Eurooppalainen kansalaisaloite
Eurooppalainen kansalaisaloite on Lissabonin sopimuksen mukana tullut uudistus, jonka tarkoitus on lisätä Euroopan unionin demokraattisuutta. Kansalaisaloitteen avulla vähintään miljoona EU-kansalaista voisi ehdottaa Euroopan komissiolle uutta lakialoitetta.
Aloitteeseen täytyy saada allekirjoituksia vähintään neljäsosasta EU:n jäsenmaista eli tällä hetkellä seitsemästä (EU-maita on 27). Allekirjoitukset tulisi kerätä vuodessa ja komission tulisi käsitellä lakialoite kolmessa kuukaudessa. Komission ei ole pakko toteuttaa kansalaisaloitteessa ehdotettua lakialoitetta.[1]
Eurooppalaiset kansalaisaloitteet tulivat käyttöön 1. huhtikuuta 2012. Niistä ensimmäinen, EU:n vaihto-ohjelmia kehittämään pyrkivä Fraternité2020, rekisteröitiin 9. toukokuuta 2012. Vireillä on myös kansalaisaloite ydinvoiman ja uraanikaivostoiminnan kieltämisestä EU-alueella.
10 syyskuuta 2014 EU:n komissio esti kansalaisaloitteen EU:n ja Kanadan sekä EU:n ja Yhdysvaltojen välisten kauppaneuvotteluiden keskeyttämisestä.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ EU:n kansalaisaloitteesta sopimus 15.12.2010. EUROPA – Euroopan unionin portaali. Viitattu 5.1.2011.
- ↑ Kansalaisaloite sensuroitiin: Arhinmäki ja Kyllönen vaativat Kataiselta selitystä Kansan Uutiset 15.9.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Eurooppalainen kansalaisaloite, Euroopan komission virallinen info-sivusto eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta
- Eurooppalainen kansalaisaloite, tietoa Euroopan komission Internet-sivuilla
- EU-kansalaisaloite (Arkistoitu – Internet Archive), Väestörekisterikeskuksen ohjeet tuenilmaisujen keräämiselle
|