Incoterm

Antsawikistä
(Ohjattu sivulta FOB)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Incoterms eli toimituslausekkeet ovat Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) kauppaehtoja, jotka määrittelevät ostajan ja myyjän vastuun toimituksesta, tavarasta ja kustannuksista.

Toimituslausekkeiden käyttö yksinkertaistaa ja lyhentää kauppasopimusten sisältöä. Lausekkeiden perään merkitään paikka johon asti myyjällä on vastuu kuljetuksista ja/tai niiden kustannuksista. Vastaavia toimituslausekekokoelmia on muutama, siksi kauppakirjassa pitää mainita käytettävän kokoelman nimi, esimerkiksi FOB Lontoo, Incoterms 2000. Toimituslausekkeet eivät määrittele kuljetustapaa eivätkä tavaran omistusoikeutta, ainoastaan kuljetuksen osapuolten vastuuta kuljetuksen eri vaiheista.

Virallinen versio on englanninkielinen, joskin virallisia käännöksiä on 31 kielellä. ICC:n kansalliset toimistot julkaisevat käännöksiä.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvulle tultaessa kauppiaat olivat kehittäneet kaupan alan sanastoon termejä, jotka kuvasivat kaupan osapuolien oikeuksia ja vastuita. Toimituslausekkeita ei ymmärretty samalla tavalla kaikissa maissa, ja rajojen yli tapahtuvassa kaupassa tapahtui usein väärinkäsityksiä.

Kansainvälinen kauppakamari ICC Pariisissa kehitti Incoterms-järjestelmän, joka on lyhenne sanoista International Commerce Terms. Säännöt määrittelivät lausekkeet, joilla määriteltiin ostajien ja myyjien kulut, riskit ja velvollisuudet kansainvälisessä kaupassa. Ensimmäiset säännöt julkaistiin 1936.

Näitä sääntöjä on ajoittain uudistettu uusien säännösten ja kuljetustapojen vuoksi. Säännöt heijastavat tämänhetkisiä kuljetuksen tapoja ja vastaavat YK:n Kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista tehtyä yleissopimusta. Uusin Incotermsien versio on vuodelta 2010.

Lausekkeet vuoden 2000 Incotermseissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Incotermsit jaetaan kustannuksien ja vastuun jakautumisen mukaan neljään ryhmään. Seuraavat lausekkeet ovat Incoterms 2000 -ehtojen mukaiset.

  • Ryhmä E
Myyjän velvollisuudet ovat minimissään.
EXW (Ex Works, tehtaasta, varastosta)
Ostaja järjestää kuljetuksen myyjältä perille asti ja huolehtii siitä. Myyjä toimittaa tavaran, kun hän asettaa sen ostajan käytettäväksi. Samalla jakautuvat kustannukset myyjän ja ostajan välillä ja riski tavaran vaurioitumisesta tai tuhoutumisesta siirtyy ostajalle. Ostaja hoitaa sekä vienti- että tuontimuodollisuudet.
  • Ryhmä F
Ryhmän ehdot eivät sisällä rahtia, mutta myyjä toimittaa tavaran rahdinkuljettajalle.
FCA (Free Carrier, vapaasti rahdinkuljettajalla, nimetyssä paikassa) Myyjä toimittaa tavaran ostajan nimeämän rahdinkuljettajan huostaan sekä huolehtii vientiselvityksestä. Ostaja vastaa kaikista rahdinkuljetuksessa syntyneistä kuluista, tekee kuljetussopimuksen ja hoitaa tuontimuodollisuudet. Vastuu tavarasta siirtyy ostajalle, kun tavara on ostajan nimeämän rahdinkuljettajan huostassa. Lauseke sopii kaikille kuljetusmuodoille.
FAS (Free alongside Ship, vapaasti aluksen sivulla, laivaussatama ilmoitettu)
Myyjä toimittaa tavaran aluksen viereen ja hoitaa vientimuodollisuudet. Ostaja huolehtii kuljetuksesta sekä hoitaa tuontimuodollisuudet. Vastuu tavarasta siirtyy ostajalle kun tavara on lähtösatamassa aluksen sivulla. Lauseke sopii vain vesitiekuljetuksiin.
FOB (Free on Board, vapaasti aluksessa, laivaussatama ilmoitettu)
Myyjä toimittaa tavaran ostajan nimeämään alukseen sekä hoitaa vientimuodollisuudet. Ostaja tekee kuljetussopimuksen ja hoitaa tuontimuodollisuudet. Kustannukset jakautuvat ja riski siirtyy, kun tavara ylittää aluksen partaan lähtösatamassa. Lauseke sopii vain vesitiekuljetuksiin.
  • Ryhmä C
Ryhmän ehdoissa myyjä maksaa rahdin, mutta vastuu on ostajalla.
CFR (Cost and Freight, kulut ja rahti maksettuna)
Myyjä toimittaa tavaran alukseen lähtösatamassa, huolehtii vientimuodollisuuksista sekä maksaa kuljetuksen. Ostaja maksaa tavaran purkauksen aluksesta, ellei se sisälly merirahtiin, sekä hoitaa tuontimuodollisuudet. Riski tavaran vaurioitumisesta tai tuhoutumisesta siirtyy ostajalle lastaussatamassa.
CIF (Cost, Insurance and Freight, kulut, vakuutus ja rahti maksettuina)
Katso CFR. Sen lisäksi myyjä vakuuttaa tavaran kuljetuksen aikaisten vahinkojen tai yhteishaverin varalta hyvämaineisessa yhtiössä.
CPT (Carriage Paid to, kuljetus maksettuna)
Myyjä toimittaa tavaran, kun hän luovuttaa sen ensimmäiselle rahdinkuljettajalle, joka vie sen maasta. Tällöin myös riski siirtyy ostajalle. Myyjä tekee kuljetussopimuksen, luovuttaa tavaran rahdinkuljettajalle tai lastaa sen sekä huolehtii tavaran vientimuodollisuuksista. Ostaja ottaa tavaran vastaan sekä huolehtii tuontimuodollisuuksista. Lauseke sopii kaikille kuljetusmuodoille.
CIP (Carriage and Insurance Paid to, kuljetukset ja vakuutukset maksettuina)
Katso CPT. Sen lisäksi myyjä vakuuttaa tavaran kuljetuksen aikaisten vahinkojen tai yhteishaverin varalta hyvämaineisessa yhtiössä.
  • Ryhmä D
Ryhmän lausekkeissa myyjällä on vastuu, ja hän maksaa kustannukset.
DAF (Delivered at Frontier, toimitettuna rajalle)
Myyjä tekee kuljetussopimuksen rajalle ja toimittaa sen sinne ja tekee vientiselvityksen. Ostaja ottaa tavaran vastaan sovitussa paikassa, hoitaa tuontimuodollisuudet sekä vastaa tavaran perille kuljettamisesta. Riski siirtyy ostajalle tavaran toimitushetkellä.
DES (Delivered ex Ship, toimitettuna aluksessa)
Myyjä tekee kuljetussopimuksen määräsatamaan, toimittaa sen sinne sekä huolehtii vientimuodollisuuksista. Ostaja purkaa tavaran aluksesta määräsatamassa, huolehtii sen kuljetuksesta perille sekä hoitaa tuontimuodollisuudet. Tavaran siirryttyä purkuun määräsatamassa, vastuu siirtyy ostajalle. Lauseke sopii vain vesitiekuljetuksiin.
DEQ (Delivered ex Quay, toimitettuna laiturilla tullattuna)
Myyjä toimittaa tavaran määräsataman laiturille vastaten kaikista riskeistä sinne saakka. Myyjä myös hoitaa vientimuodollisuudet. Ostaja vastaanottaa tavaran määräsataman laiturilla, jossa riski siirtyy, sekä hoitaa tuontimuodollisuudet. Käytännössä lauseke sopii vain vesitiekuljetuksiin.
DDU (Delivered Duty Unpaid, toimitettuna tullaamatta)
Myyjä toimittaa tavaran ostajalle sovitulla määräpaikalla vastaten kaikista riskeistä ja kustannuksista sinne saakka lukuun ottamatta tuontimuodollisuuksia. Ostaja vastaa tuontimuodollisuuksista sekä tulleista ja veroista. (Incoterms 2010 korvattu DAP)
DDP (Delivered Duty Paid, toimitettuna tullattuna)
Myyjä toimittaa tavaran ostajalle sovitulla määräpaikalla vastaten kaikista riskeistä ja kustannuksista sinne saakka mukaan lukien tuontimuodollisuudet sekä tullit ja verot tms. kustannukset.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Räty, Asko: Incoterms, kauppatavat ja toimituslausekkeet, Suomen Logistiikkayhdistys 2006. ISBN 951-98050-7-9
  • Kinkki, Seppo; Lehtisalo, Anneli: Yrtti Yritystietous s.222–227, WSOY 2002. ISBN 951-0-21443-4

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]