H. G. Paloheimo
| H. G. Paloheimo | |
|---|---|
| [[Tiedosto:|250px|]] | |
| Elintarvetoimituskunnan päällikkö | |
|
Paasikiven I hallitus
27.5.1918–27.11.1918 |
|
| Seuraaja | Mikko Collan |
| Kansanedustaja | |
|
1907−1910
|
|
| Ryhmä/puolue | Suomalainen Puolue |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt |
17. lokakuuta 1864 Kangasala |
| Kuollut |
29. kesäkuuta 1919 (54 vuotta) Loppi |
| Ammatti | Teollisuusmies, poliitikko |
| Puoliso |
Elin Hernberg Fanny Olivia Hellén Ida Andersson |
| Tiedot | |
| Puolue | Suomalainen puolue |
| Koulutus | teologisen erotutkinto (1888) |
| Tutkinnot | Helsingin yliopisto |
Hjalmar Gabriel (H. G.) Paloheimo (sukunimi vuoteen 1906 saakka Brander, 17. lokakuuta 1864 Kangasala – 29. kesäkuuta 1919 Loppi) oli suomalainen teollisuusmies, joka perusti ensimmäisen merkittävän suomenkielisten hallitseman teollisuuskonsernin Suomeen.
Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paloheimon vanhemmat olivat kirkkoherra Henrik Erland Brander ja Lovisa Wilhelmina Fredriksson. Hänen veljiään olivat K. A. ja Paavo Paloheimo. Hän valmistui ylioppilaaksi 1884 ja suoritti teologisen erotutkinnon 1888. Pappisvihkimyksen jälkeen Paloheimo määrättiin Hämeenkyrön kirkkoherran apulaiseksi mutta hän sairastui ja joutui ottamaan virkavapaata. Ollessaan sairauslomansa aikana Lopen Santamäen kartanossa vieraana Paloheimo tutustui yhteen kartanon tyttäristä, Elin Hernbergiin ja meni tämän kanssa naimisiin 1889. Samana vuonna hän osti Santamäen kartanon Hernbergin perikunnalta Suomen Hypoteekkiyhdistykseltä saadun kiinnelainan avulla ja ryhtyi harjoittamaan maanviljelyä.
Paloheimon ensimmäinen vaimo kuoli lapsivuoteeseen 1890 ja hän meni naimisiin Fanny Olivia Hellénin kanssa 1892. Toisen vaimon kuoltua 1905 Paloheimo meni kolmannen kerran naimisiin naapurikartanon Kormun tyttären Ida Anderssonin kanssa 1906. Tällöin myös Kormun kartano siirtyi Paloheimon haltuun, ja hän omisti tämän jälkeen noin 6 000 hehtaaria maata pääasiassa Lopen alueella.
Teollisuustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paloheimon teollisuustoiminta sai alkunsa Santamäen kartanon yhteyteen 1890 perustetusta pienestä yksiraamisesta sahalaitoksesta. Paloheimo rakensi sen jälkeen ensin sahalaitoksen Lopen Kesijärvelle 1899 ja sen jälkeen Riihimäelle toisen sahan vuonna 1904, sekä sen yhteyteen voimalaitoksen vuonna 1910. Kesijärven saha yhdistettiin 1907 kapearaiteisella 600 mm raideleveydelle rakennetulla Riihimäen–Lopen rautatiellä Riihimäellä oleviin laitoksiin.
Paloheimon teollisuudenharjoitus laajeni 1909 lasiteollisuuteen kun hänestä tuli pääosakas Osakeyhtiö Riihimäkeen. Sahojen tuottamaa jätettä voitiin nyt käyttää polttoaineena lasitehtaalla. Paloheimon tiiliteollisuus käynnistyi pienestä 1890-luvun puolivälissä Santamäen kartanoon rakennetusta tiilitehtaasta, jota laajennettiin voimakkaasti 1912. Turvebrikettien valmistus teollisesti ei sen sijaan teknisten vaikeuksien vuoksi onnistunut ja Lopelle rakennettu brikettitehdas tuhoutui räjähdyksessä 1916.
Paloheimo laajensi toimintaansa myös muualle Suomeen. Kajaaniin perustettiin Kajaanin Puutavara Oy -nimisen yhtiön nimellä sahalaitos ja myöhemmin sen yhteyteen selluloosatehdas. Vuonna 1911 Paloheimo osti yhdessä veljensä K. A. Paloheimon ja tilanomistaja Nestor Toivosen kanssa Vuojoki Gods Ab:n osakekannan. Tämä yhtiö omisti noin 8 000 hehtaaria metsää Rauman ympäristössä ja näitä metsävaroja hyödyntämään perustettiin Raumalle ensin suuri saha 1912 ja 1915 selluloosatehdas joka käytti sahan tuottamaa jätettä ja pienpuuta. Näistä Rauman laitoksista muodostettiin oma yhtiö Rauma-Wood Ltd. Oy.
Poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paloheimo oli mukana politiikassa ja toimi talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehenä 1904–1905 ja 1905–1906.[1] Hän oli myös Suomalaisen puolueen kansanedustaja 1907–1910 ja jäsen useissa komiteoissa ja vastasi senaattorina elintarvikehuollosta Paasikiven senaatissa 1918.
Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paloheimo kuoli sydänkohtaukseen Lopen Santamäellä kesällä 1919 54-vuotiaana. Hänen leskensä Ida kuoli kuukausi miehensä jälkeen. Perikunta muodosti kuolinpesästä osakeyhtiön, H. G. Paloheimo Oy:n.[2] Tästä Paloheimon yritysryhmästä erosivat 1920-luvulla Kajaanin ja Rauman toiminnot omiksi itsenäisiksi yhtiöikseen ja jäljelle jäivät vain Riihimäen ja Lopen seudulla toimineet tehdaslaitokset.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Paavilainen, Marko: Eversti : upseeri ja teollisuusmies Olli Paloheimo. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31843-4.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Keskisarja, Teemu: Afäärifennomaanit: Paloheimo-veljekset suurliikemiehinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina. WSOY, 2006. ISBN 951-0-31842-6.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
v.aspx H. G. Paloheimo] Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Erkki Tuomioja: Teemu Keskisarjan kirjan arvostelu
- H. G. Paloheimo, Santamäen patruuna
- Kolsan Tiilitehdas Marko Toppi, 12.6.2003
- Kekäläinen, Marja (toim.): Kallio-Kuninkala: taiteen ja talouselämän kohtauspaikka 1899-2006 kuninkala.fi.
| |||||