Dissosiaatio (psykologia)
Dissosiaatio on psyykkinen puolustuskeino tai sopeutumisreaktio, jonka avulla ihminen erottaa esimerkiksi tietyn psyykkisen toiminnon muista. Ihmisen mieli saattaa kyetä esimerkiksi kytkemään tunteita ja kipua aistivat aivoalueet pois toiminnasta traumaattisen tapahtuman aikana. Ihminen voi vaikkapa "sulkea itsensä ulkopuolelle" johonkin tunteeseen liittyvän (häiritsevän) ajatuksen. (Vrt. assosiaatio). Dissosiaation kehittyminen yhdistetään traumatisoitumiseen.
Ns. normaali dissosiaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihminen voi toimia dissosiatiivisesti ilman, että toimintaa pidetään huolestuttavana, kun se tapahtuu tiettyjen sosiaalisten tilanteiden luomissa puitteissa.
Lapset voivat eläytyä voimakkaasti mielikuvitus- ja roolileikkeihin. Niihin voi kuulua myös kuviteltuja leikkikavereita. Omiin ajatuksiinsa voi vaipua niin, että ns. "unohtaa ympäröivän maailman" (vrt. eskapismi). Tällaista toimintaa saatetaan luonnehtia "päiväunelmoinniksi". Kirjaan, internetiin tai elokuvaan voi uppoutua niin, että tilasta havahtuu vasta esimerkiksi kosketukseen.[1]
Uhkaava tilanne voi saada piilottamaan tai unohtamaan tunteet. Ammattilaisilta edellytetään tämäntyyppistä käyttäytymistä osana ammattitaitoa: lääkärin tai poliisin on kyettävä keskittymään selvittääkseen tilanteen esimerkiksi hengenvaaran tai lisävahinkojen välttämiseksi.[1] Jälkeenpäin voidaan soveltaa debriefingiä tilanteen purkamiseen.
Useiden asioiden tekeminen yhtä aikaa voi synnyttää dissosiatiivisen tunteen.[1]
Dissosiaatio poikkeavana tilana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
On esitetty, että dissosiaatio-termin kehitti Pariisin Salpetriere-sairaalassa työskennellyt professori Pierre Janet (1859–1947), joka oli kiinnostunut ihmisen tajunnantilojen poikkeavuuksista. Toisten käsitysten mukaan termin kehittäjä oli Moreau de Tours, vaikkakin Janet lisäsi sen tunnettuutta käyttäessään sitä Harvardin luennoillaan, jotka julkaistiin vuonna 1907.[2] Janetin esille tuomiin havaintoihin ja dissosiaatiokäsitteeseen pohjaa myös nykyinen traumateoria, persoonallisuuden rakenteellinen dissosiaatio. Siinä dissosiaatio käsitetään persoonallisuuden jakautumisena toisistaan erillisiin psykobiologisiin tiloihin, joista voi seurata myös tajunnan tilan vaihteluita tai ”ympäristön unohtamista” ja poissaolevuutta, mutta itse dissosiaatio-sanalla tarkoitetaan osien irrallaan olemista, ei jotain toimintaa tai yksittäistä kokemusta ja poikkeavaa tilaa. Rakenteellisen dissosiaatio-käsitteen kautta tulevat myös vakavat dissosiaatiohäiriöt ymmärrettäviksi.
Dissosiaatio on yksilön kyvyttömyyttä yhdistää ajatukset, tunteet ja muistot mielekkääksi kokonaisuudeksi. Kyky toimia tietoisena, kokemisen eri puolia integroivana persoonana on heikentynyt. Poikkeavana tilana dissosiativisuus voidaan käsittää muun muassa ajoittaisena poissaolevuutena, ja voimakkaana eläytymiskykynä ilmenevä dissosiatiivisuus voi olla lähinnä luonteenpiirre (joka voi kyllä altistaa sairaalloiseen dissosiatiivisuuteen esimerkiksi psyykkisen trauman seurauksena).
Dissosiatiivisia ilmiöitä tai oireita: psykogeeninen amnesia, depersonalisaatio (oman itsensä kokeminen vieraana tai outona), derealisaatio (ympäristön kokeminen vieraana tai outona), ajan ja paikan tajun kadottaminen, havaintojen vääristyminen tai vaikeus erottaa fantasioita todellisuudesta.[3]
Dissosiaatioilmiöitä esiintyy myös unen aikana. Depersonalisaatio on yleinen kokemus erityisesti stressitilanteissa ja niistä palautumisessa. Dissosiatiiviset ilmiöt ovat huomattavasti harvinaisempia ikääntyneillä.
Dissosiaatiohäiriöt ovat spontaanisti ilmeneviä hallitsemattomia ja toimintakykyä rajoittavia tiloja, mielenterveyden ongelmia. Näitä ovat esimerkiksi dissosiatiivinen identiteettihäiriö, dissosiatiivinen muistinmenetys, dissosiatiivinen pakkovaellus ja depersonalisaatiohäiriö.[3] Erotuksena psykoottisista tiloista dissosiaatiohäiriöinen ei yleensä ole varma siitä, mikä hänen kokemusmaailmassaan on totta ja mikä ei. Mutta psykoottistasoisissa tiloissa hallusinaatiot ja harhaluulot koetaan yleensä vahvasti tosiksi.[4] Suggestioalttius saattaa liittyä esimerkiksi dissosiatiiviseen identiteettihäiriöön.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Huttunen, Matti: Dissosiaatiohäiriö (ajatusten, tunteiden, tekojen ym. erillisyys) Lääkärikirja Duodecim. 30.11.2018. Viitattu 9.8.2020.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Dissosiaatio: yleiskatsaus Trauma ja dissosiaatio. Viitattu 9.8.2020.
- ↑ Hart, Onno & Dorahy, Martin: Pierre Janet and the Concept of Dissociation. The American journal of psychiatry, 2006, 163. vsk, nro 9, s. 1646. doi:10.1176/appi.ajp.163.9.1646-a. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.8.2020. (englanniksi)
- ↑ 3,0 3,1 Huttunen, Matti: Dissosiaatiohäiriö (ajatusten, tunteiden, tekojen ym. erillisyys) Lääkärikirja Duodecim. 30.11.2018. Viitattu 9.8.2020.
- ↑ Lauerma, Hannu: Dissosiaatiohäiriöt ja niiden hoito. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 2002, 118. vsk, nro 21, s. 2199–2205. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.8.2020.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Dissosiaatio Duodecim Terveyskirjasto – Lääketieteen sanasto. Viitattu 9.8.2020.
- Etusivu Trauma ja dissosiaatio . Viitattu 9.8.2020 . [vanhentunut linkki]