkimäristiä. Maalaukset entisöi teki maalari Fredrik Ellmen.
Viimeisimmässä perusteellisessa korjauksessa kirkko maalattiin aikaisempaa valoisammaksi. Katonrajaan uusittiin samantyylinen koristelu, jollainen löytyi vanhojen maalikerrosten alta. Bassin piirustusten mukaista koristelua palautettiin myös saarnatuolin rungon peileihin. Penkkejä, valaistusta, sakaristoa ja urkuparvea uudistettiin ja vanhaa esineistöä konservoitiin. Kirkko sai vesijohdon, viemärin ja sähkölaitteet. Korjauksen jälkeen vietettiin kirkon 550-vuotisjuhlaa arkkipiispa John Vikströmin johdolla helluntaina 1990.
Halikon kirkon yhteydessä on järjestyksessään kolmas kellotapuli, joka rakennettiin vuonna 1773. Tapuliin hankittiin vuonna 1990 uusi kello rikkoutuneen tilalle. Siinä on teksti: "Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu."
Kansantarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkon rakentamiseen liittyy kansantarina Elinan surmasta, jonka mukaan Klaus Lydekenpoika Djäkn poltti vaimonsa ja lapsensa. Hänen tyttärensä Cecilia oli naimisissa Henrik Olavinpoika Hornin kanssa, ja isänsä syntien sovitukseksi Cecilia sai Henrikin rakentamaan Halikon, Perttelin ja Salon kirkot. Hornien vaikutus kirkkoon on selvä, sillä Joensuun kartanolla oli pappien nimitysoikeus 1440-luvulta lähtien.
Myöhemmin tarina on saanut toisen version, jossa Uskelan Kärkän tilan herra "Huurni", joka joutui syntiensä vuoksi rakentamaan nämä kolme kirkkoa ja konttaamaan niiden välin. Tarinan mukaan hän kuitenkin kuoli matkalla. On myös mahdollista, että tarina olisi kulkeutunut Elinan surmarunon tärkeimmästä laulupaikasta Vesilahdesta.[2]tarvitaan parempi lähde
Sisätilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Halikon kirkon esineistö on esillä kirkossa. Kirkon vanhimpia esineitä ovat vanha alttarilaite ja tamminen krusifiksi 1400-luvulta. Kirkon toinen alttarilaite on Kustaa Hornin lahjoittama vuodelta 1669. Nykyinen alttari rakennettiin 1799, ja samana vuonna Maria Katariina Armfelt lahjoitti alttaritauluksi tuntemattoman tekijän öljymaalauksen Keihäänpisto. Halikon kirkossa säilytetään korvaamattoman arvokkaita vanhoja messukasukoita. Vanhin kasukoista on noin 500 vuotta vanha.
Anders Thulén valmistamat urut ovat vuodelta 1851. J. A. Zachariassen korjasi ne perusteellisesti 1879. Vuonna 1971 ne uusittiin 33-äänikertaisiksi. Vuonna [2002 urut huollettiin ja niiden sointia yhdenmukaistettiin. Kirkon äänentoisto uusittiin vuonna 2001.
Kulttuuriympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Museovirasto on määritellyt Halikon kirkonseudun, johon kuuluu myös läheinen Rikalan muinaislinna, yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[3][4]
 Yli kaksi kilometriä pitkä koivukuja Halikon kirkolta Joensuun kartanoon.[5] |
Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Klickowström-suvun hautakappeli kirkon hautausmaalla.
Joensuun portti Halikon kirkossa. Tiiliportaali on vuodelta 1877.
Keskiaikainen krusifiksi kirkossa.
Kirkon alttaritaulu
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Halikon kirkon oppaan opas
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 1,0 1,1 Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 55. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
- ↑ Elinan surmarunon taustaa - Vesilahti, Laukko www.narvasoft.fi. Viitattu 7.2.2017.
- ↑ Halikon kirkonseutu Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- ↑ Kartta: Halikon kirkonseutu Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. Viitattu 2.10.2010.
- ↑ Uskelan- ja Halikonjoen laaksot, 4. 8. Kuvailu, kulttuuripiirteet, ely-keskus.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Halikon kirkko Antsamedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta - Kirkko Salon seurakunnan sivulla (Arkistoitu – Internet Archive)
- Halikon kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.