Argumentum ad hominem
Argumentum ad hominem tai lyhyesti ad hominem (lat. homo, ihminen), argumentointi henkilöä vastaan, on argumentaation muoto, jossa argumentoija viittaa joihinkin vastapuolen piirteisiin, joilla ei ole merkitystä keskusteltavan aiheen kannalta.[1] Ad hominem määritellään argumentointivirheeksi.[1][2][3]
Ad hominem -argumentin yleinen kaava on seuraava:
- Henkilö X esittää argumentin A
- Henkilön X ominaisuuksissa on jotain vastenmielistä
- Siispä argumentti A on epätosi
Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ad hominem -argumentointivirheessä keskustelija viittaa joihinkin vastapuolen piirteisiin, joilla ei ole merkitystä keskusteltavan aiheen kannalta. Mikäli vastapuolesta esitetyt väitteet ovat epätosia, kyseessä on mustamaalaus, minkä tavoitteena on viedä kohteelta uskottavuus tai arvostus. Väärän tiedon levitys ei kuitenkaan tee mustamaalaamisesta ad hominem -virhettä, vaan se, että siinä esitetään keskustelun asiayhteyteen kuulumattomia seikkoja. Tämän vuoksi myös todenperäisen mutta asiaankuulumattoman tiedon esittäminen on ad hominem -virhe. Mustamaalaaminen, jossa esitetään tosiasioina epätosia seikkoja jotka olisivat relevantteja keskustelulle, jos ne olisivat tosia, on yksinkertaisesti valehtelemista. Oleellista ad hominem -virheessä on siis vastapuoleen kohdistuvien, keskustelun aiheelle merkityksettömien väitteiden esittäminen, olivat ne tosia tai eivät.[1]
Ad hominem -argumentti voidaan myös tulkita keskustelun aiheen vaihtamiseksi. Tämän motiivina saattaa olla yritys ohjata huomio pois alkuperäistä aihetta koskevien argumenttien heikkoudesta.[4]
Kaikki keskustelijoiden ominaisuuksiin viittaaminen ei kuitenkaan ole virheellistä. Ad hominem on hyväksyttävä menettelytapa kun keskustelun aiheena ovat väittelijöiden ominaisuudet, taipumukset ja tavoitteet.[5][4] Myös keskusteltaessa jonkin henkilön jääviydestä johonkin tehtävään voidaan käyttää ad hominemia.[5] Näissä tapauksissa ”henkilökohtaisuuksiin menemistä” ei voida välttää.[5] Ad hominemia voidaan myös käyttää vetoamalla vastapuolen aiemmin keskustelussa esittämiin väittämiin.[5]
Ad hominem -argumenttien jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ad hominem jaotellaan viiteen alaluokkaan:
- ad hominem abusivum (loukkaus)
- ad hominem circumstantiae (argumentaation asianhaaroihin vetoaminen)
- ad hominem tu quoque (argumentoijan sosiaaliseen habitukseen vetoaminen)
- kaivon myrkyttäminen
- ad hominem motivum (motiiviin vetoaminen, oma lehmä ojassa)
Ad hominem abusivum[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimensä mukaisesti ad hominem abusivum tarkoittaa suoranaista loukkausta. Henkilön persoonassa on jotain vastenmieliseksi koettua, ja argumentti kohdistuu siihen asian sijasta.[6]
- Luuletko, että otan tuollaisen sinunkaltaisesi työttömän pummin argumentointia hifitekniikasta vakavasti?
- Niin se vain on, sillä tämä on aivan liian vaikeaa sinunkaltaisellesi kymmenvuotiaalle ymmärtää.
- Kaikki anonyymikirjoittelijat ovat häiriköitä!
Ad hominem circumstantiae[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tässä virheessä puolestaan hyökkäyksen kärki kohdistuu persoonan sijasta asianhaaroihin, kuten sen ryhmän, jota X edustaa, ominaisuuksiin.[7] Tämän loukkauksen alalajeja ovat ’ad virem’ (mieheen) ja ’ad feminam’ (naiseen) eli sukupuoleen kohdistuvat hyökkäykset. Tämä virhe käsittää myös väärään auktoriteettiin vetoamisen (niin sanotun ”suutari pysyköön lestissään” -virheen). Se eroaa argumentum ad auctoritatemista siinä, että ad auctoritatem vetoaa ihmiseen tai instituutioon, jota pidetään kyseisen alan auktoriteettiina, mutta ad hominem circumstantiae siihen, että ihminen tai instituutio on jonkin toisen alan auktoriteetti.
- Miten sinä insinöörinä voisit ymmärtää sydämenasioista yhtään mitään?
- Susanna on nainen, joten hänen puheensa maanpuolustuksesta on täyttä roskaa.
- Miehet tunnetaan siitä, että he valehtelevat aina.
- Koska Aapeli on mies, hänen näkemyksensä abortista ovat yhdentekeviä.
Ad hominem tu quoque[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tu quoque (niin sinäkin) tarkoittaa esitetyn argumentin kyseenalaistamista sillä perusteella, että se on ristiriidassa esittäjän oman toiminnan tai hänen aiemmin esittämänsä argumentin kanssa.[4][8] Tämän virheen yleinen kaava on seuraava:
- Henkilö X esittää argumentin A
- Henkilön X elämäntavat ovat A:n vastaiset
- Siispä A on epätosi
- En ota vakavasti yhtään tupakoivaa luonnonsuojelijaa.
- USA on muka paraskin lässyttämään ihmisoikeuksista, kun se itse teloittaa omia kansalaisiaan koko ajan.
- Neitsyiden ei pitäisi puhua seksistä yhtään mitään!
Ad hominem tu quoque -argumentilla ei voida kumota esitettyä väitettä, koska ristiriita muiden väitteiden tai toiminnan kanssa ei ole osoitus väitteen virheellisyydestä.[4] Tu quoque on kuitenkin hyväksyttävä argumentaatiosiirto, jolla voidaan osoittaa vastapuolen perustelujen olevan ristiriidassa. Vastapuolen tulee ristiriidasta eroon päästäkseen muuttaa joitain oletuksiaan tai hylätä ne.[4]
Kaivon myrkyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaivon myrkyttäminen tarkoittaa henkilöön kohdistuvaa argumentointia, jossa vasta-argumentti esitetään vihjailevalla tai ennakkoasenteisella kielenkäytöllä; näin ikään kuin myrkytetään se kaivo, josta vastustaja ammentaa voimansa.
- Ennen kuin kuuntelette Arskaa, muistuttaisin että hän on ollut vankilassa.
- Marko on kokeillut huumeita, joten hänen mielipiteitään ei kannata ottaa huomioon.
- Te vihreän politiikan edustajat, jotka haluatte vapauttaa kaikki eläimetkin tuonne luontoon…
Ad hominem motivum[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ad hominem motivum tarkoittaa henkilön tai instanssin X motiiveihin vetoamista: Argumentin A täytyy olla epätosi, sillä X:llä on oma lehmä ojassa: Hän esittää argumentin intressiensä vuoksi. Vaikka argumentoija esittäisikin argumentin omien intressiensä vuoksi, se ei silti tee argumentista virheellistä.
- Totta kai Anne vastustaa ydinvoimaa, sillä hän on kemisti ja hänen työpaikkansa riippuu öljyteollisuudesta.
- Taidatkin olla itse narkomaani kun kannatat kannabiksen laillistamista.
- Olet vain kateellinen minulle, koska suollat suustasi tuollaista roskaa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Siitoinen, Arto & Halonen, Ilpo: Ajattelu ja argumentointi. 1. painos. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21591-0.
- Kaakkuri-Knuuttila, Marja-Liisa (toim.): Argumentti ja kritiikki. 7. painos. Tampere: Gaudeamus Kirja, 2007. ISBN 978-951-662-738-3.
- Pietarinen, Juhani: Looginen päättely: johdatusta argumentoinnin ja päättelyn menetelmiin. Käytännöllisen filosofian julkaisuja vol 4, ISSN 0786-8111. Turku: Turun Yliopisto, 1992. ISBN 951-880-729-9-PA002.
- Hurley, Patrick J.: A Concise Introduction to Logic. 12. painos. Cengage Learning, 2015. ISBN 978-1-285-19654-1. (englanniksi)