Director cantus
Director cantus (lyhennetään usein dir. cant., suom. laulun johtaja) on Suomessa käytössä oleva arvonimi.
Kirkollista alkuperää oleva arvonimi on laajentunut yleisesti musiikin alalle. Tuomiokapituli myöntää director cantuksen arvonimen kanttorille ansiokkaasta palvelusta. Kirkkolaissa ei ole aiemmin ollut mainintaa arvonimestä, mutta tekeillä on muutos. Presidentti voi myöntää arvonimen muillekin kuin kirkkomuusikoille.
Arvonimenä director cantus (dir. cant.) ja director musices (dir. mus.) on käytetty 1800-luvulta saakka, jolloin alettiin palkita ansioituneimpia lukkareita ja lukkari-urkureita arvonimillä director musices (musiikinjohtaja) ja director cantus (laulunjohtaja). Ensimmäinen director musices -arvonimi myönnettiin vuonna 1847 Porvoon lukion laulunopettajalle Carl Frans Blomille. Venäjän vallan aikana näitä titteleitä jaettiin vain harvoille ansioituneimmille, mutta 1920-luvulta alkaen tuomiokapitulit ovat myöntäneet arvonimiä kanttoreille runsaasti, noin 10 ”tirehtöörin” titteliä vuodessa.[1]
Aikaisemmin director cantus ja director musices nimityksiä käytettiin oppilaitosten musiikin tai laulun opettajien nimikkeinä. Esim. Turun katedraalikoulun laulunopettaja ja silloisista laulunjohtajista tunnetuin Johannes Salmenius (1644–1683) oli director cantus. Opettajan tehtävän jälkeen hän toimi Kuopiossa kirkkoherrana. Johannes Salmeniuksesta ei tiedetä paljoakaan, mutta hänen omistuksessaan on ollut merkittävä nuottikäsikirjoitus, ns. Loimaan käsikirjoitus, joka on laadittu jo 1500-luvun lopulla.[2][3]
Nykyiset suomalaiset arvonimet on jaettu 16 ryhmään. Ylimpään ryhmään kuuluvat valtioneuvos ja vuorineuvos, alimpaan director cantus ja director musices.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kyösti Väänänen: Suomen kirkollisen arvonimistön synty ja kehitys – kappale ranki- ja tittelilaitoksen historiaa.. Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 76.1986, s. 74–106., 1986., s. 74-106.
- ↑ Olav. D. Schalin: Kulthistoriska studier. 1946, s. 51. Svenska litteratursällskapet i Finland CCCV., 1946-01.
- ↑ Erkki Tuppurainen: Suomen vanhat virsisävelmät Virtuaalikatedraali. Sibelius-Akatemia. Viitattu 7.2.2021.