Geenin ilmentyminen

Antsawikistä
(Ohjattu sivulta Geeniekspressio)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Geenin ilmentyminen eli geeniekspressio on prosessi, jossa geenin ohjeen mukaan syntyy geenituote. Tuote voi olla proteiini tai RNA-molekyyli.[1] Geenin ilmentyminen tapahtuu kahdessa päävaiheessa. Ensimmäistä vaihetta kutsutaan transkriptioksi ja sen aikana geenin DNA:han tallennettu tieto muutetaan RNA:ksi. Toisessa vaiheessa, translaatiossa, edellisessä vaiheessa muodostuneen RNA-molekyylin avulla valmistetaan proteiini. Proteiinin syntyyn johtavaa geeniekspressiota kutsutaan yleisesti proteiinisynteesiksi.[2] Kaikki geenit eivät kuitenkaan koodaa proteiineja, vaan ne sisältävät esimerkiksi translaatiossa avustavien RNA-molekyylien, kuten siirtäjä-RNA:n tai ribosomaalisen RNA:n, rakennusohjeita.[3]

Geenien ilmentymistä säädellään tarkasti soluissa ja muutokset siinä voivat johtaa sairauksiin tai evoluutioon. Säätelyyn osallistuvat DNA:han sitoutuvat proteiinit, joita kutsutaan transkriptiotekijöiksi.[4] Ilmentymistä kontrolloidaan pääosin säätelemällä transkriptiota, mutta sitä tapahtuu myös translaatiovaiheessa.[5] Säätelyllä määritetään sekä geeniä ilmentävät solut että ilmentymisen vaatimat olosuhteet.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lalli, Marianne & Reuter, Lauri: Biosanasto Biotekniikan neuvottelukunta. Viitattu 11.6.2020.
  2. Berg, Jeremy M; Tymoczko, John L; Stryer, Lubert: ”Section 5.4 Gene Expression Is the Transformation of DNA Information Into Functional Molecules”, Biochemistry, 5th edition. New York: W. H. Freeman and Company, 2002. ISBN 0-7167-3051-0. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.6.2020). (englanniksi)
  3. Gene Expression and Regulation Leicesterin yliopisto. Viitattu 12.6.2020. (englanniksi)
  4. Suomalaistutkijat selvittävät geenien toiminnan säätelyä kehittämänsä tietokoneohjelman avulla Biomedicum. Viitattu 11.6.2020.
  5. Cooper, Geoffrey M: ”Chapter 7 Protein Synthesis, Processing, and Regulation”, The Cell: A Molecular Approach, 2nd edition. Sunderland (MA): Sinauer Associates, 2000. ISBN 0-87893-106-6. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.6.2020). (englanniksi)
  6. Alberts, Bruce; Johnson, Alexander; Lewis, Julian; Raff, Martin; Roberts, Keith; Walter, Peter: ”Studying Gene Expression and Function”, Molecular Biology of the Cell, 4th edition. New York: Garland Science, 2002. ISBN 0-8153-4072-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.6.2020). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Commons-logo.png Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta [[Antsamedia Commons:Category:{{#property:p373|from=}}|Geenin ilmentyminen]] Antsamedia Commonsissa