Vaihdevuodet

Antsawikistä
(Ohjattu sivulta Menopaussi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vaihdevuosiksi eli menopaussiksi tai klimakteriumiksi on kutsuttu perinteisesti naisen niitä ikävuosia, joiden aikana estrogeenien ja keltarauhashormonin tuotanto vähenee ja veren testosteronipitoisuus laskee (klimakterium). Uudemman määritelmän mukaan vaihdevuodet tarkoittaisivat sitä aikaa, jolloin naisella on vaihdevuosioireita[1].

Vaihdevuosiin liittyy fysiologisten muutosten lisäksi usein myös kognitiivisia ja psykologisia oireita. Vaihdevuosioireiden mediaanikesto on seitsemän vuotta,[2] ja ne alkavat yleensä hieman ennen kuukautiskierron päättymistä.

Menopaussi eli viimeiset kuukautiset tulevat suomalaisella naisella keskimäärin 51 vuoden iässä, mutta se vaihtelee yksilöllisesti 45–55 vuoden välillä. Kriteerinä pidetään, että vaihdevuosi-ikäisellä naisella kuukautiset ovat olleet pois yli vuoden.[3]

Vaihdevuodet tulevat amerikkalaisella naisella keskimäärin 51 vuoden iässä,[4][5] brittiläisellä naisella luku on keskimäärin 52.[6][7]

Vaihdevuodet jaotellaan premenopaussiin, perimenopaussiin ja postmenopaussiin. Premenopaussi alkaa yleensä 41–48 vuoden välillä, ja sen kesto voi vaihdella parista vuodesta kymmeneen vuoteen. Premenopaussin aikana hormonitoiminta alkaa heikentyä, mikä ilmenee usein ylimääräisenä karvankasvuna ja myöhemmin kuukautisten epäsäännöllistymisenä. Perimenopaussi kestää noin 1–2 vuotta, yleensä noin 48–54-vuotiaana. Naisen viimeiset kuukautiset tulevat perimenopaussin aikana. Postmenopaussin aikana, noin 52–60-vuotiaana, naishormonien tuotanto loppuu käytännössä lähes kokonaan. Vaihdevuosioireet kestävät joskus vain muutamia kuukausia, ja joskus ne kestävät koko loppuelämän[1].

Vaihdevuodet kiihdyttävät ikääntymiseen liittyvä ilmiöitä, kuten luuston haurastumista eli osteoporoosia ja lihasten heikkenemistä. Myös kehon ydinlämpötila saattaa laskea jopa kokonaisen asteen verran ja lepoaineenvaihdunta hidastuu, mikä johtaa usein lihomiseen tai siihen, ettei kuntoilu tuota yhtä nopeita tuloksia kuin aiemmin. Vanhenemisen kiihtyminen hidastuu kuitenkin hormonitoiminnan löytäessä uuden tasapainopisteen vaihdevuosien jälkeen.[8]

Vaihdevuosien vaikutus hormonitoimintaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munasarjojen estrogeenien ja keltarauhashormonin tuotanto lakkaa vaihdevuosien aikana. Elimistö tuottaa estrogeeneja vaihdevuosien jälkeen kuitenkin edelleen rasvakudoksessa ja muissa perifeerisissä kudoksissa[9]. Myös veren testosteronipitoisuus laskee[10] mutta huomattavasti vähäisemmässä määrin kuin estrogeenipitoisuus[11].

Kun vaihdevuodet alkavat, munasarjat sisältävät vähemmän munasoluja ja erittävät vähemmän estrogeeniä ja progesteronia kuin aikaisemmin. Aivolisäke yrittää kompensoida hormonivajetta tuottamalla lisää munasolun kypsymisen aikaansaavaa, munarakkuloita eli follikkeleita stimuloivaa FSH-hormonia, joka edesauttaa estrogeenin eritystä. Elimistön estrogeenitasot voivat heitellä aluksi voimakkaasti, minkä jälkeen ne alkavat vähetä vähitellen yhä tasaisemmin asettuen matalalle tasolle vaihdevuosien viimeisten vuosien aikana.[12] Vaihdevuosi-ikäisten naisten aivojen lämmönsäätelyalueella saattaa esiintyä myös neurokiniini B -nimistä hormonia, joka aiheuttaa kuumia aaltoja[13].

Vaihdevuosioireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On viitteitä siitä, että ainakin vaihdevuosiin liittyvät kognitiiviset oireet johtuvat hormonitasojen heilahteluista eivätkä matalista hormonipitoisuuksista[14].

Sympaattisen hermoston reaktiot vaihdevuosiin liittyviin hormonitason heilahteluihin, veren testosteronipitoisuuden laskuun ja harmaan aivoaineen katoon ovat yksilöllisiä. Kuumat aallot ja yölliset hikoilupuuskat ovat yleisiä oireita. Muita vaihdevuosien mahdollisia oireita ovat unihäiriöt, väsymys, heikotus, huimaus, palelu, pahoinvointi, päänsärky, huonovointisuus fyysisen rasituksen aikana tai jälkeen, verensokerin säätelyhäiriöt[15], vatsan rasvakerroksen kasvu, hermostuneisuus, ärtyneisyys, aggressiivisuus, ahdistuneisuus, masentuneisuus, rintakivut, puristava tunne rinnassa, sydämen tykytys, päänsärky, nivel- ja lihaskivut, tuntohäiriöt käsissä ja jaloissa, haluttomuus, painonnousu, ummetus, virtsaamisvaivat ja -karkailu. Vaihdevuosi-ikäinen nainen saattaa jopa havahtua hereille keskellä yötä edellä mainittujen oireiden herättämänä.

Vaihdevuosiin saattaa liittyä myös muistin heikkenemistä ja keskittymiskyvyn laskua sekä hienomotoriikan häiriöitä. Nämä oireet ovat pahimmillaan yleensä kuukautisten loppumista seuraavana vuonna ja alkavat lievetä sen jälkeen.[14] Vaihdevuosi-oireistosta huolimatta vanhenevilla naisilla näyttäisi olevan keskimäärin parempi muisti kuin samanikäisillä miehillä[16]. On kuitenkin olemassa viitteitä siitä, että älyllistä suorituskykyä haittaava kognitiivinen vaihdevuosioireisto korreloi voimakkaasti myöhemmällä iällä kehittyvän dementian kanssa. Naishormonikorvaushoitoa saaneille naisille kehittyy menopaussin aikana vähemmän harmaan aivoaineen katoa, mikä on yhdistetty parempaan kognitiiviseen suorituskykyyn.[17] Naishormonikorvaushoito lisää kuitenkin 50 % riskiä sairastua dementiaan[18].

Yli 40 % menopaussin ohittaneista naisista kärsii atrofian lisäksi estrogeenitason romahtamisesta johtuvasta emättimen kuivuudesta, joustamattomuudesta, pH- muutoksesta ja mikrobiomin häiriintymisestä[19]. Emättimen suulla olevien Bartholinin rauhasten toiminnan heikkeminen johtaa usein myös kiihottumiseen liittyvän kostumisen heikkenemiseen tai lakkaamiseen[20]. Vaikka muut vaihdevuosioireet, kuten kuumat aallot, helpottavat usein iän myötä, rauhasten toimintaan liittyvät ongelmat säilyvät ja usein pahenevatkin[19].

Emättimen limakalvon ylimmän kerroksen solujen katoaminen johtaa limakalvon ohenemiseen eli atrofiaan[21]. Myös rintojen maitorauhaset surkastuvat. Rinnat alkavat usein roikkua tai litistyvät hieman sen vuoksi, että rintojen iho ja rasvakudos eivät surkastu maitorauhasen tavoin.

Vaihdevuosiin liittyvät muut terveysriskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihdevuosiin liittyvät hormonaaliset muutokset vähentävät rasvan kertymistä reisiin ja lanteille mutta lisäävät sen kertymistä vatsaontelossa sijaitsevien sisäelinten ympärille. Vatsaontelon suuri rasvapitoisuus lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauteen. Sydän- ja verisuonisairauksien riski saattaa kasvaa myös sen vuoksi, että heikentynyt estrogeenintuotanto ei enää riitä suojaamaan naista kyseisiltä sairauksilta.[22]

Vaihdevuosien aikana saattaa esiintyä myös lihas- jänne- ja nivelkipuja tai nivelten arkuutta. Myös reumaatikkojen ja fibromyalgikkojen oireet saattavat pahentua.[22]

Ennaltaehkäisy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tupakoivilla, vähän liikkuvilla ja ylipainoisilla naisilla esiintyy keskimääräistä enemmän vaihdevuosioireita[23].

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihdevuosioireita voidaan lievittää usein lisäämällä liikuntaa, lopettamalla tupakointi tai pudottamalla painoa[23].

Emättimen kuivuutta ja kostumishäiriötä voidaan hoitaa estrogeenipaikallishoidolla eli estradiolia sisältävillä emätinvoiteilla tai -puikoilla[20]. Sitä voi käyttää lopun elämäänsä, koska siihen ei liity pitkäaikaisriskejä ja kuivien ja hauraiden limakalvojen parantaminen on seksuaalisuudelle tärkeää.[24]

Hormonitoiminnan vähenemisestä johtuvaa seksuaalista haluttomuutta voidaan hoitaa testosteronikorvaushoidolla, jonka avulla seksuaalisesti tyydyttävien tapahtumien määrä nousee tutkimusten mukaan keskimäärin 60 %[25]. Testosteronin on todettu lisäävän myös sukupuolista nautintoa[26]. Tablettimuotoinen testosteroni lisää seksuaalista halukkuutta noin tunnin kuluttua tabletin nauttimisesta. Suomessa ei ole kuitenkaan markkinoilla naisille tähän tarkoitukseen sopivia testosteronivalmisteita.[27] Vähintään 12 viikkoa jatkuva varsinainen testosteronikorvaushoito lisää naisten sukupuolista halukkuutta ja kiihottumista sekä auttaa orgasmin saavuttamisessa, koska se vaikuttaa suoraan aivojen ja muun keskushermoston toimintaan lisäten myös sukuelinten verenkiertoa. Testosteronikorvaushoidon on ajateltu myös voivan ylläpitää lihasvoimaa, älyllistä suorituskykyä ja mielialaa, mutta vuonna 2019 julkaistun yhteenvetotutkimuksen mukaan testosteronilisäyksellä ei ole muuta hoitovaikutusta kuin sukupuolielämän paraneminen. Korvaushoito voi tapahtua voiteilla, lääkelaastarilla tai tabeteilla. Korvaushoidon mahdollisia sivuvaikutuksia ovat lievä painonnousu, lievä akne ja karvoituksen lisääntyminen, tabletteja käytettäessä on havaittu myös veren LDL-hiukkasten lisääntymistä.[28][29]

Vaihdevuosista johtuvien hormonitasojen heilahteluiden aiheuttamia oireita pyritään usein lievittämään myös naishormonikorvaushoidolla, Suomessa yleisimmin luontaisella 17-beeta-estradiolilla sekä synteettisillä 17-alfa-hydroksiprogesteroni- ja 19-nortestosteronijohdoksilla[30].Limakalvo-oireiden paikallishoidossa käytetään lähinnä estriolia ja estronia[31].

Naishormonikorvaushoito auttaa osaan vaihdevuosioireista, ja se pitäisi aloittaa mieluiten heti oireiden ilmaannuttua, jotta se olisi mahdollisimman tehokasta. Kuusikymppisenä aloitetulla hoidolla ei ole enää lainkaan tehoa. Naishormonikorvaushoito ei vähennä kuitenkaan seksuaalista haluttomuutta, vaikka se aloitettaisiin heti oireiden alettua.[1]

Estrogeenikorvaushoito parantaa unen laatua, hidastaa luiden haurastumista, estää rasvan kertymistä vatsaonteloon ja ehkäisee kakkostyypin diabetestä.[24] Vanhalla iällä aloitettu estradiolikorvaushoito lisää kuitenkin riskiä sairastua dementiaan 50 %:lla[32]. Hormonikorvaushoito lisää myös riskiä aivoinfarktin riskiä[33] sekä myös merkittävästi rinta- ja munasarjasyövän riskiä etenkin silloin, kun se sisältää sekä estrogeenia että keltarauhashormonia[17]. Hormonikorvaushoito lisää myös munasarja- ja munanjohdinsyövän riskiä. Syöpäriskiä lisäävä vaikutus on sitä suurempi, mitä pidempään hoito kestää, ja jatkuu vielä viisi vuotta hoidon päättymisen jälkeen.[34] Tämän vuoksi suositellaan, että hormonikorvaushoitoa käytettäisiin mahdollisimman lyhyen aikaa[1], mieluiten vain 2–5 vuotta[35] Hoito tulisi lopettaa, kun oireet loppuvat, muttei liian aikaisin.[24]

Hormonikorvaushoidon on havaittu lisäävän myös veren kuparipitoisuutta[36], mikä saattaa liittyä elimistön immunologisiin puolustusreaktioihin.Hormonikorvaushoito lisää myös laskimoveritulpan vaaraa etenkin hoidon ensimmäisten kuukausien aikana[35]. Tämä voidaan kuitenkin välttää annostelemalla hormonit ihon kautta tablettien sijaan.[24]

Estradiolihormonikorvaushoitoa ei suositella muun muassa silloin, kun potilaalla on ollut rintasyöpä, kohtusyöpä, syvä laskimotukos tai hyytymistekijähäiriö, huonossa hoitotasapainossa oleva verenpainetauti, sydän- tai maksasairaus. Tällöin suositellaan vain paikallisestrogeenin käyttöä, joka auttaa ainoastaan limakalvo-oireisiin.[35]

Hormonivalmisteita käyttää 20–30 % suomalaisista vaihdevuosi-ikäisistä naisista.[24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 Essi Kähkönen: Vaihdevuosien oireisiin helpotusta. Hyvä terveys.
  2. Julia Haskins: Menopause Hot Flashes, Night Sweats Last 7 Years for Many Women. 17.2.2015
  3. Terveyskirjasto
  4. Safe menopause solutions
  5. emedicinehealth.com
  6. Patient.co.uk
  7. Introduction, Menopaus NHS
  8. Vaihdevuodet kerryttävät kilon rasvaa vuodessa ja löysyttävät naisen lihakset – lihaslegenda Kike Elomaakin joutuu taistelemaan läskiä vastaan. 17.9.2018.
  9. Naisenrasvakudoksenendokrinologiaa – steroidihormonimetabolian yhteysrintasyöpään.
  10. Vaihdevuodet muuttavat kehoa Hyvä Terveys. 12.5.2011. Viitattu 22.3.2020.
  11. Miksi naiselle DHEA-hormonia? Hyvä Terveys. 4.6.2015. Viitattu 18.2.2021.
  12. Mats Rönnback: Vaihdevuodet ja LCHF-ruokavalio. 22.01.2019.
  13. Prisma: Totuus vaihdevuosista – brittitoimittaja Mariella Frostrup puhuu avoimesti menopaussista ja sen vaikutuksista naisen terveyteen.
  14. 14,0 14,1 Shelley Emling: Menopause Symptoms: Is ‘The Change’ Destroying Your Memory? The Huffington Post 1.3.2013.
  15. http://nabbw.com/expert-columns/health-fitness/menopause/menopause-and-blood-sugar/
  16. Vilen, Noora: Naisten muisti on miehiä parempi - menopaussin jälkeen se tosin huononee Iltalehti. 9.11.2016.
  17. 17,0 17,1 Melissa Healy: For the forgetful in menopause, brain works harder to keep up. Los Angeles Times, November 14, 2011
  18. The Effect of Hormones on Memory and Cognitive Function. Patient Education Center. Arkistoitu 9.10.2016. Viitattu 7.9.2020. (englanniksi)
  19. 19,0 19,1 Kuivuutta, kirvelyä, virtsankarkailua ja yhdyntäkipuja – estrogeenin puutteesta johtuvat limakalvojen ongelmat.
  20. 20,0 20,1 Matti Huttunen: Naisen sukupuolinen kiihottumisvaikeus. Lääkärikirja Duodecim 10.9.2017
  21. Alla Tiitinen: Papa-vastauksen tulkinta. Lääkärikirja Duodecim 12.10.2017.
  22. 22,0 22,1 Vaihdevuosien vaikutukset kehossa Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 30.3.2022.
  23. 23,0 23,1 Liikunta edistää vaihdevuosi-ikäisen naisen terveyttä ja hyvinvointia
  24. 24,0 24,1 24,2 24,3 24,4 Vaih­de­vuo­sien hoi­dot yk­si­löl­lis­ty­vät – hor­mo­ni­hoi­to voi eh­käis­tä myös de­men­ti­aa Yliopisto-lehti. 21.10.19.
  25. Naisen seksuaalisen haluttomuuden hoito
  26. Rutanen & Ylikorkala, s. 21.
  27. Vaihdevuodet muuttavat kehoa Hyvä Terveys. 12.5.2011. Viitattu 22.3.2020.
  28. Testosterone improves sexual function in older women Physician's Weekly. 30.7.2019. Viitattu 22.3.2020. (englanniksi)
  29. Linda Vignozzi: Prime recommendation of Safety and efficacy of testosterone for women: a systematic review and meta-analysis of randomised controlled trial data. F1000 - Post-publication peer review of the biomedical literature. 4.11.2019. Viitattu 22.3.2020.
  30. Rutanen & Ylikorkala, s. 17–19.
  31. Rutanen & Ylikorkala, s. 19.
  32. Hormone therapy use may increase or decrease dementia risk depending upon timing EurekAlert!. Viitattu 27.3.2022. (englanniksi)
  33. Vaihdevuosien pitkäaikaisen hormonihoidon terveysvaikutukset Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 27.3.2022.
  34. Hormonikorvaushoidon riskit. Pirjo Inki 18.1.2017.
  35. 35,0 35,1 35,2 Sari Ahonkallio: Vaihdevuosien hormonikorvaushoito. Terve.fi-sivusto.
  36. Kupari tukee verenkiertoelimistön terveyttä. Puhti Lab Oy.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kangas, Ilka: Naisten vaihdevuosien ja vanhenemisen tulkinnat. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-707-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]