Sosiaaliturva

Antsawikistä
(Ohjattu sivulta Sosiaaliavustus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sosiaaliturva (lyhenne sotu[1]) on eläkelaitosten, valtion, kunnan tai muiden julkisyhteisöjen tuottama kokonaisuus, jonka tarkoituksena on turvata maan asukkaiden terveys ja parantaa heidän toimeentuloaan ja hyvinvointiaan. Yhdistyneiden Kansakuntien Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 22. artiklan mukaan Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioonottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.[2]

Suomalainen sosiaaliturva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen sosiaaliturva on kahden eri sosiaaliturvamallin eli syyperusteisen ja niin sanotun universaalin sosiaaliturvan yhdistelmä.

Syyperusteisen sosiaaliturvan tarkoituksena on taata jokaiselle Suomen asukkaalle riittävä toimeentulo ja ihmisarvoinen elämä sekä tasoittaa eri yhteiskuntaryhmien välisiä tulo- ja hyvinvointieroja. Jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Perustuslaki takaa lisäksi työttömille, sairaille, työkyvyttömille, vanhuksille, synnyttäjille ja lapsen syntymän jälkeen lasta hoitaville vanhemmille oikeuden perustoimeentuloon, mikä tarkoittaa eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan[3] suurempaa taloudellisen turvan tasoa kuin välttämätön toimeentulo ja huolenpito. [4]

Universaalin sosiaaliturvan tarkoituksena on tasata eri elämänvaiheisiin liityviä hyvinvointieroja yksittäisen ihmisen elinkaaren aikana. Suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän painopistettä on siirretty viime vuosikymmenten aikana yhä enemmän universaalimallin suuntaan, sillä suurituloisille maksetaan nykyisin suurin piirtein yhtä paljon sosiaalietuuksia kuin pienituloisille[5].

Perustoimeentulon lisäksi valtion on huolehdittava perustulain mukaan siitä, että jokaisella on mahdollisuus saada riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluita. Myös lasten elättämisen tukeminen ja lastensuojelun järjestäminen ovat osa perustuslaissa säädettyä sosiaaliturvaa.[6]

Sotu-uudistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sosiaaliturvan uudistus

Eduskuntavaalien 2019 jälkeisellä vaalikaudella 2019–2022 Suomessa on tarkoitus uudistaa ja ajantasaistaa sosiaaliturvaa ja sosiaalituen muotoja. Niin kutsutun sotu-uudistuksen tarpeesta on eri puolueissa laaja yhteisymmärrys, mutta sisällöstä ei.

Eri mallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustelussa on noussut esiin erilaisia malleja, joihin nykyisestä hajanaiseksi ja osittain kannustinongelmia sisältäväksi kritisoidusta mallista siirryttäisiin.

Eri malliehdotuksia on tullut puolueilta ja muilta yhteiskunnallisilta toimijoilta: yleisturva (SDP), yleistuki (kokoomus), erilaisia perustulon muotoja (keskusta, vihreät, vasemmistoliitto, monet kansalaisjärjestöt) ja perustili (markkinaliberaali ajatuspaja Libera).

Kaikkia edellä mainittuja tukimalleja yhdistää pyrkimys yksinkertaistaa tukia ja korjata kannustinongelmia, mutta ne eroavat suuruuksiltaan, kannustintoimenpiteineen ja muine ominaisuuksinen toisistaan. Roger Wessman käy MustRead-verkkolehden syväluotaavassa artikkelissaan läpi kahden eduskuntavaaleissa 2019 gallupien perusteella parhaiten menestyvän puolueen, SDP:n ja kokoomuksen malleja.[7]

Myös Iso-Britannian universal credit -malli on nostettu yhtenä esimerkkinä esiin, muun muassa OECD:n toimesta, mutta siihen on liittynyt myös huonoja yhteiskunnallisia lieveilmiöitä Britanniassa.[8]

Soten venyminen hidastaa sotun alkua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisaalta mikäli maakunta- ja soteuudistus jää vaalikaudella 2015–2019 toteutumatta, voi sotu-uudistus lykkääntyä, sillä kumpikin on massiivinen uudistus joka vie poliitikkojen ja saman hallinnonalan valmistelijoiden työaikaa.

Sosiaaliturvan lakisääteisyys, rahoitus ja tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaaliturva on usein lakisääteistä, tai muuten julkisen sektorin ohjaamaa ja edistämää, ja rahoitetaan enimmäkseen veroilla tai veronluonteisilla sosiaaliturvamaksuilla (sosiaalivakuutusmaksut). Sosiaaliturvalla pyritään tasaamaan tuloeroja eri yhteiskuntaluokkien ja ikäkausien välillä sekä lapsettomien ja lapsiperheiden välillä.

Erilaiset sosiaaliturvan muodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Universaalin sosiaaliturvan tarkoituksena on kattaa kaikki yhteiskunnan asukkaat. Universaalin sosiaaliturvan lisäksi on myös vain tietyille ihmisryhmille tarkoitettua sosiaaliturvaa. Osa erityisryhmien sosiaaliturvasta on tarveharkintaista. Tarveharkintaan vaikuttavia seikkoja voivat olla esimerkiksi henkilön ikä, terveydentila, siviilisääty ja talouden koko, asema työelämässä, koulutus ja taloudellinen asema. Sosiaaliturvaa alennetaan henkilölle esitettyjen vaatimusten perusteella joita ovat mm. työ, työharjoittelu tai aktivointisuunnitelman laatiminen toimeentulotukilain hyväksyessä rankaisevuuden.[9]

Sosiaaliturvan menot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sosiaali- ja terveysmenot olivat vuoden 2014 rahassa 65,6 miljardia euroa vuonna 2011. Eniten rahaa kului vanhuuseläkkeisiin, jotka muodostivat noin kolmanneksen Suomen sosiaali- ja terveysmenoista. Terveydenhuollon järjestäminen ja Kela-korvaukset muodostivat noin 23 prosenttia ja työttömyysturva 8 prosenttia.[10]

Jokaisen pääryhmän menot (sairaus, toimintarajoitteisuus, vanhuus, leski ja omaiset, perhe ja lapset, työttömyys, asuminen, muu, hallinto) moninkertaistuivat vuosina 1980–2011 paitsi että lesken ja orpojen tuet ainoastaan tuplaantuivat.[11]

Sosiaaliturvan taso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittaja Marjut Lindbergin mukaan toimeentuloa edistävän sosiaaliturvan tasoa on heikennetty 1990-luvulta lähtien siten, että se on nykyisin yhtä vaatimaton kuin 1970-luvulla.[12] Myös terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Sakari Karvonen on esittänyt, että toimeentuloa edistävän sosiaaliturvan taso on niin matala, ettei se turvaa käytännössä enää ihmisten perustoimeentuloa.[13]

Sosiaaliturvan muotoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaaliturva voidaan luokitella seuraavasti:

  • Sosiaalivakuutus on vakuutus joka on järjestetty sosiaalisten henkilöriskien varalta. Näitä ovat esimerkiksi vanhuus, sairaus, työkyvyttömyys, työttömyys ja kuolema. Sosiaalivakuutus ei siis kata omaisuusvahinkoja. Sen tavoite on turvata toimentulo edellä mainittujen riskien toteutuessa, sekä korvata niistä aiheutuneita kuluja. Sosiaalivakuutuksia ovat muiden muassa lakisääteinen eläke, lakisääteinen sairausvakuutus, sekä työttömyysturvan ansiosidonnainen osa.
  • Sosiaaliavustus on rahaa, jota maksetaan ennakolta määrätyin ehdoin tietyn suuruisena, samaan tapaan kuin sosiaalivakuutuksessa, mutta jonka rahoittamiseen ei käytetä vakuutusmaksuja. Esimerkkejä sosiaaliavustuksista ovat lapsilisä ja työttömyysturvan työmarkkinatuki.
  • Sosiaalihuolto on osa sosiaaliturvaa, jolle on ominaista yksilöllinen tarveharkinta. Tämän turvan rahasuoritukset ovat toimeentulotukea, jonka edellytyksenä on muun muassa, että avunsaajalla itsellään (tai perheellä) ei ole varaa välttämättömiin elatuskuluihin.
  • Sosiaalipalvelut kuten vammaispalvelut ja lapsiperheiden kotipalvelu.
  • Terveyspalvelut tai niihin pääseminen riippumatta yksilön taloustilanteesta voidaan nähdä osaksi sosiaaliturvaa, mutta toisaalta ne voidaan nähdä myös omana kokonaisuutenaan.

Rahaa, koulutusta vai tiettyyn tarkoitukseen kohdennettua apua?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein köyhyysohjelmia tutkittaessa on vaikea mitata ohjelman hyötyjä luotettavasti [koska niissä ei ole arvottu vertailuryhmää]. Brian Jacob et al. (2014) tutkivat Chicagon köyhille suunnattuja asuntopalvelusetelien arpajaisia ja seurasivat lapsia 14 vuotta. Palvelusetelien vaikutukset olivat yleensä tilastollisesti merkityksettömiä. Ne olivat aina pienempiä kuin parhaiden koulutusinterventioiden hyödyt ja paljon pienempiä kuin vastaavan tulonsiirron hyödyt. [14]

Sosiaaliturvan kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienituloisten kotitalouksien asema on heikentynyt kahden viimeisen vuosikymmenen aikana sekä suhteellisesti että absoluuttisesti mitattuna. Aluksi syynä olivat sosiaaliturvan leikkaukset ja sittemmin tulonsiirtojen vaatimaton kehitys ansiotuloihin verrattuna. Esimerkiksi toimeentulotuen perusosa on jäänyt 44 prosenttia jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. Toimeentulotuen reaalinen ostovoima on laskenut samalla 5 prosenttia.

Palveluja ja tulonsiirtoja kehitettiin 1980- ja 1990-luvuilla. Kehitys taantui kuitenkin lamavuonna 1995, jolloin tukia leikattiin. Tämän jälkeen on ollut 10 vuotta talouskasvua, mutta toimeentuloturvan taso ei ole juuri noussut, vaikka hinnat ja palkat ovat nousseet kymmeniä prosentteja.[15]

Suomalaista sosiaaliturvaa ovat rakentaneet ammattiyhdistysliike ja vasemmistopuolueet. Erityisesti työnantajat ja poliittinen oikeisto ovat vastustaneet uudistuksia tiukasti, joskus vuosikymmeniä.[16]

Toimeentulotuki on Suomessa sidottu indeksiin, mutta opintotuki vasta vuoden 2014 alusta.

Sosiaaliturvan tason vertailua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi on sosiaaliturvamenojen osalta selvästi yli Euroopan keskitason – kun sosiaalimenot lasketaan prosentteina bruttokansantuotteesta.[17] Vuonna 2011 sosiaaliturvamenot Suomessa olivat asukasta kohden 9 000 euroa, kun Euroopan Unionin keskiarvo on 7 000 euroa[18] Työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeiden taso on Suomessa Euroopan alhaisin.[15] Ilman työhistoriaa eläkkeelle kirjoitetut yksinäiset saavat Suomessa verojen jälkeen keskimäärin ostovoimakorjattuna 660 euroa, mutta Tanskassa 851 euroa ja Ruotsissa 900 euroa.[19]

Ruotsissa työkykyisten työikäisten sosiaaliturva on ainakin 20 prosenttia alempi kuin Suomessa. Keskituloisen ansiosidonnainen työttömyysturva on lyhyempi ja niukempi. Asumistukea saavat vain nuoret, lapsiperheet ja eläkeläiset. Toimeentulotukea saadakseen pitää myydä auto, mökki ja muu myytävissä oleva omaisuus ja käyttää rahansa. Toimeentulotuen ehtona on, että työtön ottaa vastaan mitä työtä tahansa ja päihdeongelmainen suostuu hoitoon. Työttömät myös osallistuvat velvoitetöihin, kuten Tanskassa ja Britanniassakin. Ruotsissa työllisyys on selvästi parempi.[20]

Sosiaaliturvan työpaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimi vuonna 2013 sosiaaliturvaetuuksien käsittelijöinä 6,080 ihmistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos arvioi tämän työtehtävän katoavan tietokoneiden ja automatisaation kehityksen seurauksena 39,0 prosentin todennäköisyydellä. Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym. vastaavat nimikkeet työllistivät yhteensä 23 995 henkeä. Näiden tehtävien katoamisen todennäköisyys on vain 13,0 prosenttia. Sosiaalityön erityisasiantuntijoina toimi puolestaan 11 475 henkeä. Näiden tehtävien automatisointimahdollisuudeksi annettiin vain 4,3 prosenttia. Sosiaalihuollon johtajia oli 2 280 henkilöä ja heidän tehtäviensä korvaamiselle annettiin vain 0,7 prosentin todennäköisyys.[21]

Sosiaaliturvan vaikutus onnellisuuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman onnellisuustietokannan ylläpitäjä[22] Ruut Veenhoven totesi 2007 tutkimuksessaan, että hyvinvointivaltion laajuudella (sosiaaliturvamenoilla) ei ole mitään yhteyttä kansalaisten terveyden tai hyvinvoinnin määrään tai edes niiden jakautumisen tasaisuuteen.[23]selvennä Toisaalta kaikki pohjoismaat, joissa hyvinvointivaltiot ovat laajimmillaan, sijoittuvat myös onnellisuustilaistoissa kärkiluokkaan. Sosiaaliturvalla ennaltaehkäistään ihmisten asunnottomuutta, ja turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo.[24] Ihmisten hyvinvoinnilla luodaan turvaa yhteiskuntaan.[25]

Kritiikkiä ja keskustelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaaliturva joissain tapauksissa saattaa kannustaa perheitä muuttamaan erilleen ja uusioperheitä olemaan muuttamatta yhteen, oikeasti tai vilpillisesti.[26] Osa-aikatyötä tekevät jättäytyvät työttömyyspäivärahalle, koska siitä jää enemmän käteen.[26]

Työnteon kannattamattomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienipalkkainen saa käteen usein suunnilleen saman tekemättä töitä, joka osaltaan sivuaa yhteiskunnallista ongelmaa, jossa maksettu palkka voi olla toimeentuloon riittämätöntä. Toimeentulotuki ja asumistuki ovat erityisen kannustamattomia tukimuotoja.[27] Toisaalta ihmisen tulevaisuuden, sosiaalisten suhteiden ja hyvinvoinnin kannalta töissäkäynti ja työhön suuntaava opiskelu ovat järkeviä ratkaisuja.[28]

Tilanne koheni hiukan, kun sovitellun työttömyyspäivärahan sääntöihin saatiin vuoden 2014 alusta aikaan uudistus, jonka mukaan saa tienata 300 euroa bruttona kuukaudessa ilman että se vaikuttaa työttömyyspäivärahan suuruuteen. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut kaikkien tulojen ilmoittamisvelvollisuus, vaikka summa jäisi alle suojaosan, joka aiheuttaa sen, että päivärahan maksu viivästyy jopa useita viikkoja, vaikkei sen määrää muutettaisikaan.[29]

Työttömyysturva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OECD:n mukaan (2010) Suomen työttömyysturva on liian korkea ja pitkäaikaistyöttömien turva OECD-maiden parhaita.[30] Liian hyvät etuudet lisännevät työttömyyttä, passiivisuutta ja riippuvuutta tukijärjestelmästä.[30]

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean mukaan (2017) Suomen työmarkkinatuki on liian pieni. Komitean mukaan riittävä perusturvan taso olisi 50 prosenttia mediaanitulosta ja Suomen työmarkkinatuki on alle kolmanneksen mediaanitulosta. Tuki ei ole komitean mukaan riittävän kokoinen, vaikka se yhdistettäisiin muihin tukiin, kuten asumistukeen. [31]

Sosiaaliturva yleisesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea totesi 2015, että Suomen sairauspäivärahan, äitiyspäivärahan, kuntoutusrahan, takuueläkkeen ja työttömyysturvan peruspäivärahan minimäärät eivät vastaa tasoltaan Suomen ratifioiman Euroopan Neuvoston sosiaalisen peruskirjan edellyttämää tasoa. Komitea katsoi myös, että työmarkkinatuki ja toimeentulotuen perusosa eivät ole riittäviä. Komitea ei pitänyt näytettynä, että työmarkkinatuki yhdessä muiden etuuksien kanssa saavuttaisi riittävän tason. Toimeentulotuen osalta ei myöskään voitu pitää varmana, että kaikki tarpeessa olevat henkilöt saavat riittävästi toimeentulotukea. [32]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 21.2.2014.
  2. http://www.ohchr.org/EN/UDHR/Pages/Language.aspx?LangID=fin
  3. Hallituksen esitys 39/2019 vp. https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sosiaaliturva&action=edit&section=1
  4. Suomen perustuslaki 19 §. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P22
  5. Kai Hirvasnoro: Anna Kontula oikaisi pääministeriä: Sosiaalietuuksia enemmän rikkaille kuin köyhille. Kansan Uutiset 15.9.2017. https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3777659-anna-kontula-oikaisi-paaministeria-sosiaalietuuksia-enemman-rikkaille-kuin-koyhille
  6. Suomen perustuslaki 19 §. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P22
  7. Miksi perusturvan yksinkertaistaminen on käytännössä mahdotonta – kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien mallit tarkastelussa (maksullinen, ilmainen kokeilujakso tarjolla)) mustread.fi. Viitattu 27.1.2019.
  8. Britanniasta tuli kurjuuden kuningaskunta, jossa lapsista liki joka kolmas elää köyhyydessä yle.fi.
  9. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412#L2P10
  10. Sosiaalimenot ja rajoitus 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, virallinen tilasto. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130126/Tr02_16.pdf?sequence=4
  11. Sosiaalimenot ja rahoitus 2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Suomen virallinen tilasto, sosiaaliturva 2013, Liitetaulukko 3. "Sosiaalimenot pääryhmittäin vuosina 1980–2011 vuoden 2011 hinnoin, milj. €" ja "Liitetaulukko 7. Sosiaalimenot suhteessa bruttokansantuotteeseen pääryhmittäin vuosina 1980–2011, %" (sivut 22 ja 27).
  12. Marjut Lindberg: Köyhimmät putosivat kuoppaan. Helsingin Sanomat, 23.11.2008.
  13. Asiantuntijat: Lasten köyhyyttä voi ehkäistä. Jukka Vuorio. Helsingin Sanomat 8.7.2016. A8.
  14. Human Capital Effects of Anti-Poverty Programs: Evidence from a Randomized Housing Voucher Lottery, Brian Jacob, Max Kapustin, Jens Ludwig, NBER Working Paper No. 20164, May 2014. appendix.
  15. 15,0 15,1 Päivi Repo: Suomen sosiaaliturva jäänyt alle EU:n keskitason. Helsingin Sanomat, 4.5.2008. Artikkelin verkkoversio.
  16. Marko Erola: Sosiaaliturvan lyhyt historia. Talouselämä, 19.8.2005. Artikkelin verkkoversio.
  17. Talouselämä talouselama.fi.
  18. Tilastokeskus stat.fi.
  19. Alhaisempia eläkkeitä. Helsingin Sanomat, 4.5.2008. Artikkelin verkkoversio.
  20. Nykyinen sosiaaliturva ei vähennä köyhyyttä vaan pitkittää sitä – edessä on iso keikaus Talouselämä. 8.5.2018.
  21. Yle Uutiset: "Millä todennäköisyydellä ammattisi katoaa? – Koko Etlan lista täällä". Julkaistu. 13.1.2014 Luettu 21.1.2014
  22. We're happy about inequality, The Economist, Aug 17th 2007
  23. WELLBEING IN THE WELFARE STATE Level not higher, distribution not more equitable, professor Ruut Veenhoven, Journal of Comparative Policy Analysis, 2000, vol 2 pp 91–125
  24. Edita Publishing Oy: FINLEX ® – Ajantasainen lainsäädäntö: Laki toimeentulotuesta 1412/1997 www.finlex.fi. Viitattu 8.5.2017.
  25. Edu.fi – Yksilön ja yhteiskunnan turvallisuus www.edu.fi. Viitattu 8.5.2017.
  26. 26,0 26,1 "Talousahdinko ajaa perheitä väärinkäyttämään sosiaalietuuksia", Helsingin Sanomat 3.8.2010 s. A8
  27. Pienipalkkainen saa käteen lähes saman kuin tuilla elävä, Helsingin Sanomat 11.6.2011
  28. Stakes: Työssäkäynti edistää hyvinvointia Ilta-Sanomat. 21.2.2006. Viitattu 8.5.2017.
  29. http://www.mosaiikki.info/lehdet_fi.php?id=2013_92_kela
  30. 30,0 30,1 OECD: Työttömyysturva on liian antelias Suomessa, Taloussanomat 7.4.2010
  31. http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3503583/Komitea+Suomen+tyomarkkinatuki+on+liian+pieni
  32. http://www.eapn.fi/sosiaalisten-oikeuksien-komitea-pitaa-suomen-vahimmaisturvantasoa-riittamattomana/

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jaakkola, Jouko ym.: Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva: Suomalaisten sosiaalisen turvan historia. Sosiaaliturvan kirjallisuus, Sarja Sosiaalipolitiikka, sosiaaliturva 1. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto, 1994. ISBN 951-747-070-3.
  • Päivi Uljas: Taistelu sosiaaliturvasta : ammattiyhdistysväen toiminta sosiaaliturvan puolesta 1957–1963. Like Kustannus oy, 2005. ISBN 978-952-471-545-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]